Elämäntavat, jotka auttavat uniapneaan – ilman laihtumistakin

6:23img
Videolla THL:n tutkimusprofessori Timo Partonen kertoo, miksi hyvä uni on ihmiselle elintärkeää.
Julkaistu 04.12.2022 20:22

Valpuri Haapala

valpuri.haapala@mtv.fi

Terveelliset elämäntavat voivat helpottaa uniapnean oireita ilman laihduttamistakin. Suomessa uniapneaa sairastaa lähes 1,5 miljoonaa ihmistä.

Uniapnea tarkoittaa unenaikaisia hengityskatkoja sisäänhengityksen estymisen vuoksi. Ylipaino on tärkein uniapnean kehittymiselle herkistävä tekijä, sillä suun ja kaulan alueelle kertynyt rasvakudos ahtauttaa ylähengitysteitä.

Laihdutus on uniapnean tärkein itsehoitokeino, mikäli ihminen kantaa liikakiloja. Tutkimuksissa on kuitenkin saatu viitteitä siitä, että terveelliset elämäntavat voivat helpottaa uniapneaa ilman laihtumistakin, kertoo yhdysvaltalaislehti The Washington Post.

Keväällä JAMA Network Open -lehdessä ilmestynyt espanjalaistutkimus osoitti, että ylipainoisten ja lihavien uniapneapotilaiden kannustaminen terveellisen ruokavalion ja liikunnan pariin sekä kehotus välttää alkoholin juomista iltaisin ja lopettaa tupakointi, vähensivät unenaikaisia hengityskatkoksia jo kahdessa kuukaudessa.

Puolen vuoden jälkeen yli 60 prosenttia 40 osallistujasta pärjäsi ilman uniapnean hoitoon käytettyä CPAP-laitetta ja vajaalla kolmanneksella oireyhtymä oli saatu remissioon.

Osallistujia ei patistettu laihduttamaan, mutta elintapamuutosten myötä he laihtuivat keskimäärin 7 kilogrammaa. Potilaita neuvottiin syömään enemmän hedelmiä, vihanneksia, palkokasveja, mereneläviä ja kananmunia sekä välttelemään pitkälle prosessoituja ruokia, suolaisia välipaloja ja sokeroituja juomia.

Tutkija Almudena Carneiro-Barrera kertoo The Washington Postin mukaan, että elämäntapamuutosten myötä uniapnea helpottui niilläkin osallistujilla, jotka eivät paljoa laihtuneet.

Viime vuonna kreikkalaistutkijat havaitsivat samantapaisesti, että Välimerellinen ruokavalio voi lievittää uniapnean oireita huolimatta laihdutetuista kiloista.

Tällaisia ovat uniapnean salakavalat oireet – juttu jatkuu videon alla.

0:50img

Tällaisia ovat uniapnean oireet.

Uniapneaa lievittävät elämäntavat

Löydöksiä voi selittää se, että terveellinen ruokavalio ja fyysinen aktiivisuus auttavat vähentämään uniapneaan yhdistettyä elimistön tulehdustilaa. Säännöllinen liikunta saattaa helpottaa uniapnean oireita siksikin, että se estää nesteitä kerääntymästä kaulan alueelle hengitysteitä tukkimaan.

Alkoholin käytön rajoittaminen etenkin ennen nukkumaanmenoa puolestaan auttaa uniapnean oireisiin, sillä alkoholi rentouttaa kurkun lihaksia. Tupakoimattomuus vähentää hengitysteitä ahtauttavaa limakalvoturvotusta.

Uniapneaa sairastaa lähes 1,5 miljoonaa suomalaista – merkittävä osa tietämättään. Yleisintä uniapnea on keski-ikäisillä, 40–65-vuotiailla.

Hoitamaton uniapnea moninkertaistaa riski kuolla sydän- ja verisuonisairauksiin. Lisäksi oireyhtymä on yhteydessä tyypin 2 diabetekseen, keskittymis- ja oppimisvaikeuksiin, muistihäiriöihin ja masennukseen.

Lue myös: Kannattaako ennen nukkumaanmenoa juoda vettä?

Lue myös: Tämä aamuongelma voi olla masennusoire

Lue uusimmat lifestyle-artikkelit!

Alla olevalla videolla kerrotaan, miten unenlaatua voi parantaa jo päiväsaikaan.

1:31img

Näin unenlaatua voi lääkäri Eevert Partisen mukaan parantaa jo päivällä.

Lähteet: The Washington Post, JAMA Network Open, Clinical Nutrition, Käypä hoito, Terveyskirjasto

Tuoreimmat aiheesta

Unihäiriöt