Usein päiväunia nukkuvilta löytyi tutkimuksessa suurempi riski sekä korkeaan verenpaineeseen että infarktiin, mutta tuloksia tulkittaessa tulee ottaa muutamia seikkoja huomioon.
Usein päiväunia nukkuvilla on suurempi riski sekä korkeaan verenpaineeseen että aivoinfarktiin, kertoo Hypertension-lehdessä julkaistu tutkimus. Tuloksia varten kiinalaistiimi analysoi yli 358 000 henkilön tietoja Ison-Britannian biobankista.
UK Biobankiin kerättiin tietoa brittikansalaisista vuosina 2006–2010, kertoo CNN.
Lue myös: Paukkuvatko nämä luvut? Venähtäneet yöunet ja päikkärit vaarantavat nukkujan terveyden: "Riippumaton aivoinfarktin riskitekijä"
Infarktiriski nousi jopa 24 prosenttia
Tutkimustuloksen mukaan niille henkilöille, jotka yleensä ottivat päiväunia, kehittyi 12 prosenttia todennäköisemmin korkea verenpaine ajan myötä. He myös saivat aivoinfarktin 24 prosenttia todennäköisemmin verrattuna henkilöihin, jotka eivät ottaneet päiväunia.
Jos henkilö oli alle 60-vuotias, päiväunet useimpina päivinä nostivat korkean verenpaineen riskiä 20 prosenttia.
– Tulokset ovat hyvin kiinnostavia, koska miljoonat ihmiset nauttivat säännöllisistä, jopa päivittäisistä torkuista, tutkimusta tehnyt professori E Wang Xiangyan sairaalan anestesiologian osastolta kuvaili tiedotteessa.
Tulos piti, vaikka tutkijat rajasivat pois korkean verenpaineen riskiryhmässä olevat, kuten ne, joilla oli olemassa oleva korkea verenpaine, korkea kolesteroli tai kakkostyypin diabetes.
Aiemmissa tutkimuksissa on havaittu, että yli tunnin mittaiset päiväunet voivat altistaa sydän- ja verisuonisairauksille sekä jopa johtaa ennenaikaiseen hautaan. Vanhuksen lisääntynyt tarve ottaa päiväunia voi erään tutkimuksen mukaan olla oire Alzheimerin taudista.
Katso myös: Asiantuntija näyttää oikeaoppisen nukkuma-asennon – oikeanlaisella patjalla ja tyynyllä on merkitystä! Juttu jatkuu videon alla.
2:02
Suoria johtopäätöksiä ei voi vetää
Tutkimuksen metodeissa kuitenkin oli osittain toivomisen varaa. Tutkimus otti huomioon vain nokosten toistuvuuden, ei niiden pituutta. Lisäksi koehenkilöt olivat itse ilmoittaneet päiväunistaan.
– Tässä ei määritelty, mitä "nokoset" ovat. Jos esimerkiksi nukut tunnin tai kaksi, kyseessä eivät ole nokoset. Jos kärsit univajeesta, kannattaa todellakin ottaa virkistävät 15–20 minuuttia kestävät voimanokoset keskipäivän ja kello kahden välillä, kuvailee apulaisprofessori Raj Dasgupta, joka ei ollut mukana tutkimuksessa.
Dasguptan mukaan kroonisesta unettomuudesta kärsiville torkkuja ei kuitenkaan suositella, koska ne voivat entisestään häiritä unen saamista illalla.
Lue myös: 120 000 älylaitetta paljastavat, miten uni vaikuttaa painoon – jo vartilla väliä
Suuri osa päiväunia harrastaneista koehenkilöistä oli matalan koulutus- ja tulotason miehiä. Iso osa säännöllisiä nokosia ottavista oli kertonut myös tupakoivansa, juovansa päivittäin alkoholia, kuorsaavansa, kärsivänsä unettomuudesta ja olevansa yleisesti "iltaihmisiä". Nämä ominaisuudet voivat vaikuttaa yöunien määrään ja laatuun.
Onkin mahdollista, etteivät pelkät päiväunet välttämättä suoraan kerro terveysriskeistä. Dasgupta pitäisi jatkuvaa nokosten ottamista merkkinä piilevistä uniongelmista joillakin ihmisillä. Unihäiriöt voivat itsessään johtaa erilaisiin terveysongelmiin, kuten lisääntyneeseen stressiin, ylipainoon ja korkeaan verenpaineeseen. Nämä kaikki ovat sydänsairauksien riskitekijöitä.
– Vaikka päiväunet itsessään eivät ole haitaksi, moni päiväunia nukkuva saattaa nukkua niitä, koska nukkuu yön huonosti. Huonot yöunet liittyvät huonompaan terveyteen, eivätkä pelkät nokoset riitä korvaamaan niitä, kliininen psykologi Michael Grandner kommentoi.
Grandner ei ollut mukana tekemässä tutkimusta.
Lue myös: Päivisin väsyttää, mutta iltaisin ei nukuta? Lääkäri kertoo korjaussetin piinaavaan ongelmaan
Katso myös: Uniapnea ei ole vain kuorsaamista! Näin hoitamattomana vaarallinen tila oireilee:
0:50
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit!
Lähteet: Ahajournals.org, 9news.com.au, Edition.cnn.com, Eurekalert.org