Kolme rauhanturvaajaa loukkaantui lievästi Libanonissa

Puolustusvoimien mukaan loukkaantuneiden joukossa ei ole suomalaisia rauhanturvaajia.

Etelä-Libanonissa kolme partiossa ollutta rauhanturvaajaa on loukkaantunut lievästi, YK:n johtama rauhanturvaoperaatio Unifil kertoo viestipalvelu X:ssä.

Rauhanturvaajien selvästi merkityn ajoneuvon lähellä tapahtui räjähdys.

Puolustusvoimien viestinnästä kerrotaan MTV Uutisille, ettei loukkaantuneiden joukossa ole suomalaisia rauhanturvaajia.

Viestinnästä ei haluttu kommentoida sitä, minkä maan kansalaisia loukkaantuneet ovat.

Unifil ei ota X:ään kirjoittamassaan viestissä  kantaa siihen, kenen epäillään olevan iskun takana.

Sen mukaan tapausta selvitetään.

Unifil-lähde arvioi uutistoimisto AFP:lle, että räjähdys oli luultavasti lähelle osunut ilmaisku, mutta "ei suora osuma".

Aiemmin tänään Libanonin valtion ylläpitämä kansallinen uutistoimisto oli uutisoinut, että Israelin lentokoneet iskivät Dhayran kylään, joka on noin kilometrin päässä Yarinesta.

Päivittäisiä iskuja raja-alueilla

Libanonissa toimiva Hizbollah ja Israel aloittivat maiden raja-alueella lähes päivittäisen tulituksen sen jälkeen, kun Gazan sota alkoi yli kymmenen kuukautta sitten.

Eilen Israel teki Etelä-Libanoniin ilmaiskun, jossa kuoli Libanonin terveysministeriön mukaan kymmenen ihmistä. 

Ilmaisku oli yksi verisimmistä Etelä-Libanoniin kohdistuneista sitten viime vuoden lopun.

Israelin armeijan mukaan se iski Hizbollahin asevarastoon.

Unifil operaatiossa palvelee noin 200 suomalaista rauhanturvaajaa.

Ulkoministeri Elina Valtonen (kok.) ei halunnut heinäkuun lopussa spekuloida sillä, millaiseksi tilanteen alueella pitäisi muuttua, että Suomi vetäisi rauhanturvaajansa pois.

– Viime kädessä turvallisuus on kaikkein tärkeintä, Valtonen sanoi MTV Uutisille.

Lue myös:

    Uusimmat