Lahjakortti on oikeudelliselta luonteeltaan velka, kuluttajariitalautakunta muistuttaa.
Kuluttajariitalautakunnan pöydällä oli kysymys siitä, onko kuluttajalla oikeutta saada korvausta käyttämättä jääneistä hierontakerroista, joihin hänen saamansa hierontalahjakortti oikeutti.
Kuluttajan perustelut
Kuluttaja oli saanut lahjakortin hierontapalveluihin, eikä tammikuussa 2020 ostetussa kortissa oltu mainittu vanhenemisaikaa. Kuluttajan mukaan elinkeinoharjoittaja oli toistuvasti kertonut, että koronan aiheuttaman poikkeustilanteen vuoksi vanhenemisaikaa ei ollut.
Hierojan muutettua Lappiin kuluttaja oli kuullut muualta, että tämä olisi lopettanut palveluiden tarjoamisen, ja kuluttajalta jäi näin ollen käyttämättä neljä lahjakortin oikeuttamasta kuudesta hierontakerrasta.
Hieroja tarjoutui hyvittämään kerroista kaksi, mutta kuluttaja vaati kaikkien kertojen hyvittämistä.
Hieroja kiisti
Hieroja kiisti kuluttajan vaatimukset ja huomautti lahjakortin menneen vanhaksi. Hierojan mukaan lahjakortti on ollut voimassa 12 kuukautta ostopäivästä eli tässä tapauksessa koronasta johtuen joulukuun 2021 loppuun asti.
Hän kertoo olleensa pois hierontatyöstä pahimpaan korona-aikaan. Toiminimi on edelleen voimassa, mutta hän ei ole harjoittanut hierontatyötä tammikuun 2022 jälkeen.
Lue myös: Hieroja kertoo, miten hieronnassa kuuluu toimia ja millaista käytöstä ei sallita: "Miehillä saattaa olla tarve näyttää sukukalleuksia"
Kuluttajariitalautakunta suosittaa hyvitystä
Kuluttajariitalautakunta huomauttaa ratkaisussaan, että asiakkaille tarjottavista lahjakorteista ei ole annettu erityisiä kuluttaja- tai sopimusoikeudellisia säännöksiä, mutta niihinkin sovelletaan kuluttajaoikeuden ja sopimusoikeuden yleisiä oikeusperiaatteita ja -ohjeita.
Lautakunnalle toimitetusta kuvasta käy ilmi, että lahjakorttina toimii kuittilomakkeelle käsin kirjitettu kuitti. Siinä ei ole mainintaa voimassaoloajasta.
Lahjakortti on oikedelliselta luonteeltaan velka, joten sovellettavaksi tulee lautakunnan mukaan yleiset velan vanhentumista koskevat lähtökohdat.
Pääsääntönä voidaan pitää, että velka vanhentuu aikaisintaan kolmen vuoden kuluttua sen syntymisestä velan vanhentumisesta annetun lain 4 §:n mukaan. Asiasta voidaan poiketa, jos niin sovitaan.
Elinkeinonharjoittaja katsoi lahjakortin olevan voimassa vuoden päivät, mutta hänellä olisi ollut lautakunnan mukaan velvollisuus näyttää toteen, että näin on sovittu ja kuluttaja on ollut tästä tietoinen.
Koska lautakunnalle ei toimitettu selvitystä tällaisesta, lautakunta katsoo, että 14.1.2020 annettu lahjakortti ei ole voinut olla vanhentunut vielä tammikuussa 2022 tai asian vireille tullessa toukokuussa 2022.
Niinpä lautakunta suosittaa, että elinkeinoharjoittaja suorittaa hyvityksenä kuluttajalle käyttämättä jääneet neljä hierontakertaa, 65 euroa kerralta.
Lue myös: Lento Helsinkiin peruttiin, kun matkustamohenkilökunta sairastui – lentoyhtiö kiisti matkustajan korvausvaatimuksen
Autoilija ei voinut jättää pysäköintikiekkoa kojelaudalle – vaati valvontamaksun hylkäystä
Katso myös: Suomalaisten lomakohteissa roihuaa – voiko pilalle menneestä lomasta saada korvauksia?
8:32
Lähde: Kuluttajariitalautakunta