René Dahl Andersen oli Tanskan poliisin kultapoika, joka teki vuosien ajan unelmatyötään Kööpenhaminan kovassa huumerikosyksikössä. Andersen loi poikkeuksellisella tavalla suhteita diilereihin ja ilmiantajiin ja teki menestyksekästä uraa huumepoliisissa.
Hänen uransa poliisissa päättyi, koska hän itse luisui lain väärälle puolelle. Andersen tuomittiin puoleksi vuodeksi vankeuteen varkaudesta, sillä hän varasti työpaikaltaan arvokkaita valaisimia. Varkauden paljastuttua hänet irtisanottiin poliisin palveluksesta.
Tuomionsa jälkeen Andersen halusi kertoa siitä, millaista soluttautujan työ on ja miksi hän ajautui tekemään vääriä valintoja.
Andersen on kirjoittanut yhdessä toimittaja Casper Fauerholdtin kanssa kirjan Soluttautuja – huumepoliisin nousu ja tuho (Atena Kustannus), joka julkaistiin juuri suomeksi.
Kirjassa Andersen kuvaa, miten suoraselkäisimmänkin poliisin käsitys oikeasta ja väärästä voi hämärtyä, kun työskentelee vuosia rikollisten maailmassa.
Unelma huumepoliisista
Andersen halusi jo pienestä pitäen poliisiksi, kuten hänen Tom-serkkunsa. Hänen suosikkiohjelmansa televisiossa oli ollut jo 9-vuotiaasta lähtien amerikkalainen poliisisarja Hill Street Blues.
Tom-serkku ja suosikkisarja loivat unelman huumepoliisin ammatista ja se Andersenista myös tuli. Hän pääsi Kööpenhaminan huumepoliisin yksikköön, jossa vallitsi erityinen yhteenkuuluvuuden tunne. Ylitöitä tehtiin jatkuvasti.
Andersenista kehittyi nopeasti menestyksekäs huumepoliisi, joka loi hyvät suhteet ilmiantajiin.
– Tajuan, mikä on hyvä huumepoliisi. Minulla oli kuvitelma, että he ovat karskeja tyyppejä, jotka ovat tottuneet seisomaan eturivissä. Voi se niinkin olla, mutta se tarkoittaa myös, että he ovat samalla tasolla niiden ihmisten kanssa, joiden kanssa he ovat tekemisissä.
– Kun ei ole syytä ottaa ketään kiinni ja kun on rauhallista, huumepoliisit ovat empaattisia ja sympaattisia ja erityisesti huumeiden käyttäjiä kohtaan, hän kirjoittaa kirjassa.
René Dahl Andersen 100 kilon hasislöydön jälkeen. Huumeen katuarvo oli noin 500 000 euroa. Kuva kirjasta Soluttautuja (Atena).
Pääsi harvojen joukkoon kurssille
Andersen kuvaa kirjassa, kuinka hän sai luotua hyvät suhteet ilmiantajiin ja sai näiltä tärkeää tietoa. Hänen mukaansa oleellista oli, että ymmärsi antaa ilmiantajille myös itsestään.
– Ilmiantaja ei ole vain työkalu ja rikollinen, joka antaa poliisille hyödyllistä tietoa. Hän on myös ihminen, joka vaatii sitoutumista. Olen ilmiantajan ystävä maailmassa, jossa keneenkään ei voi luottaa, hän kirjoittaa.
Andersenin kyvyt huumepoliisissa kiinnittivät huomiota ja hänet haluttiin Yhdysvaltoihin FBI:n soluttautujakoulutukseen, johon hyväksytään vain harvoja eurooppalaisia poliiseja.
Ennen kurssille pääsyä Andersenia testattiin ja haastateltiin, koska kurssille pääsevät vain erittäin harvat.
FBI:n kurssi järjestettiin Yhdysvalloissa vuonna 2006, mutta sen sisällöstä Andersen ei saa vieläkään kertoa kovin tarkasti.
– Miamissa pidettävän FBI:n kurssin aika lähestyy ja se on niin salaista, että kollegat osastolla eivät saa tietää mitään siitä, mitä aion tehdä niinä kuutena viikkona poissa ollessani, hän kertoo kirjassa.
Lue myös: Toimittaja soluttautui Kolumbian huumemaailmaan 15 vuodeksi – näki kartellien salaisuudet ja shokeeraavaa väkivaltaa: "Aivan liian moni kuolee turhaan"
Valehenkilöllisyys
FBI:n kurssi järjestettiin viiden tähden hotellissa Yhdysvaltojen Miamissa. Kouluttajina oli 30-50 amerikkalaista agenttia opettamassa uusia poliiseja peitetehtäviin. Kolmekymppinen Andersen oli ainoa eurooppalainen kurssilla.
Kurssillaankin hän menestyi erityisen hyvin.
– Persoonallisuutesi on kuin luotu soluttautujan tehtävään. Sinulla on tahto ja taito työskennellä soluttautujana kuukausia tai jopa vuosia yhteen menoon. Jokaisen kurssin yhteydessä toivomme, että löytäisimme edes yhden sinun kaltaisesi henkilön, kaksi kokenutta kouluttajaa sanoivat kurssin päätteeksi Andersenille.
Ennen kurssin loppua Andersen oli jo pestattu ensimmäiseen, erityisen vaativaan peitetehtävään.
Andersen teki itselleen jo ennalta selväksi sen, että hän on vaarassa ja työhön liittyy riskejä.
Työtä varten hänen piti luoda itselleen valehenkilöllisyys ja sille uskottava elämäntarina.
Renéstä tuli Joe René Hansen, joka oli syntynyt Tanskassa, mutta asunut lapsesta saakka Amerikassa. Vanhemmat kuolivat päihteiden käyttöön jo vuosia sitten. Joe puolestaan oli tarinan mukaan sekaantunut aseisiin ja huumeisiin.
René Dahl Andersen teki poliisina ollessaan jatkuvasti ylitöitä. Hänen koira Kookie oli usein mukana töissä, jos työt eivät olleet kadulla. Kuva kirjasta Soluttautuja (Atena).
Naisagentti apuna
Joen ensimmäinen peitetehtävä oli soluttautua yhdessä toisen agentin kanssa länsieurooppalaisessa maassa toimivaan huumejengiin, jonka perässä poliisit olivat olleet yli kaksi vuotta ilman tulosta.
– Kun poliisi päättää käyttää soluttautujaa, ja varsinkin ulkomaista sellaista, tehdään se siksi, että oma työkalupakki on tyhjä, ja mahdollisuudet on kulutettu loppuun. Mutta myös siksi, että kiinniotettava rikollisjengin johtaja on hyvin turvallisuustietoinen ja liikkuu tottuneesti rikollispiireissä, hän avaa kirjassa.
Andersenin apuna oli naispuolinen agentti eri maasta. Tarinan mukaan nainen oli Joen paras ystävä jo pitkältä ajalta ja yhdessä he tekivät huumekauppaa.
– Minun täytyy yrittää päästä lähelle sitä ryhmää, joka valmistaa ja jakaa ekstaasia ja amfetamiinia satojen miljoonien kruunujen arvosta, mitä se on tehnyt vuosikausia. Tavoitteena on saada selville, missä ja miten he valmistavat ja jakavat tuotteitaan pitkin maailmaa, mihin he kätkevät rahansa ja miten he pesevät ne puhtaaksi.
Lue myös: MTV Uutiset selvitti: Voiko poliisi ostaa seksiä työtehtäväänsä vedoten?
Tyhjä tunne sisällä
Vuoden jälkeen Andersen sai yhdessä naisagentin kanssa paljastettua rikollispomon. Tehtävä oli tullut päätökseen, rikollispomo saatiin kiinni ja takavarikkoon yli sata miljoonaa kruunua.
– Tämä on poliisiurani suurin juttu, mutta laskeudun Kööpenhaminan kentälle kummallisen tyhjä tunne mielessäni, hän kuvaa kirjassaan.
– Tunsin itseni yksinäiseksi. Ylpeäksi, mutta yksinäiseksi. Ei ollut ketään, jonka kanssa olisin voinut jakaa sen ja puhua asiasta. Valehtelin kollegoilleni, missä olin eivätkä ystäväni tienneet, mitä teen työkseni. En saanut puhua kenellekään työstäni, Andersen kertoo MTV Uutisten haastattelussa.
Jokainen peitetehtävä vaikuttaa myös poliisin elämään eikä soluttautuja voi palata edes lomamatkalle kaupunkiin, jossa hän on tehnyt töitä.
– En voi näyttäytyä enää siellä, koska soluttautujan tehtävässä maailmankartta pienenee jokaisen kaupungin, alueen, ja joissain tapauksissa maan myötä, Andersen kirjoittaa.
Jatkuvaa tasapainoilemista
Andersen jatkoi huippusalaista työtään poliisin soluttautujana kuuden vuoden ajan.
Hänen yksikkönsä teki vuosien varrella merkittäviä huumetakavarikkoja, mutta lain väärällä puolella toimiminen myös muuttaa ihmistä.
Andersen kertoo kirjassaan, että huumepoliisissa katsottiin rikollisten touhuja välillä sormien läpi ja rikottiin lakia useita kertoja.
– Tietolähteiden vastaavana olo on jatkuvaa tasapainoilemista sen välillä, mikä on hyvä tietää, ja mitä ei varmasti ole hyvä tietää.
Kirjassa Andersen kertoo esimerkin siitä, kun hän sai tietää rikollispomon piilottelevan pistoolia, mutta ei ottanut asetta tältä pois.
– Minulla ei tarvitse olla tietoa siitä, että tunnetulla gangsteripomolla on ladattu ase. Nyt tiedän sen, mutta jos pidätämme hänet sen vuoksi, yhteistyömme, hyvä suhteemme ja kaikki tiedot, joita häneltä saamme lypsettyä, loppuvat siihen. En myöskään voi kertoa siitä esimiehelleni, koska hänen olisi sitten pakko reagoida tietoon.
Andersenin kirja Soluttautuja on ollut myyntimenestys Tanskassa ja siitä tehdään myös tv-sarja.
Varasti arvovalaisimia
Andersenin ura Kööpenhaminan poliisivoimissa huumepoliisina, ilmiantajien koordinaattorina ja peitetehtävissä kesti lähes 20 vuotta, kunnes hän itse ajautui lain väärälle puolelle ja sai vankeustuomion. Hänet tuomittiin varkaudesta, koska hän varasti poliisiasemalta arvokkaita designlamppuja.
– Vuonna 2013 otin kaksi Aage Rafn-valaisinta ja vein ne kotiini, koska ne kuitenkin olisi heitetty pois poliisitalon korjauksen yhteydessä. Irtaimistosta vastaava oli sanonut, että kaikki kellarissa olevat tavarat hävitetään, ja saimme tietää, että voimme ottaa toimistoon ne tavarat, joille meillä on käyttöä.
– Kun ne kaksi valaisinta olivat olleet kauan toimistossamme ja kollegat olivat kyllästyneet siirtämään niitä ympäriinsä, vein ne kotiin, kirjassa kerrotaan.
Myöhemmin Andersen otti vielä pari valaisinta lisää. Lopulta hän myi ne kaikki ja sai niistä yhteensä noin 25 000 euroa.
Lue myös: Aarnion epäillään vuotaneen peitepoliisin nimen
Todella turhautunut
Andersen sanoo ottaneensa valaisimet työpaikaltaan, koska hän oli niin turhautunut.
– Turhautuneisuuteni johtui koko Tanskan poliisista ja sen inhimillisyyden puutteesta. Jos minä olin välinpitämätön järjestelmää kohtaan, järjestelmä oli välinpitämätön minua kohtaan. Jalkalampusta tuli minulle symboli poliisijärjestelmässä tapahtuvista perustavaa laatua olevista epäkohdista, hän kertoo kirjassa.
Andersen tietää, että valaisimien varastamisessa ei ollut mitään järkeä.
– Se oli vain näyttö siitä, mihin kykenen, ja mitä Kööpenhaminan vähävarainen poliisi ei koskaan selvittäisi.
Andersenin rikostutkinta ja oikeudenkäynti veivät muutaman vuoden. Hänet tuomittiin puolen vuoden ehdottomaan vankeuteen, jonka hän sai suorittaa jalkapantavalvonnassa. Poliisin ura oli kuitenkin mennyttä.
– Olisin mieluummin joutunut tuomituksi kaiken sen takia mitä tein laittaessani ihmisiä vankilaan, kuin tämän yhden virheen takia, josta hyödyin itse, Andersen sanoo MTV Uutisille.
Andersen (oikealla) kirjoitti kirjansa Soluttautuja yhdessä toimittaja Casper Fauerholdtin kanssa.
Ikuinen leima
Tuomion takia Andersen menetti työnsä poliisissa. Samalla hän myös menetti ison osan ystävistään.
– Minusta on tullut henkilö, jonka kanssa ei haluta olla tekemisissä. Tuomittu poliisi on leimattu ainiaaksi. Kaikille ihmisille on vaikeaa, jos toveri tuomitaan, mutta poliiseille se on vielä vaikeampaa.
– Me metsästämme rikollisia, panemme heidät vankilaan ja tiedämme, että jos sekaannumme rikoksiin, takaisin ei ole tulemista.
Kirjassa Andersen kertoo, että kukaan Tanskan poliisijohdosta ei ole ollut häneen yhteydessä saadakseen tietää, mikä meni vikaan.
– En ole läheskään ensimmäinen enkä myöskään viimeinen poliisi, joka pitkän uransa jälkeen ei enää osaa erottaa oikeaa väärästä. Minusta on kummallista, että minua ei ole kutsuttu kahville, jos otetaan huomioon, kuinka paljon rahaa ja koulutusta Tanskan poliisi on minuun panostanut. He olisivat saaneet palautetta, jota he voisivat käyttää hyödyksi.
Nykyään Andersen on onnellinen siitä, että hän on löytänyt elämälleen työtäkin tärkeämmän merkityksen, koska hänestä tuli isä kaksi vuotta sitten.