MTV:n asiantuntija löi tiskiin käsittämättömän arvion Bidenista jo vuosi sitten

Risto E. J. Penttilä arvioi Bidenin kohtalon hämmentävän tarkkaan vuosi sitten.

Istuva presidentti Joe Biden kertoi viime viikon sunnuntaina siirtyvänsä syrjään presidenttikilvasta. Bidenin luovuttamista oli odotettu, ja se tapahtui juuri ennen demokraattien virallista ehdokasnimitystä.

Vuosi sitten tilanne oli kuitenkin toinen, eikä monikaan osannut kuvitella vastaavaa tilannetta vain kuukausia ennen presidentinvaaleja. 

Kansainvälisen politiikan asiantuntija Risto E. J. Penttilä spekuloi kuitenkin jo viime vuoden syyskuussa, että Bidenin ehdokkuus ei ole lähellekään varma.

– Istuvan presidentin etulyöntiasemasta huolimatta Biden on gallupeissa tasoissa Donald Trumpin kanssa tai jopa tämän jäljessä ja siksi hänen ehdokkuutensa ei ole itsestäänselvyys, Penttilä pohti Huomenta Suomen haastattelussa syyskuussa 2023.

Ajoitus osui myös nappiin

Penttilä myös pohti tällöin, jättäytyisikö Biden pois jo ennen varsinaista puoluekokousta.

– Ei olisi yllätys, jos noin kuukautta ennen demokraattien puoluekokousta hän ilmoittaisi haluavansa viettää enemmän aikaa perheensä kanssa ja vetäytyisi kisasta, hän totesi. 

Jo viime vuotisessa haastattelussa kävi ilmi, että Bidenin ikä oli monille demokraateillekin kynnyskysymys.

– Yli 50 prosenttia omasta väestäkin on sitä mieltä, että Bidenin ei tulisi asettua puolueen ehdokkaaksi, Penttilä kertoi.

Penttilä arvioi Bidenin lähtölaskennan alkaneen myös tämän vuoden helmikuussa omalla X-tilillään. 

Kamala Harrisin mahdollista ehdokkuutta Penttilä ei kuitenkaan osannut viime vuonna ennustaa. 

– Jos uusi ehdokas tarvittaisiin, uskoisin sen olevan joku Bidenin hallinnon ulkopuolelta. Se voisi olla joku kuvernööri, hän spekuloi viime vuonna.

Hän kuitenkin arvioi jo tuolloin, että jollakin muulla kuin Bidenilla olisi hyvä mahdollisuus kilpailla Trumpin kanssa.

– Uskon, että täysin uudella henkilöllä voisi olla jopa etulyöntiasema Trumpia vastaan. 

Katso Penttilän arviot kokonaisuudessaan artikkelin alussa olevalta videolta!

Lue myös:

    Uusimmat