Jos liikkumisrajoitukset estävät vuokramökille pääsyn, kannattaa tutustua sopimuksen peruutus- ja muutosehtoihin sekä neuvotella vuokranantajan kanssa, kerrotaan Kilpailu- ja kuluttajavirastosta (KKV).
Lähtökohtaisesti vuokrasopimus on sitova, ellei sopimuksessa ole määritelty ehtoja, joiden puitteissa varauksen peruminen tai siirtäminen on mahdollista.
Jos liikkumisrajoitukset tulevat voimaan nykyisten suunnitelmien mukaisina, on kyseessä uudenlainen tilanne, jossa yksiselitteisiä vastauksia ei välttämättä ole kaikkiin tapauksiin, painottaa KKV:n erityisasiantuntija Annina Huolman.
– Vuosi sitten tilanne oli erilainen, kun voimaan tulivat esimerkiksi Uudenmaan rajoitukset. Silloin tilanne oli hyvin yllättävä, mutta tällä hetkellä asetelma on erilainen, koska koronapandemia on tietyissä määrin voinut olla kuluttajille tiedossa, kun varauksia on tehty, Huolman sanoo STT:lle.
Lue myös: Varapuhemies Eerola MTV Uutisille: Eduskunta ei kokoonnu ensi viikolla – liikkumisrajoitukset eivät siis varmuudella ehdi pääsiäiseksi
Hänen mukaansa vastaan voi kuitenkin tulla tilanteita, joissa esille nousee kohtuullisuusarvio.
Kohtuullisuusarvioissa voidaan kiinnittää huomiota juuri esimerkiksi siihen, onko varaus tehty tietoisena koronaviruspandemiasta ja mikä tilanne on ollut varausta tehdessä.
Näillä asioilla voi Huolmanin mukaan olla vaikutusta jos arvioidaan, onko ollut kohtuullista, ettei kuluttaja ei ole esimerkiksi saanut mitään hyvitystä maksamastaan mökkivarauksesta, joka on jäänyt käyttämättä liikkumisrajoitusten takia.
Huolman myös huomauttaa, ettei kuluttajansuojalainsäädäntö koske kahden yksityishenkilön välillä tehtyjä vuokrasopimuksia.
– Mutta toki näiden samojen periaatteiden puitteissa voi yrittää neuvotella vuokraajan kanssa ajankohdan siirtämisestä tai mahdollisesta hyvityksestä.
Lomarengas uskoo "järjen voittavan"
Lomamökkejä vuokraavan Lomarenkaan kanta on, että mökkiloman varannut ei saa rahojaan takaisin, jos loma vuokramökillä peruuntuu liikkumisrajoitusten takia.
– Emme koe, että Lomarengas tai vuokramökkien omistajat olisivat tässä korvausvelvollisia, kertoo toimitusjohtaja Juha-Pekka Olkkola.
Tämä on kirjattu myös yhtiön varausehtoihin. Olkkolan mukana korvausvastuu olisi ennemmin valtiolla.
Lue myös: Lapissa jälleen riski koronalingolle pääsiäisenä – mökinvuokraajien toimintaa vaikea valvoa
Olkkola toivoo, että mökkeilyä koskevat linjaukset vielä muuttuisivat eduskuntakäsittelyn aikana, ja kannustaa siksi vielä odottamaan lopullisia päätöksiä liikkumisrajoituksista.
– Uskon, että järki vielä voittaa.
Olkkola muistuttaa, että vuokramökeilläkin vietetään ennen muuta perhelomia.
– Miksi mökin omistaja olisi jotenkin vähemmän merkittävä viruksen levittäjä kuin vuokralainen?
Hänen neuvonsa on, että lomailijoiden kannattaa joka tapauksessa tarkistaa matkavakuutustensa ehdot.
Hiihtosesonki jatkuu yhä
Olkkolan mukaan esimerkiksi Lapissa huhtikuun ensimmäiset viikot ovat vielä hyvää hiihtosesonkia, joten mökkivarauksia keväälle on runsaasti.
Liikkumisrajoitussuunnitelmien takia ei ole toistaiseksi tullut isommin peruutuksia.
Varauksista noin 40 prosenttia on alueilta, joille liikkumisrajoitukset saatetaan asettaa.
Mökkivarauksen yhteydessä joutuu maksamaan vähintään varausmaksun, joka on 20 prosenttia vuokrahinnasta.
Loput tulee maksettavaksi sen mukaan, miten paljon aikaa loman alkuun vielä on.
KKV:hen ei vielä yhteydenottoja
Huolmanin mukaan KKV:n kuluttajaneuvontaan ei ole ainakaan vielä tullut mökkivarauksiin liittyviä yhteydenottoja.
Tämä voi hänen mukaansa johtua siitä, että tilanne on uusi, eikä varmuutta ole liikkumisrajoituksien voimaantulosta tai siitä, missä muodossa ne tulisivat voimaan.
– Voi olla, että tämä näkyy (kuluttajaneuvontaan tulleina yhteydenottoina) vasta myöhemmin, kun rajoitukset ovat mahdollisesti tulleet voimaan ja tilanne aktualisoituu useammalla kuluttajalla, joilla varauksia on tehtynä.
Huolman arvioi, että monia mökkivarauksiin ja liikkumisrajoituksiin liittyviä tapauksia joudutaan arvioimaan jälkikäteen.
Yksittäisissä riitatapauksissa antaa loppukädessä ratkaisuosituksia kuluttajariitalautakunta, hän muistuttaa.
Neuvotella kannattaa muidenkin kanssa
Jos liikkumisrajoitukset estävät esimerkiksi kampaajalla käynnin tai lahjakortin käytön, neuvoo Huolman myös näissä tapauksissa keskustelemaan palveluntarjoajan kanssa tilanteesta.
– On hyvä neuvotella, että voiko sen palvelun siirtää toiseen ajankohtaan tai esimerkiksi lahjakortin voimassaoloaikaa pidentää, jos ei sitä ajallaan pystyn käyttämään.