Kolme maata kaatoi myöhään torstai-iltana EU-jäsenyysneuvotteluiden aloittamisen Pohjois-Makedonian ja Albanian kanssa.
Ranska, Tanska ja Hollanti estivät pitkään odotetun päätöksen, jonka puolesta myös Suomi on vedonnut EU-puheenjohtajamaana.
EU-komissio on suositellut jäsenyysneuvotteluiden aloittamista, koska sen arvion mukaan maat olisivat siihen valmiit. Selvä enemmistö EU-maista yhtyy arvioon, mutta päätös neuvotteluiden avaamisesta vaatii yksimielisyyden.
Lue myös: Albania ja Pohjois-Makedonia EU:n jäseniksi? Kysymys laajentumisesta jakaa jäsenmaita – unionin johdolta painava vetoomus: ”Ne ovat tehneet mitä pyysimme”
Viivyttelyn pelätään syövän EU:n uskottavuutta
Aamuyölle venyneessä huippukokouksessa harkittiin myös sitä, että päätös olisi tehty vain Pohjois-Makedonian osalta. Pohjois-Makedonia ei herätä jäsenmaissa yhtä paljon huolia kuin Albania, joka jatkaa oikeusjärjestelmänsä uudistamista. Tässä ei kuitenkaan onnistuttu.
EU:n viivyttelyn pelätään syövän unionin uskottavuutta ja vievän pettyneitä Länsi-Balkanin maita lähemmäs muita kumppaneita, kuten Venäjää tai Kiinaa. Ranskan presidentin Emmanuel Macronin järkkymätön kanta onkin herättänyt arvostelua.
Pääministeri Antti Rinne (sd.) elätteli kokouspäivän jälkeen toivoa, että jonkinlainen ratkaisu löydettäisiin lähikuukausina.
– Iso enemmistö on sitä mieltä, että mennään laajentumisasiassa eteenpäin, mutta sitten on joitakin maita, jotka eivät ole valmiita siihen, Rinne sanoi noin kahdelta aamuyöllä.
Iso este Pohjois-Makedonian jäsenyyden tieltä poistui, kun maa sopi 27 vuotta jatkuneen kiistan nimestään Kreikan kanssa. Albania jätti jäsenyyshakemuksensa vuonna 2009 ja Makedonia jo vuonna 2004.
Länsi-Balkanin maista pisimmällä ehdokasputkessa ovat Montenegro ja Serbia, joiden kanssa EU käy jo neuvotteluita. Albania ja Pohjois-Makedonia ovat virallisia ehdokasmaita, kun taas Bosnia ja Hertsegovina sekä Kosovo ovat mahdollisia ehdokkaita.
Lue myös: Pohjois-Makedonialle ja Albanialle huonoja uutisia EU:lta jäsenyysneuvotteluista
EU vaatii Turkkia lopettamaan sotatoimet
Rinne ei pitänyt ensimmäisen huippukokouspäivän antia kuitenkaan pettymyksenä, sillä EU-johtajat antoivat tukensa brexit-sovulle ja ottivat kantaa Turkin sotatoimiin Pohjois-Syyriassa. EU-maat vaativat Turkkia lopettamaan sotatoimet.
Turkki ja Yhdysvallat sopivat torstaina viiden päivän tulitauosta Pohjois-Syyriassa. Yhdysvaltain mukaan tulitauko kestää ensin viisi päivää, jonka jälkeen operaatio on määrä lopettaa kokonaan. Turkki taas on painottanut, että kurdiryhmä YPG:n vetäytyminen "turvavyöhykkeeltä" on ehto pysyvälle tulitauolle.
EU-maiden ulkoministerit tuomitsivat jo maanantaina Turkin sotatoimet, jotka heikentävät vakavasti koko alueen vakautta ja turvallisuutta sekä aiheuttavat kärsimystä siviileille. On poikkeuksellista, että EU tuomitsee Nato-liittolaisen ja samalla EU-hakijamaan toiminnan.
Lue myös: EU koventaa otteitaan Turkin suhteen: pakotteita valmistellaan ja aseiden vienti lopetetaan – Haavisto:"Olemme erittäin huolestuneita humanitaarisesta vaikutuksesta"
Turkki hyökkäsi Syyrian pohjoisosiin viime viikolla tarkoituksenaan luoda kurdialueelle suojavyöhyke ja siirtää sinne myöhemmin Turkissa olevia Syyrian pakolaisia.
Sotatoimet heikentävät EU-maiden mukaan ponnisteluita rauhan saamiseksi Syyriaan sekä vaarantavat jo saadut tulokset Isisin vastaisessa taistelussa.
EU:n ja Turkin välejä hiertävät myös Turkin laittomat koeporaukset itäisellä Välimerellä.
– Todettiin myös solidaarisuus Kyprokselle maan aluevesillä olevaan kokonaisuuteen, Rinne kertoi.