Boeing onnistui lähettämään ensimmäisen miehitetyn lentonsa kohti kansainvälistä avaruusasemaa.
Boeingin Starliner-avaruusalus laukaistiin tänään onnistuneesti kohti kansainvälistä avaruusasemaa. Yhtiön ensimmäisellä miehitetyllä lennolla matkaavat NASA:n astronautit Barry Wilmore ja Sunita Williams.
– Sunille ja minulle on kunnia saada jakaa tämän unelma avaruuslennosta teidän jokaisen kanssa, Willmore sanoi ennen laukaisua.
– Lähdetään siis liikkeelle, laitetaan rakettiin tulta ja työnnetään se taivaaseen. Sinne, minne kaikki nämä sitkeät amerikkalaiset ovat sen valmistaneet.
Laukaisua jouduttiin lykkäämään moneen kertaan teknisten ongelmien takia. Onnistunut laukaisu on iso voitto Boeingille, joka kilpailee NASA:n miehistökuljetuksista miljardööri Elon Muskin SpaceX:n kanssa.
SpaceX aloitti astronauttien kuljetukset kansainväliselle avaruusasemalle vuonna 2020, kun taas Boeingin Starlinerin valmistus on kärsinyt viivästyksistä jo vuosia.
Boeing myrskyn silmässä
Epäonnistuneet laukaisut ovat kiusallisia Boeingille, jonka alamäki alkoi 737 MAX 8 -konemallien ongelmista. Kaksi kyseisen mallin konetta putosi vuosina 2018 ja 2019, surmaten lähes 350 ihmistä.
737 MAX -konetyyppi oli 20 kuukautta lentokiellossa turmien jälkeen. Tutkinnan aikana selvisi, että onnettomuudet johtuivat automaattisen lennonohjausohjelmiston vioista.
Ongelmat kärjistyivät taas tammikuussa, kun Boeing 737 MAX 9 -koneen ovipaneelin irtosi kesken lennon ja jätti kylkeen ammottavan aukon. Myöhemmin useista MAX 9 -mallin koneista löydettiin löysiä osia.
Pari kuukautta myöhemmin yhtiön 787-mallin kone lähti yhtäkkiseen syöksyyn lennolla Australiasta Uuteen-Seelantiin ja 50 matkustajaa loukkaantui.
– Katossa oli verta ja ihmiset rikkoivat koneen kattoa. Olin todella peloissani, yksi matkustaja kuvaili CNN:lle.
Tapauksia on paljon lisää ja lähteiden mukaan ongelmien taustalla on Boeingin myrkyllinen työilmapiiri ja puutteellinen laadunvalvonta.
2:09
Pillinpuhaltajien kuolemat puhuttavat
Myös yhtiön sisältä on nostettu esiin huolia Boeingin valmistamien koneiden turvallisuusseikoista.
Kaksi väärinkäytöksiä esiin tuonutta ilmiantajaa, Boeingin laadunvalvonnasta eläköitynyt John Barnett ja alihankkija Spirit AeroSystemsillä työskennellyt Joshua Dean, kuolivat äkillisesti tänä vuonna.
Barnett todisti oikeudenkäynnissä yhtiötä vastaan ja paljasti työntekijöiden asentaneen heikkolaatuisia osia koneisiin, jotta valmistusaikataulu ei venyisi.
Dean puolestaan kertoi julkisuuteen laaduntarkkailun johdossa ilmenneistä törkeistä ja vakavista rikkomuksista.
Viranomaisten mukaan 62-vuotias Barnett kuoli "itseaiheutettuun ampumahaavaan" ja 45-vuotias Joshua Dean keuhkokuumeeseen.
Boeing on ranskalaisen Airbusin kanssa toinen maailman suurista lentokonevalmistajista, joten todellista kilpailua ei ole. Asiakkaita ovat lentoyhtiöt, joille koneiden valmistajan vaihto ei ole helppo tai nopea prosessi.
Näin Boeing onnistuu pitämään itsensä pinnalla, vaikka vuoden aikana yhtiön osakkeesta on sulanut noin 27 prosenttia. Suomalaisella Finnairilla ei ole Boeingin koneita käytössä.