F1-mestaruustaistoon merkittävä käänne: McLaren teki päätöksensä

McLaren aikoo suosia Lando Norrisia tallikaveri Oscar Piastrin kustannuksella loppukaudesta, jos kuskien tavoitteet risteävät kisojen aikana.

Formula ykkösten mestaruustaisto on virittynyt jännitteisimpään tilaan kuin moneen vuoteen, kun McLaren ja Lando Norris ovat nousseet haastamaan Red Bullin ja Max Verstappenin valta-asemaa.

Norris on tällä hetkellä 62 pisteen päässä sarjaa johtavasta Verstappenista, kun kahdeksan osakilpailua ja niiden sisällä yhteensä kolme sprinttikilpailua on kaudesta vielä ajamatta. McLaren-tallitoveri Oscar Piastri on puolestaan neljäntenä 106 pistettä kärkeä perässä.

McLarenin tallipäällikkö Andrea Stella paljasti Azerbaidzhanin osakilpailun alla, että talli aikoo jatkossa kohdella Norrisia ykköskuskina.

– Me suosimme Landoa, mutta emme halua tehdä sitä niin, että joudumme liikaa venyttämään periaatteitamme, Stella kertoi BBC:n haastattelussa.

– Konsepti on, että olemme äärimmäisen määrätietoisia voitontavoittelussamme, mutta haluamme voittaa oikealla tavalla.

Vaikka kurottavaa riittää, McLaren on ollut viime osakilpailuissa aivan eri iskussa kuin Red Bull, joka on puolestaan vain taantunut alkukaudesta. Maksimissaan Norris voisi kairata loppukauden kisoista vielä 232 pistettä.

McLaren jahtaa kuskitittelin lisäksi myös valmistajien maailmanmestaruutta ja voi nousta jo viikonloppuna kahdeksan pisteen päässä olevan Red Bullin ohi. 

– Periaatteemme on, että tallin etu menee kaiken edelle. Urheiluhenki on meille tärkeää kilpa-autoilussa. Ja haluamme olla reiluja molemmille kuljettajille, Stella summasi.

McLaren on säästellyt päätöstä Norrisin suosimisesta tähän asti, mutta Stellan mukaan Monzan osakilpailun tapahtumien ei haluta enää toistuvan. Kuskikaksikko lähti Italiassa eturivistä, ja toisena startannut Piastri onnistui ohittamaan paalumies Norrisin. Britti oli pakotettu hidastamaan, jolloin myös Ferrarin Charles Leclerc paineli hänestä ohitse toisessa shikaanissa.

Lopulta Leclerc voitti kilpailun pienellä riskinotolla pysähdystaktiikassaan. Red Bullin Verstappen jäi kilpailussa kuudenneksi.

– Nämä ovat tilanteita, jotka meidän pitää ennen kaikkea saada selvitettyä, koska oikeastaan me jätimme Monzassa oven auki tällaiselle tilanteelle tavalla, jolla lähdimme kisaan.

Stellan mukaan McLaren-kuljettajat ovat hyväksyneet tallin päätöksen.

– Keskustelut ovat olleet hyvähenkisiä. Jopa silloin, kun sanoin Oscarille, voisitko luopua voitosta, hän vastasi: "Se tekee kipeää, mutta jos se on oikea tapa toimia, teen sen", Stella kertoi.

Lue myös:

    Uusimmat