Lindtman kritisoi hallituksen kovaa saksipolitiikkaa: "Pahoin pelkään, että näillä eväillä Suomi ei nouse"

SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman kertoo MTV Uutisille, että pelkää hallituksen säästötoimien jarruttavan Suomen talouskasvua.

Hallituspuolueet pääsivät yhdessä päivässä sopuun syksyn budjettiriihessä tehtävistä leikkauksista. SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman sanoo pitävänsä selvänä, että julkista taloutta pitää tasapainottaa, mutta näkee hallituksen valitsemien keinojen jarruttavan kasvua.

– Erittäin kova saksipolitiikka jatkuu suomalaisten toimeentuloon ja palveluihin, erityisesti terveydenhuoltoon ja nyt myös ammatilliseen koulutukseen. Samaan aikaan todelliset kasvu- ja työllisyystoimet puuttuvat. Siksi velkaantumiselle ei näy loppua, Lindtman sanoo.

Hän pitää hallituksen säästötoimia kovina arvovalintoina.

– Leikkaukset suomalaisten toimeentuloon, terveydenhuoltoon ja hoitojonoihin jatkuvat. Samaan aikaan hallitus kylvää rahaa omille etupiireilleen. Muun muassa yksityiseen terveydenhuoltoon annetaan puoli miljardia euroa, Lindtman sanoo.

Valtionvelka nousee ensi vuonna

Ensi vuoden budjetin tulot ovat 76,6 miljardia euroa ja menot 88,8 miljardia euroa. Talousarvioesitys on 12,2 miljardia euroa alijäämäinen, mikä katetaan ottamalla lisää velkaa. Talousarvion mukainen valtionvelka nousee ensi vuoden lopussa arviolta 181 miljardiin euroon kuluvan vuoden lopun 169 miljardista eurosta. Luvut ovat alustavia, ja voivat vielä tarkentua.

– Valtion alijäämä pienenee ensi vuonna vain noin 0,5 miljardia euroa kuluvaan vuoteen verrattuna, myönsi valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.).

Purran mukaan on välttämätöntä nostaa esiin sotemenot, jotka kasvavat säästöistä huolimatta. Hän perusteli tilannetta myös sillä, että esimerkiksi hallituksen kasvutoimien vaikutus näkyy viiveellä. Lisäksi heikko taloussuhdanne hidastaa verotulojen kasvua.

– Suomalaisten ostovoimasta leikataan ja samaan aikaan suurituloiset ja varakkaat jatkavat tämän hallituksen erityissuojeluksessa. Kyllä pahoin pelkään, että näillä eväillä Suomi ei nouse, Lindtman sanoo.

Huoli työttömyysasteesta

Lindtman näkee, että hallituksen toimet eivät edistä talouskasvua.

– Nyt me nähdään, mikä on lopputulos, kun leikkaukset kohdistetaan pieni- ja keskituloisiin, opiskelijoihin, eläkelaisiin ja pienyrittäjiin. Tämän hallituksen aikana Suomen työttömyyskehitys on ollut Euroopan toisiksi heikoin. 

Suomen reilun kahdeksan prosentin työttömyysaste on nykyisin kolmanneksi korkein EU-maiden välisessä vertailussa. Työttömyys on pahentunut Suomessa toiseksi nopeimmin EU:ssa vuoden aikana.

Lindtman olisi toivonut hallitukselta enemmän toimia investointeihin ja rakennusalaan. 

Pääministeri Petteri Orpo (kok.) kertoo budjettiesitykseen sisältyvän lähes 900 miljoonan euron investointikokonaisuuden teihin, raiteisiin ja infraan eri puolilla Suomea. 

Korkea korkotaso jäädytti Suomessa erityisesti asuntorakentamisen eikä rakennusala ole vielä lähtenyt toipumaan.

– Suomi olisi tarvinnut aidon korjausliikkeen, toivoa ja näkymää paremmasta. 

Lindtman näkee, että hallitus ei ole puuttunut taloustilanteen edellyttämällä tavalla esimerkiksi yritystukiin ja fossiilisten polttoaineiden tukiin.

Lue myös:

    Uusimmat