Uransa kolmannen kuljettajien F1-mestaruutensa sunnuntaina varmistanut Lewis Hamilton saa suorituksestaan suitsutusta kansainväliseltä medialta.
Hamilton voitti sunnuntaina kisatun Yhdysvaltain GP:n. Brittimediassa iloittiin siitä, että Hamiltonista tuli ensimmäinen brittikuski, joka on onnistunut uusimaan F1-mestaruutensa.
- Toisin kuin viime vuonna ja 2008, Hamiltonin kolmas mestaruus tuli ilman suuria juonenkäänteitä. Hän on johtanut MM-sarjaa Australian kauden avauskisasta lähtien. Mestaruus varmistui jo kolme kisaa ennen kauden päätöstä. Hurrikaani Patriciaan verrattuna tämä (taisto) oli pieni tuulenvire, brittilehti The Guardian muistutti.
- Hamilton aloitti kautensa erittäin lahjakkaana kuljettajana, ja vuoden aikana hän on noussut kiistatta yhdeksi suurista, Guardian jatkoi.
Nolostuttavaa kilpailijoiden kannalta
Italialaismediassa Hamiltonin katsottiin jättävän muut varjoonsa jopa nöyryyttävään tyyliin.
- Hamilton tuli mestaruuksissa tasoihin Sennan kanssa ylivoimalla, joka oli välillä nolostuttavaa. Nolostuttavaa kilpailijoiden kannalta. Rosberg ei ole vakuuttanut, eikä Vettel ole pystynyt haastamaan kuin vähän, totesi italialaislehti Gazzetta dello Sport.
Jenkkilehti New York Times haki Hamilton-Rosberg -taistoon vertauksen 15 vuoden takaisiin parivaljakon taistoihin karting-autoilla.
- Taisto juontaa juurensa nuoruuteen: kaksikko on tuntenut toisensa poikasesta lähtien. He taistelivat jo karting-aikoina. Ja tuolloinkin Hamilton vei tittelit, ei Rosberg, lehti kirjoitti.
- Hamiltonin kisan voitto oli kenties vuoden näyttävin. Hamilton putosi välillä kahdeksanneksi, mutta hän nousi takaisin voittoon, New York Times summasi.