Missä vain suhteessa 25 vuotta, neljännesvuosisata, on pitkä aika. Sitä alkaa pitää toista kalustoon kuuluvana, itsestäänselvyytenä. Lattialle jääneistä sukista ei jaksa edes nalkuttaa. Minä ja Euroopan Unioni olemme pariterapian tarpeessa. Luulen, etten ole ainoa, kirjoittaa MTV Uutisten kolumnisti Eeva Lehtimäki.
Lokakuussa 1994 skoolasin kalliolaisessa kivitalossa lapsuudenystäväni kanssa. Me molemmat olimme antaneet äänemme EU-jäsenyyden puolesta.
Totta kai.
Jos muistaa Berliinin muurin, Kekkosen ja Neuvostoliiton, siirtyminen interraililta tutun manner-Euroopan kaveriksi tuntui hienolta ja tärkeältä. EU tarkoittaisi turvaa. Vapautta.
Kaksi vuotta myöhemmin, 1996, minun ja monen muun suhde EU:hun kävi vielä lämpöisenä. 60,3 prosenttia antoi äänensä eurovaaleissa.
Sitten säihke katosi.
Parlamentti, Bryssel ja sinne lähteneet poliitikot katosivat näkökentästä.
Vaaleihin kriisitunnelmissa
Tuoreen eurobarometrin mukaan lähes 70 eurooppalaisista pitää EU-jäsenyyttä hyödyllisenä. Se on ennätysluku.
Suomalaisista vastaajista kaksi kolmasosaa kokee, että Suomi on hyötynyt jäsenyydestä.
Samalla epävarmuus EU:ta kohtaan on kasvanut. 27 prosenttia Euroopan asukeista ei tiedä onko EU-jäsenyys hyvä vai huono asia.
Tulevia EU-vaaleja tuntuu ympäröivän jonkinlainen kriisitunnelma.
Samaan aikaan äänestäjiä muistutetaan, että juuri nämä vaalit ovat poikkeuksellisen tärkeät. Moni veikkaa vaali-innon jäävän jälleen alhaiseksi, vaikka ennakkoäänestys on alkanut Suomessa paremmin kuin viisi vuotta sitten.
Sitten se valkenee. Siinä pariterapeutin sohvalla. Miksi unioni on kuitenkin seksikäs? Miksi suhteemme on kuitenkin vankalla pohjalla, huolimatta ajoittaisesta etäisyydestä, tylsistä Bryssel-uutisista, direktiiveistä ja byrokratiasta?
Vapaa liikkuvuus, matalat korot, yhteinen valuutta helpottavat arkea, mutta niihin tottuu.
Tunnustan sairaan EU-suhteeni
EU on palokunta ja siksi sitä tarvitaan.
EU:n olemassaolo on näkynyt ja tuntunut tärkeältä euro- ja finanssikriisin vuosina, Euroopan suurkaupunkien terrori-iskujen jälkeen, Venäjä-pakotteissa, Brexit-vääntöjen aikana ja loputtomissa huippukokouksissa, joissa eri suuntiin vetävät kansallisvaltioiden johtajat yrittävät ratkaista vuoden 2015 pakolais- ja turvapaikkakriisiä.
Sairasta ehkä, mutta rauhoittavaa. Kaikkea muuta kuin täydellistä, mutta parempaa kuin itsekseen puuhastelu ajopuuna.
Jokainen Euroopan maa yksinään on liian pieni yksikkö hakemaan ratkaisuja näin valtaviin ja kimurantteihin kysymyksiin, kriiseihin ja uhkiin, jotka koskettavat meitä kaikkia. Ja siksi EU on mahtava keksintö.
Näinä hetkinä tajuaa kirkkaasti, että olemme toisistamme riippuvaisia. Yhdessä mennään, välillä tuskastuttavan hitaasti, myötä- ja vastamäessä.
Lähes 500 miljoonan ihmisen kotimarkkina voi pistää kampoihin Trumpin Yhdysvalloille sekä Kiinan valtapyrkimyksille, kun taloutta uhkaa kauppasota.
EU:ta ja eurooppalaisia maita tarvitaan, jotta ilmastonmuutos voidaan selättää. Rikkaina maina me myös kulutamme ja tuhlaamme resursseja huolettomasti.
Naisten asema, oikeusvaltioperiaatteet, sananvapaus, liberaalidemokratia ja yhteiset kulttuuriarvot ovat asioita, joita Euroopassa nyt tönitään ja kyseenalaistetaan. En halua, että Unkarin tie on Euroopan tie.
Siksi äänestän. En vale-ehdokasta tai eurojänistä.
Wanted: Osaava, napakka, sosiaalisesti kyvykäs ja rohkea EU-osaaja – tositarkoituksella.