IMF: Gazan talousnäkymät tuhottu

Gazan sota on tuhonnut sekä Gazan kaistan että Länsirannan talousnäkymät, sanoo Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n johtaja Kristalina Georgieva Dubaissa pidetyssä kokouksessa. 

Lisäksi sota vaikuttaa heikentävästi naapurimaiden ja koko talousalueen kehitykseen.

Gazassa talous on luonnollisesti pysähtynyt lähes täysin sodan alettua. IMF:n mukaan taloudellinen aktiivisuus loka-joulukuussa oli 80 prosenttia pienempi kuin vuotta aikaisemmin.

Länsirannalla pudotus vastaavana aikana on ollut 22 prosenttia. Tähän on vaikuttanut muun muassa se, että Israel on perunut noin 130 000 palestiinalaisten työlupaa, pystyttänyt runsaasti uusia tarkastuspisteitä ja pidättäytynyt maksamasta palestiinalaisille kuuluvia verotuloja.

Sota on vaikuttanut myös naapurimaihin, kuten Libanoniin ja Egyptiin, jotka ovat menettäneet muun muassa turismista saatavia tuloja.

Georgievan mukaan huthikapinallisten hyökkäykset rahtialuksien kimppuun Punaisellamerellä ovat niin ikään nostaneet rahtikustannuksia samaan aikaan kun kuljetukset Punaisenmeren kautta ovat vähentyneet liki puolella.

IMF on laskenut Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan alueen talouden kasvuennustettaan puolella prosenttiyksiköllä 2,9 prosenttiin, osin juuri Gazan sodan ansiosta.

Lue myös:

    Uusimmat