Energiakriisi syö taloyhtiöiden rahavaroja – tämän verran puskuria pitäisi olla: "Sillä pääsee jo pitkälle"

6:52img
Videolla kerrotaan, millaisin keinoin taloyhtiö voisi saada kuluja alas.
Julkaistu 25.10.2022 15:01

Outi Jaatinen

outi.jaatinen@mtv.fi

Energiakriisi heikentää myös taloyhtiöiden taloustilannetta. Sillä voi olla ikäviä seurauksia asukkaille.

Taloyhtiöiden talous on menossa talvea kohden entistä tiukemmalle, kun iso osuus taloyhtiöiden hoitokuluista kuluu nyt energiaan.

Kiinteistöliiton talous- ja veroasiantuntija Juho Järvinen kertoi perjantaina 21. lokakuuta Viiden jälkeen -ohjelmassa, että energiahintojen nousu on suomalaisille taloyhtiöille todellinen uhka ja haaste.

– Paljon totta kai riippuu lähtötilanteesta eli mikä on olemassa oleva kassavaranto yhtiön osalta. Toisaalta myös yhtiöön valittu lämmitysmuoto vaikuttaa, hän sanoo.

Lue myös: Asiantuntijat: Energiakriisi tekee netin käytöstä kalliimpaa – "Asiaan ollaan vasta heräämässä"

Rahat alkavat huveta

Tarkkoja lukuja Kiinteistöliitolla ei ole antaa siitä, kuinka suurella osalla taloyhtiöistä rahakirstut ovat tyhjänä. Asiantuntija Järvinen sanoo, että taloyhtiömaailmasta tullut viesti on kuitenkin se, että monissa taloyhtiöissä on havahduttu siihen, että kassa alkaa tyhjenemään.

Nousseet kustannukset ovat syöneet puskurivaroja myös sellaisissa taloyhtiöissä, joissa rahavaroja on ollut enemmän pahan päivän varalle.

Lue myös: Mitkä työt ovat oikeasti taloyhtiön vastuulla? Nämä osakkaalle kuuluvat kustannukset herättävät eniten ihmetystä: "Hämmentää monia"

Suosituksena kolmen kuukauden vastikkeita vastaava määrä

Kiinteistöliiton asiantuntijan mukaan lähtökohtaisesti tilanteen pitäisi olla sellainen, että yhtiövastike on mitoitettu oikein vastamaan kuluja.

Järvisen mukaan suositus on, että taloyhtiöllä tulisi olla noin kolmen kuukauden vastikkeita vastaava määrä rahaa puskurina. 

– Sillä pääsee jo pitkälle ja huolehditaan siitä, että maksuvalmius säilyy ja pystytään maksamaan laskut ajallaan.

Artikkelin alusta löytyvällä videolla kerrotaan myös, millaisin keinoin taloyhtiö voisi saada kuluja alas. Lisäksi kuullaan erään taloyhtiön puheenjohtajan näkemys tilanteesta.

Lue myös: Näin paljon rahaa keskivertotalossa asuva ilmalämpöpumpun käyttäjä voi säästää – "Ei mikään ihme, jos jonoja on ruvennut syntymään"

Lue myös: Tuleva talvi voi tulla mökin lämmittäjälle kalliiksi – näillä ohjeilla säästää sähköä mökin kärsimättä

Lue uusimmat lifestyle-artikkelit!

Tuoreimmat aiheesta

Asuminen