Rallin MM-sarjassa koettiin perjantaina myllerrystä, kun sekä mestaritalli Toyota että sen ykköshaastaja Hyundai tiedottivat kauden 2023 kuljettajistaan. C Moren asiantuntijan Jari Ketomaan huomio kiinnittyi erityisesti yhteen kuljettajaan.
Toyota jatkaa hyvin tutulla miehityksellä. Ainoa muutos on se, että Hyundaille siirtyneen Esapekka Lapin paikan ottaa päättyneellä sesongilla Toyota Next Generation -tiimissä WRC-kalustolla ajanut Takamoto Katsuta.
Hyundailla vaihtuvuus on suurempaa. Lapin lisäksi korealaistiimin ajohaalareihin hyppää M-Sportilta potkut saanut irlantilainen Craig Breen.
Isketään Ketomaan analyyseissä ensin kiinni Toyotaan.
Katsuta ei ole kompastuskivi
Toyotalla täyden kauden 2023 ajavat maailmanmestari Kalle Rovanperä sekä Elfyn Evans. Kolmannen auton jakavat Katsuta ja suurmestari Sebastien Ogier, minkä lisäksi Katsuta ajaa Toyotan neljättä ajokkia kisoissa, joissa Ogier on mukana.
– Hyvin odotettu, mutta konservatiivinen ratkaisu, Ketomaa linjaa.
LUE MYÖS: Jari-Matti Latvalalta paljastus asemastaan Toyotalla
Ketomaa oli aiemmin todennut, että Toyota voisi varmistaa jo tässä vaiheessa valmistajien vuoden 2023 MM-tittelin palkkaamalla riveihinsä Hyundain jättäneen maailmanmestarin Ott Tänakin, mutta perjantaina tiedotettu ratkaisu oli maltillisempi. Onko Katsuta riski kolmannen peräkkäisen valmistajapokaalin suhteen?
– Ogier pystyy tekemään ajamissaan kisoissa hirmuisen hyvää tulosta. Katsutan tarvitsee ajaa vain maalin omissa kisoissaan, niin hän täyttää sen, mitä häneltä odotetaan.
– Katsuta ei tule olemaan Toyotan toiminnan kompastuskivi. Nyt hän saa vielä täysin tehdastallin tuen. Hän tulee olemaan äärimmäisen hyvä kuljettaja Toyotalle, Ketomaa uskoo.
Vuonna 2022 Katsuta voitti Toyotan sisäisessä kilpailussa Esapekka Lapin 4-3 niissä kisoissa, joissa molemmat olivat mukana. Lisäksi Katsuta keskeytti vain kerran koko kaudella.
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.
Asiantuntija hämillään Hyundaista
Hyundain paletti on puolestaan seuraava: Lappi ja tiimin pitkäaikainen tähtikuski Thierry Neuville uurastavat koko kauden, Breen ja Dani Sordo jakavat kolmannen auton. Lapin ja Breenin Hyundai-sopimuksesta oli jo uutisoitu jo ennen vahvistusta.
Ei siis yllätyksiä, Jari?
– Breenin siirtyminen Hyundaille oli kyllä mielestäni aikamoinen yllätys, valintoja konservatiivisiksi luonnehtiva Ketomaa toteaa naureskellen.
LUE MYÖS: Hyundai-pomo laukoi kirpeää tekstiä Toyotasta: kommentti Kalle Rovanperästä osui napakymppiin – "Jotkut saattoivat tuntea itsensä tyhmäksi"
Breen tuli kolmen kauden ja yhteensä yhdeksän MM-rallin Hyundai-taipaleen jälkeen M-Sportille ykköskuskin paineet niskassaan, mutta hän ei pystynyt vastaamaan odotuksiin lainkaan tänä vuonna.
Palkintosijoja tuli kaksi, mutta vastapainoksi kertyi noloja keskeytyksiä ja ulosajoja iso liuta.
– Eihän Breen ole ajosuorituksillaan päättyneeltä kaudelta ansainnut sitä paikkaa. Se on kummallista, että mitä he näkevät hänessä, asiantuntija jatkaa.
Hyundai on vahvistamattomien mediatietojen mukaan uudistumassa myös johtopuolella. Belgialaisen La Derniere Heure -lehden mukaan puikkoihin olisi astumassa Cyril Abiteboul. Ranskalainen muistetaan parhaiten Renault'n F1-tallin eri johtotehtävistä, mutta hänellä ei ole lainkaan kokemusta rallin puolelta.
– Tämä näyttää asiantuntijan silmään vähän huolestuttavalta ratkaisulta, Ketomaa aloittaa.
Ketomaa tiedostaa sen, ettei Abiteboul ehdi, eikä välttämättä edes kykene vaikuttamaan enää varsinkaan ensi kauden auton suunnitteluun. Hän toivoo, ettei Hyundai mene metsään ratkaisunsa kanssa, sillä tallissa on aiemminkin ollut epäselvyyttä siitä, kuka orkesteria johtaa.
– Toivottavasti hänellä on tarpeeksi laaja-alainen näkemys tehtävään, ja että hän antaa tiimin sisällä oleville henkilöille toimivallan tehdä ralliautosta hyvän. Se on varma, että Hyundain tiimistä löytyy tietotaito, jolla voitetaan maailmanmestaruuksia. Nyt kysymys onkin, että miten tallin johto toimittaa sen, mihin tiimi kykenisi. Annetaanko siellä oikeanlaiset eväät tekemiseen?
Tämä sanelee paljon myös Esapekka Lapin tulevaisuutta tallissa.
– Uskon, että Lapilla on nyt mahdollisuus ajaa elämänsä kausi. Uskon hänen olevan potentiaalinen MM-mitalisti ensi kaudella, Ketomaa linjaa.
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.
Mitä tekee Tänak?
MM-sarjan kolmannen tallin, Ford-autoja ajattavan M-Sportin paletti on vielä arvoitus. Breenin lähtö luettiin merkiksi siitä, että Toyotalla maailmanmestaruuden vuonna 2019 voittanut ja kolmen Hyundai-kautensa aikana viisi osakilpailuvoittoa ottanut Tänak saapuisi tiimiin.
– Nyt Tänakin vaihtoehdot ovat lopettaa tai ajaa M-Sportilla, Ketomaa alleviivaa.
LUE MYÖS: Kommentti: Tänak pyyhki Rovanperällä loppukaudesta lattiaa, Loeb saattoi tallikaverinsa naurunalaiseksi – sinivalkoinen MM-rallikausi oli tarinoita täynnä
M-Sportin uskottavuuden kannalta olisi huipputärkeää, että talli saisi ajohaalareihinsa huippukuljettajan. Kysymysmerkkinä on raha.
– Vaikka Tänak sinne menisi, niin fakta on se, että rahoitusta ei ole hirveästi saatavilla. Se tulee vaikuttamaan kaluston kestävyyteen. Miten Tänakin hermo kestäisi sen, että auto hajoaa? Aivan kuten (Sebastien) Loebillekin kävi tällä kaudella Kreikassa.
– Se on varmaa, että Tänak pystyisi ajamaan sillä autolla voittoja. Mutta riittääkö se muu toiminta tuohon tasoon?
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.
Suomalaisten tulevaisuus
Ketomaa puhui Toyotan ja Hyundain ratkaisujen kohdalla konservatiivisuudesta.
– Yksikään talli ei tunnu uskaltavan ottaa minkäänlaista irtiottoa nuorien kuljettajien nostamisessa Rally1-autoihin.
Tässä spekulaatiossa niminä nousevat vahvasti esiin myös suomalaiset Teemu Suninen, WRC2-luokan maailmanmestariksi ajanut Emil Lindholm ja Jari Huttunen.
– Suninen ja Lindholm ovat pystyneet toimittamaan tuloksia. Heillä on ollut riittävän hyvä kalusto, he ovat ajaneet taitojensa mukaan ja he pystyisivät haastamaan WRC-kuskeja. Huttusella on puolestaan ollut huono kalusto, eikä hän ole pystynyt osoittamaan mitään tällä kaudella, mutta hänen taitonsa riittäisivät siihen mihin Sunisen ja Lindholmin.
– Yksikään heistä ei ole kuitenkaan saamassa tulevalla kaudella steppiä eteenpäin urallaan, askelta lähemmäksi Rally1-autoa.
LUE MYÖS: MM-rallikuski lataa tylyä tekstiä ex-tallikaveristaan – järkyttyi Hyundain toiminnasta: "Tuntuu petokselta"
Kolmikosta varsinkin Suninen kyttäsi vahvasti paikkaa Hyundain WRC-autossa. Ketomaa ei usko siihen, että Sunisella olisi mahdollisuus nousta ykkösluokan autoon kesken kauden, jos Sordo tai Breen alkaa alisuorittaa rajusti.
– Se mahdollisuus on häviävän pieni.
Toyotan Rally2-autoprojekti, jossa tehdään tallipomo Jari-Matti Latvalan mukaan testityötä koko vuosi 2023, voisi olla jollekin suomalaiskuskille väylä kirkkaisiin valoihin.
Juho Hänninen kantaa japanilaistiimin Rally2-auton kehityksestä suuren vastuun, mutta Ketomaa huomauttaa, ettei konkari ole enää palaamassa MM-sarjaan.
– Sinne tarvitsisi saada joku nuori kuljettaja. Jos siellä hoitaisi hommat hyvin, niin voisi olla mahdollista ennemmin Toyotalla kuin Hyundailla päästä Rally1-autoon, Ketomaa summaa.