Suurista ruokataloista kerrotaan, että valmisruokien suosiota lisäävät etätyö, etäopiskelu ja ylipäätään ihmisten pysyminen kotona. MTV Uutiset otti selvää suomalaisten mieltymyksistä.
Korona-aika ei ole muuttanut kansalaisten suosikkivalmisruokia, vaikka niiden myynti onkin määrällisesti noussut selvästi. Suosituimmat einesruuat ovat suomalaisten kestosuosikkeja eli ohukaiset, lihapyörykät ja laatikot. Myös liha- ja riisipiirakat sekä valmispuurot maistuvat korona-aikana.
Atriasta ja Saarioisesta kerrotaan, että valmisruokaan suhtaudutaan yhä myönteisemmin. Saarioisen alkuvuonna teettämän kyselyn mukaan 45 prosenttia suomalaisista syö valmisruokaa viikoittain. Valmisruuan käyttöä on lisännyt viikkoina 11–13 suomalaisista 12 prosenttia.
Saarioisen kyselyyn vastasi viikolla 14 yli 1 000 kansalaista.
Monikäyttöinen jauheliha myy erinomaisesti
Valmisruokien myyntiä vielä enemmän näkyy kotona kokkailu. Kotona valmistetaan ruokaa nyt mielellään alusta loppuun, mikä on lisännyt jauhelihan ja siipikarjasuikaleiden menekkiä. Tämä käy ilmi muun muassa Keskon myyntitilastoista.
Vauhdissa syötävät, mukaan otettavat tuotteet myyvät nyt aiempaa huonommin. Tähän on luonnollinen syykin, koska työpaikalle kiiruhdetaan korona-aikana harvemmin.