Oasisin kultavuosia luotaava dokumentti pyörii luonnollisesti yhtyeen oman navan eli Gallagherin veljesten ympärillä.
Kuten musiikkimaailmaa 1990-luvulla edes vähän seuranneet hyvin tietävät, veljespari Noel Gallagher, 49, ja Liam Gallagher, 44, olivat Oasis-yhtyeen nousu ja tuho. Oasis: Supersonic -dokumenttielokuvassa syväluodataan lopulta vuonna 2009 hajonneen yhtyeen hulluja alkuvuosia, jolloin sitä pidettiin – ja se piti itseään – suurimpana rock-yhtyeenä sitten The Beatlesin.
Gallagherin veljesten myrskyisät välit ja perheen tarina ovat isossa roolissa Mat Whitecrossin ohjaamassa dokumentissa, joka muistuttaa monista jo unohtumaan päässeistä tapahtumista yhtyeen ympärillä.
Liam ja Noel Gallagher vuonna 1995.
Alkuperäisen rumpalin, vuonna 1995 bändistä erotetun Tony McCarrollin Oasisia vastaan nostama miljoonakanne on yksi tällainen seikka. Gallagherien isän, vaimoaan pahoinpidelleen Tommy Gallagherin ilmestyminen veljesten elämään keskellä suursuosiota on toinen. Basisti Paul McGuinnessin väliaikainen eroaminen bändistä jättimenestyksen porteilla oli myös pyyhkiytynyt muistista.
Sekin oli ehtinyt vuosien saatossa unohtua, että Oasisin kukkoilevaan ja sekoilevaan ytimeen kuului Gallagherien lisäksi vahvasti kitaristi Paul "Bonehead" Arthurs. Hotellihuoneiden tuhoamisineen ja nyrkkitappeluineen paikoin jalkapallohuligaaneja muistuttavien, Manchesterin työläisalueelta maineeseen ponnistaneiden "ladien" ylimielisyys lähentelee koomisiakin tasoja.
Oasis vuonna 1996.
Oasisin vuonna 1994 julkaistusta Definitely Maybe -debyyttilevystä alkanut hurja suosio huipentui elokuussa vuonna 1996 kahteen jättikonserttiin Englannin Knebworthissa.
Noita aikanaan Iso-Britannian suurimpia konsertteja todisti yhteensä 250 000 ihmistä (vuonna 2003 Robbie Williams laittoi ennätyksen uusiksi esiintymällä samassa paikassa kolmena peräkkäisenä iltana yhteensä yli 375 000 hengelle).
Liam Gallagher ja kuvanottoajankohtana vielä Take Thatissa vaikuttanut Robbie Williams kesällä 1995.
Lämmittelybändien lista noissa konserteissa on väkevä ajankuva 20 vuoden takaa: ennen Oasisia lavalle nousivat muun muassa Manic Street Preachers, Kula Shaker, The Prodigy ja Chemical Brothers. Vuosi noiden konserttien jälkeen yhtye julkaisi menestyksestä pöhöttyneen, varsin heikon Be Here Now -albumin ja suosion hiipuminen alkoi. Knebworthin jälkeisiä käänteitä Oasis-saagassa ei dokumentissa edes sivuta.
Gallagherin veljekset ovat olleet itse mukana tuottamassa dokumenttia. Tämän huomaa erityisesti siinä, että ääneen pääsevät Noelin ja Liamin lisäksi vain veljesten yhtyetoverit, veli Paul ja äiti Peggy sekä lähimmät taustajoukot. Esimerkiksi Knebworthin lämmittelybändien mietteet jättikonserteista ja Oasisin megasukseesta olisivat olleet kiinnostavaa kuultavaa.
Oasis elokuussa 1996: Alan White, Paul "Bonehead" Arthurs, Liam Gallagher, Paul McGuigan ja Noel Gallagher.
Puhumattakaan Oasisin ja Blurin välisestä taistosta Brittien singlelistalla (Oasisin Roll With It ja Blurin Country House julkaistiin samana päivänä) sekä Noelin tuon taiston tiimellyksessä Blur-nokkamies Damon Albarnista laukomasta "Toivottavasti hän kuolee aidsiin" -kommentista. Tuota kohua ei mainita dokumentissa sanallakaan.
Esimerkiksi juuri Albarnin tai Knebworth-videotaltioinneissa vilahtavan The Prodigyn Keith Flintin kaltaisen Oasisin lähipiiriin kuulumattoman henkilön näkökulma olisi tuonut kiinnostavan lisäulottuvuuden dokumenttiin.
Kaksituntinen dokumenttielokuva on arkistoklippeineen kiinnostavaa katsottavaa ja mieltä lämmittävä nostalgiatrippi Oasisin taivalta seuranneille. Mutta jos yhtye ei ole ennalta millään tapaa tuttu, kaksi tuntia voi tuntua pitkältä ajalta.
Minun kaltaiselleni musiikkihörhölle dokumentti palautti kuitenkin ensisijaisesti mieleen, miten hyviä albumeja Definitely Maybe ja (What’s the Story) Morning Glory? (1995) sekä noiden levyjen singlejulkaisujen b-puolet parhaimmillaan ovat.
Noilta kahdelta ylivoimaiselta Oasis-albumilta löytyy myös huonoja kappaleita, mutta Rock’n’Roll Starin, Columbian, Slide Awayn, Married With Childrenin, Up in the Skyn, Cast No Shadow’n, She’s Electricin ja Morning Gloryn kaltaisten laulujen johdolla ne parhaimmat ovat lämpimän 90-lukulainen aikamatka 20 vuoden takaisiin tunnelmiin.
Tämän dokumentin tavoin.
---
Oasis: Supersonic -dokumentti esitetään Finnkinon elokuvateattereissa eri kaupungeissa erikoisnäytöksenä tiistaina 18. lokakuuta.
Katso dokumentin traileri alla. Tarkemmat tiedot näytöksestä löytyvät täältä.