Ex-pääministeri Jyrki Katainen paljastaa pelänneensä terveytensä puolesta: "Henkinen väkivalta äärimmäisessä muodossaan on läsnä joka ikinen päivä"

2:12img
Entinen pääministeri Jyrki Katainen pelkäsi terveytensä puolesta rankimpina vuosina politiikan huipulla.
Julkaistu 27.05.2023 06:34
Toimittajan kuva

Pyry-Jukka Peltomäki

pyry-jukka.peltomaki@mtv.fi

Helsingin Säätytalossa käydään parhaillaan hallitusneuvotteluita Petteri Orpon (kok.) johdolla. Sitran yliasiamies ja entinen pääministeri Jyrki Katainen kertoo seuraavansa neuvottelujen etenemistä muun kansan tavoin suurella mielenkiinnolla.

Kiinnostus ei kuitenkaan kohoa niin suureksi, että entinen EU-komission varapuheenjohtaja, pääministeri ja valtiovarainministeri edes harkitsisi paluuta politiikkaan. Rankimpina vuosina politiikan huipulla Katainen pelkäsi jopa oman terveytensä puolesta.

Jyrki Katainen teki pitkän poliittisen uran. Hän liittyi kokoomuksen jäseneksi vuonna 1987. Vain 22-vuotiaana Katainen valittiin Siilinjärven kunnanvaltuustoon vuonna 1992, jossa hän toimi aina vuoteen 2010 asti.

Eduskuntaan Katainen äänestettiin Kuopion vaalipiiristä vuonna 1999. Hän oli tuolloin 27-vuotias. Puolueensa puheenjohtajaksi hän nousi vuonna 2004.

Katainen kantoi valtiovarainministerin salkkua taloudellisen taantuman aikoihin sekä Matti Vanhasen (kesk.), että Mari Kiviniemen (kesk.) hallituksissa 2007–2011. Lopulta Kataisen itsensä johtama hallitus astui virkaan 22. kesäkuuta vuonna 2011.

Monille on jäänyt mieleen kokoomuksen tiedotustilaisuus vuonna 2008, jossa Katainen kertoi tunteikkaasti niistä syistä, joiden takia silloisen ulkoministerin Ilkka Kanervan (kok.) ei ollut enää mahdollista jatkaa pestissään.

Lue myös: Liikuttunut ja pettynyt Katainen: Kanerva petti lupauksensa

Viiden jälkeen -ohjelman haastattelussa Katainen muistelee kuitenkin, että ministerivuosiensa rankin ajanjakso ajoittuu ja liittyy vuosien 2008–2009 finanssikriisiin.

– Sellainen globaali finanssikriisi oli aivan uusi. Siihen ajanjaksoon mahtuu yksi päivä, jolloin olen pelännyt politiikassa: Se oli lokakuun 15. 2008…Ehkä. Oli perjantai ja pelkäsin, että kun maanantaina markkinat aukeavat, niin sillä viikolla ei Suomessa ole enää pystyssä yhtään yritystä, Katainen muistelee.

– Se oli tosi vakava paikka.

Viiden jälkeen Ripsa Koskinen-Papunen Mikko Suursalmi MTV juontaja

Viiden jälkeen nähdään joka arkipäivä MTV3-kanavalla kello 16.58 alkaen. 

Ohjelma on katsottavissa suorana ja tallenteena myös MTV Katsomossa. Muista päivän uutisissa ja puheenaiheissa myös MTV Uutiset Live

Henkistä väkivaltaa

Suomen nykyinen pääministeri Sanna Marin (sd.) ja puolisonsa Markus Räikkönen ilmoittivat hakevansa avioeroa aiemmin toukokuussa. 

Moni on avioeroilmoituksen jälkeen pohtinut sitä, minkälainen vaikutus jo lähtökohtaisesti kuormittavalla pääministerin työllä ja pienen kansan asioita maailman myrskyjen keskellä luotsaamisella on ollut Marinin ja Räikkösen eropäätökseen.

Lue myös: Sanna Marinin eroilmoitus nousi kansainväliseksi uutiseksi

Kataisen mielestä pääministerin raskaasta taakasta voi selvitä ehjänä, jos on sinut itsensä kanssa. (Toimittajan huomio: Katainen ei kommentoi haastattelussa Marinin avioeroa.)

– Ja parempi, jos on fyysisesti hyvässä kunnossa. Kysymys on infernaalisen stressin sietokyvystä. Jos omat asiat ovat kunnossa ja kykenee tekemään epätäydellisiä päätöksiä, ajamaan niitä läpi ja olemaan sen takia armollinen itselleen, niin sitten siinä voi selviytyä, Katainen kertoo Viiden jälkeen -ohjelman erikoishaastattelussa.

Katainen on aiemminkin todennut, että pääministerin pesti on täysin epäinhimillistä työtä ja asia on kehittynyt viime vuosina vieläkin huonompaan suuntaan.

– Ei niin kauan sitten pääministerin työ oli luonteeltaan hyvin toisenlaista. Tähän on suurena syynä ollut median – ja puhun nyt sosiaalisen median – mukaantulo ja sen mukana tullut henkinen väkivalta, jota julkisuuden ihmiset joutuvat kokemaan.

– Henkinen väkivalta äärimmäisessä muodossaan on läsnä joka ikinen päivä. Vaikka kuinka olisi sinut itsensä kanssa, niin ei meistä kukaan ihmisistä ole immuuni jatkuvalle henkiselle väkivallalle.

Katainen kiittelee vaimoon Mervi Kataista kaikesta siitä tuesta, jota hän on tältä saanut niinä rankkoina hetkinä, kun elämä politiikan järistyksissä on tuntunut vaikealta.

Katainen kertoo, että jossakin vaiheessa huoli omasta terveydestä ja jaksamisesta mietitytti.

– Meillä oli ja on vaimon kanssa vahva parisuhde. Vaimo on ollut mukana politiikassa ja ymmärsi, mistä on kysymys. Sain häneltä aivan käsittämättömän paljon tukea.

– Kyllä minä terveyttä mietin. Olin suurin piirtein maraton -kunnossa ja taisinkin noina vuosina juosta maratonin. Mutta välillä oli niin kova paine päässä ja mietin, että toivottavasti kaikki verisuonet kestävät. Kyllä se ajatus kävi mielessä, Katainen myöntää.

"Hallitusneuvottelut ovat aina vaikeita"

Itsekin useampaan kertaan hallitusneuvotteluihin osallistunut Sitran yliasiamies toteaa, että neuvottelut Säätytalolla ovat aina vaikeita riippumatta siitä, ovatko ajat hyvät vai huonot.

Vaikka nyt vaikuttaakin siltä, että parhaillaan käynnissä olevat neuvottelut ovat monin paikoin hankalat, niin Katainen antaa positiivisen arvion puoluetoveristaan Petteri Orposta.

– Hallitusneuvottelut ovat aina vaikeita. Pari huomiota on jäänyt näistä neuvotteluista mieleen: Ensinnäkin Petteri Orpon maltillinen johtamistyyli. Maltti on aliarvostettu voimavara tai hyve tänä päivänä. Se, joka sitä osaa käyttää, yleensä saa parempia lopputuloksia aikaiseksi. 

– Toinen on se, että näistä hallitusneuvotteluista on tihkunut tietoja ulospäin vähemmän, kuin ehkä koskaan – tai ainakaan pitkään aikaan. Se kertoo siitä, että hallitusneuvotteluissa mukana olevat tahot eivät ainakaan tietoisesti halua vahingoittaa toisiaan, Katainen kiittelee.

Pois julkisuuden valokeilasta

Sitra tiedotti alkuvuodesta, että Katainen jättää tehtävänsä Sitran johdossa kesällä. Katainen on ollut Sitran yliasiamiehenä vuodesta 2020.

Ex-pääministerin seuraavasta työpaikasta tiedetään ainoastaan se, että kyse on suomalaistaustaisesta kasvuyrityksestä.

– Ehkä parin viikon sisällä yhtiö ilmoittaa jotakin. Yksityiselle sektorille olen siirtymässä, mikä on innostava uusi mahdollisuus ja lähden sinne todella hyvällä mielellä, Katainen toteaa.

– Siirryn pois kaikilla tavoin julkisista tehtävistä ja voisi kysyä, että onko siinä mitään ilmoittamista. Tiedän, että yhtiö aikoo tästä jotakin tiedottaa, kun siihen kohdistuu jonkin verran julkista kiinnostusta. Mutta omalta osaltani minulla ei ole sitä suurta tarvetta kommunikoida.

Katso alla olevalta videolta koko Jyrki Kataisen haastattelu, jossa hän muun muassa kertoo miksi ei halua enää palata politiikkaan.

15:55img

Tuoreimmat aiheesta

Viiden jälkeen