Keikka-arvio: Yleisö söi Brucen kädestä

Aika ajoin tuntui, että yleisö oli ollut kenraaliharjoituksissa mukana, sillä niin saumattomasti se söi Springsteenin kädestä.

Toista kertaa Suomessa vierailevassa amerikkalaisen rockin pioneeriryhmässä on kieltämättä jotain maagista. Vaikka antiamerikkalaisuus on pop ja kyynisyys ja laskelmoitu nihilismi tuntuvat usein olevan päivän sana mediassa ja populäärikulttuurissa, unohtuvat moiset näkökulmat maailmaan, kun Springsteen huudattaa Helsinkiä Born To Runin tahtiin.

Springsteen ja E Street Band ovat tulleet antamaan ihmisille hetken hengähdystauon kyynisyydestä ja mahdollisuuden kerrankin halata sitä naapuria kylmän katsekontaktin välttelemisen sijaan.

Jo seniori-ikäinen Pomo oli halki kolmetuntisen keikan energinen, hymyilevä ja alati valmis tarttumaan yleisöä kädestä ja vetelemään kuuluisia polviliukujaan halki lavan. Bändin pitkä soittohistoria näkyy varmuudessa ja rentoudessa, mikä oli aistittavissa jokaisen pelimannin elkeistä.

En jaksa itkeä luultavasti kellosepän tarkkuudella suunnitellusta "joulupukkiencoresta" (jossa kuultiin Santa Claus is Coming to Town), pääosin yllätyksettömästä biisilistasta tai rutinoituneesta yleisön huudattamisesta ja lavakikkailusta, sillä mikään näistä ei ainakaan paistanut tökerösti läpi.

Jos Springsteen hakee jokaisella keikallaan yleisöstä naisen tanssimaan Hungry Heartia, niin hakekoot, hieno tempaus se on joka tapauksessa ja Pomo saa sen näyttämään spontaanilta ja tunteelliselta.

Pientä tunnelman laantumista kieltämättä koettiin konsertin puolen välin tienoilla, sillä hittimateriaalia ei ihan riittänyt alusta loppuun ja osa kappaleista sekoittui toisiinsa keskitempoiseksi jenkkirockmassaksi, mutta huippuhetket olivatkin sitten todellista tykitystä, jolloin liikutuksen kyyneliä sai nieleskellä ihan tosissaan.

Jenkkipioneerien Suomen visiitti oli hyvällä tavalla koko perheen nautiskeluhetki ja matkalippu kolmetuntiselle pakomatkalle todellisuudesta.

Teksti: Jose Riikonen