Kommentti: Urheilijoiden ilmeet sen kertoivat – mahtipontisissa avajaisissa ikävä sivumaku

When it rains it pours, englanniksi sanotaan. Perjantaina Pariisissa se kääntyi osuvasti muotoon "kun sataa, niin sataa kaatamalla", MTV Urheilun Ossi Karvonen kirjoittaa kesäolympialaisten avajaisista. 

Moskova 1980 ja Peking 2008. Näissä olympialaisissa ei jätetty mitään sattuman varaan, kun avajaisten ylle ilmestyi mahdollinen sateen uhka. Epätoivottu sääilmiö torjuttiin keinotekoisesti hajottamalla pilviä. 

Pariisissa perjantaina kyse ei ollut yksittäisistä tummista pilvistä, vaan massiivisesta saderintamasta, erään Reutersin siteeraaman meteorologin mukaan jopa "katastrofista". Sitä eivät olisi pysäyttäneet edes Ranskan ilmavoimat. 

Jollain tapaa perjantain tapahtumat olivat hyvin kuvaavia, sillä Pariisin olympialaisten alkupäivät ovat sisältäneet haparointia ja epämieluisia puheenaiheita. Ongelmat perusjärjestelyissä, terrorismin uhka sekä kaupungin kodittomien kohtelu ovat vilahdelleet tiiviisti otsikoissa. 

Perjantaina oli urheilijoiden aika astua kunnolla valokeilaan. Noin 7 000 urheilijan suuruinen joukko marssitettiin ensin laivoihin Seine-joelle, ja ajelun jälkeen oli loppuhuipennuksen vuoro Eiffel-tornin läheisyydessä sijaitsevassa Trocadéro-puistossa. Ennennäkemättömät mittasuhteet saaneen olympiashow’n lavasteet olivat henkeäsalpaavat, ja toteutus kokonaisuudessaan hienoa, joskin hieman pitkäveteistä vaihtelua stadionavajaisille. 

Kommentti jatkuu kuvan alla. 

Tästä huolimatta urheilijoita kävi myös hieman sääliksi, kun seurasin Trocadéron tapahtumia paikan päältä mediakatsomosta. Urheilijat olivat "mestarien puistossa" kuin uitettuja koiria. Ilmeet olivat ajoittain apeita, ja avajaisiin yleensä yhdistetyt iloisuus ja energisyys vaativat varmasti osalta ponnisteluja.

Muutamat suomalaisurheilijat jättivät avajaiset väliin säästelläkseen fyysisiä ja henkisiä voimavarojaan. Perjantain tapahtumien jälkeen voi vain toivoa, etteivät kosteat juhlallisuudet romuta urheilijoiden menestyssaumoja esimerkiksi sairastumisen takia. 

Lue myös:

    Uusimmat