Kalle Rovanperä kertoo: Takaportti sittenkin auki ensi kaudeksi – nostaa kolmesta huippunimestä vain kaksi mestarisuosikiksi

Kalle Rovanperä palasi tulikuumiin hetkiin Sebastien Ogierin kanssa – ”Halusin vain ärsyttää häntä” 3:23
Kalle Rovanperä palasi tulikuumiin hetkiin Sebastien Ogierin kanssa – ”Halusin vain ärsyttää häntä”

Rallin kaksinkertainen maailmanmestari Kalle Rovanperä ei lähtökohtaisesti puolusta ensi kaudella MM-titteliään, mutta jos vauhti on kohdallaan ja tulosta tulee, suunnitelmat saattavat vielä muuttua, ja kisoja voi kertyä yllättävänkin paljon.

Rovanperän ja Toyotan toisen osa-aikaisen kuljettajan Sébastien Ogierin ajo-ohjelmia ei ole vielä lyöty lukkoon, mutta tässä kohtaa näyttää selvältä, että Ogier aloittaa kauden tammikuussa Monte Carlossa, Rovanperä helmikuussa Ruotsissa.

– En kommentoi siihen vielä mitään. Totta kai se on paljon mahdollista, Rovanperä kommentoi Ruotsissa ajamista.

– Kyllä siinä aika selvä idea on, mitkä ne kisat tulevat olemaan.

Ruotsin lisäksi selkeimmin Rovanperälle sopivina kisoina voi pitää kesäkuukausien kolmea nopeaa sorakisaa Puolaa, Latviaa ja Suomea. Näistä viimeksi mainittuun Rovanperä käytännössä lupasi jo osallistua.

Se, miten kisat loppujen lopuksi jakautuvat, määrittynee paitsi kuljettajien mielihalujen myös Toyotan toiveiden mukaan. Tallipäällikkö Jari-Matti Latvalan mukaan on mahdollista, että Rovanperä ja Ogier ajavat joitain samojakin kisoja, jolloin Toyotalla olisi käytössä neljä autoa.

Lähtökohtaisesti Rovanperälle kertynee ensi kaudella kuudesta seitsemään MM-starttia. Innokkaimmat ovat jo ynnäilleet, että keräämällä seitsemästä kilpailusta täydet 210 pistettä Rovanperä voisi taistella jopa maailmanmestaruudesta.

Todellisuudessa tämä on kuitenkin erittäin epätodennäköistä.

Nykyisen pistejärjestelmän aikana (2017–2023) maailmanmestaruus ei ole mennyt kertaakaan jakoon näin alhaisella pistemäärällä. 2020, kun kisoja ajettiin koronapandemian vuoksi vain seitsemän, Sébastien Ogier voitti mestaruuden 122 pisteellä. Ogierin kisakohtainen keskiarvo oli reilut 17 pistettä, joka tekisi 13 osakilpailun kaudella 227 pistettä.

MM-hopeakin on mennyt seitsemän viime kauden aikana jakoon keskimäärin 208 pisteellä, kun Elfyn Evansin pisteet kaudelta 2020 lasketaan 13 kilpailun mukaan.

Rovanperä jättää kuitenkin takaportin auki sille, että kisoja voi lopulta olla vähemmän tai enemmän kuin 6–7. Suomen MM-rallin jälkeen ohjelmassa on vielä neljä osakilpailua, joista on jaossa maksimissaan 120 pistettä.

Jos ajaisit ne kesän kolme nopeaa sorarallia ja sieltä tulisi hyvät tulokset, tarkoittaisi se sitä, että voisit olla aika korkeallakin pistetaulukossa. Voiko siinä vaiheessa tulla sellainen mieliteko, että hei, tässähän voisi vielä mestaruudesta ajaa?

– Katsotaan, missä vaiheessa ollaan ja mikä on tilanne. Totta kai jos jossain vaiheessa oltaisiin niin korkealla, että se olisi mahdollista, niin sitten mietitään asiaa uudestaan.

Viime vuosien pistetaulukoita silmäilemällä käy toki varsin hyvin selväksi, että puhtaasti henkilökohtaisen mestaruustaistelun nimissä Rovanperän tuskin tarvitsee lisäkisoja loppukaudesta miettiä.

Suomen MM-ralli on ensi kauden yhdeksäs osakilpailu, ja sekä viime että toissa kaudella Rovanperä johti MM-sarjaa yhdeksän osakilpailun jälkeen. Sarjassa toisena olevalla kuljettajalla pisteitä oli tuossa vaiheessa keskimäärin 138, kolmantena olevalla 125.

Näihin lukemiin yltääkseen Rovanperän pitäisi kahden viime kauden kisakohtaisella pistekeskiarvollaan (19) ajaa ensi vuonna seitsemän osakilpailua yhdeksästä ensimmäisestä – olkoonkin, että viime vuosia paremmalta lähtöpaikalta Rovanperän voi hyvällä syyllä odottaa saavan enemmänkin kuin 19 pistettä kisaa kohden.

Jos tai kun mestaruustaistelu käydään täyden sarjan kiertävien kuljettajien kesken, Rovanperällä on mielessään kaksi suosikkia yli sen kolmannen.

Varmasti Ott (Tänak) ja Elfyn (Evans) ovat kovimmat. Veikkaan, että Ott ajaa tosi kovaa niin kuin se ajaa aina. Tietenkin Elfynillä on myös hyvä mahdollisuus mestaruuteen. Veikkaan, että heidän välillään se taistelu käydään.

Viidesti MM-sarjassa toiseksi sijoittunut ja kolmesti kolmanneksi sijoittunut Thierry Neuville jää tylysti laskuista pois.

Lue myös:

    Uusimmat