Korona ja hinkuyskä leviävät nyt Suomessa – miten taudit erottaa toisistaan?

hinkuyska vai korona
Hinkuyskässä yskä voi kestää useita viikkoja, pahimmillaan jopa parista kolmeen kuukauteen.Shuttetstock
Julkaistu 25.07.2024 17:15
Toimittajan kuva
Nelli Hyttinen

nelli.hyttinen@mtv.fi

Koronavirustauti covid 19 -tapaukset ovat ympäri Suomen lievässä kasvussa ja samaan aikaan Suomessa leviää nopeasti myös hinkuyskä. Selvitimme, miten taudit eroavat toisistaan ja miten tulisi toimia, jos huomaa oireita.

THL kertoi viime viikolla, että korona leviää jälleen Suomessa

Samaan aikaan myös hinkuyskä jatkaa leviämistään ja testattuja tapauksia on todettu kuluneen vuoden aikana tähän mennessä yhteensä jo 889. Heinäkuun alussa laboratoriovarmennettuja tapauksia oli todettu 714. Vuoden 2023 aikana tapauksia todettiin kaikkiaan vain 130 ja vuoden 2022 aikana vain 35. 

Lue myös: Näin tunnistat rajusti leviävän hinkuyskän – tässä tapauksessa hoitoon on päästävä heti

Näin tautien oireet eroavat toisistaan

THL:n tartuntatautilääkäri Aino Nyqvist kertoo, ettei koronaa ja hinkuyskää välttämättä voikaan erottaa toisistaan ensioireiden aikaan, mutta taudin edetessä selkeitä eroja on.

Ne koronavariantit, jotka meillä tällä hetkellä kiertävät, aiheuttavat tyypillisesti flunssan oireita, kuten nuhaa, yskää, päänsärkyä. Myös väsymystä, lihaskipuja ja lievää kuumetta voi olla. 

Myös hinkuyskä voi aluksi oireilla hyvin samalla tavalla.

Koronan oireet kestävät muutaman päivän ja yleensä ne menevät ohi noin viikossa.

Jos kyseessä onkin hinkuyskä, alkaa sille tyypillinen paheneva yskä noin 1–2 viikon kuluessa tartunnasta.

Lue myös: Hinkuyskä leviää, uskaltaako huvipuistoon lähteä? Ylilääkäri antaa vinkit kesäpöpöjen välttelyyn

Paheneva yskä muuttuu hinkuyskässä yskänkohtauksiksi, joiden välillä olo voi olla hyvä ja varsin oireetonkin Nyqvistin mukaan.

Jos sairastunut on pieni lapsi, voi yskänkohtausta seurata voimakkaampi sisäänhengitysyritys, jonka aikana kuuluu hinkuvaa ääntä, mistä taudin nimikin johtaa juurensa.

Toisin kuin hinkuyskässä, koronalle ei ole tyypillistä, että se aiheuttaisi voimakkaita yskänkohtauksia, jotka kestävät viikkotolkulla.

Hinkuyskässä yskä voi kestää useita viikkoja, pahimmillaan jopa parista kolmeen kuukauteen.

Lue myös: Hallitsematonta verenvuotoakin aiheuttavaa denguekuumetta on löytynyt jo Euroopasta – taudissa yksi erikoinen piirre

Koska lääkäriin?

Pelkät tavalliset flunssan oireet eivät ole Nyqvistin mukaan syy hakeutua lääkäriin tai korona- ja hinkuyskätestiin.

Jos haluaa, voi itsensä testauttaa koronan varalta kotitestillä. Jos testi on positiivinen, on jäätävä kotiin sairastamaan. Kun oireet ovat väistyneet, voi jatkaa normaalia elämää, Nyqvist kertoo.

Oireisena on hyvä jäädä kotiin sairastamaan joka tapauksessa, oli testi positiivinen tai ei.

Hinkuyskän suhteen Nyqvist kehottaa kääntymään terveydenhuollon puoleen, jos saa voimakkaita yskänpuuskia.

Lääkäri tekee päätöksen, tehdäänkö potilaalle hinkuyskätesti.

Myös, jos lähipiirissä on todettu hinkuyskätapaus ja sen jälkeen itselle kehittyy oireita, on hyvä ottaa yhteyttä terveydenhuoltoon.

Nyqvist muistuttaa, että jos pieni vauva saa yskänpuuskia tai vanhemmilla herää huoli hinkuyskän mahdollisuudesta, on lääkäriin hakeuduttava matalalla kynnyksellä.

Hinkuyskä on alle puolivuotiaille vauvoille erityisen vaarallinen, koska he eivät ole vielä saaneet täyttä rokotesuojaa tautia vastaan.

Lue myös: Koiran puremasta tai pihatöistä tullut haava voi johtaa vakaviin seurauksiin – tarkista, onko suojasi kunnossa

Koronarokotusta suositellaan edelleen tietyille riskiryhmille

THL suosittelee tulevana syksynä koronarokotteen tehosteannosta iäkkäille ja tietyille riskiryhmille, kuten hoitokodeissa ja säännöllisessä järjestetyssä kotihoidossa oleville, kaikille yli 80-vuotiaille sekä kaikille voimakkaasti immuunipuutteisille iästä huolimatta.

Myös 18 vuotta täyttäneille tiettyjä perussairauksia sairastaville suositellaan rokottautumista.

Tällaisia sairauksia ovat esimerkiksi vastustuskykyä heikentävä syöpätauti, vaikea krooninen munuaissairaus, vaikea krooninen keuhkosairaus ja jatkuvaa lääkitystä vaativa astma sekä useat muut perussairaudet. 

Lista kaikista perussairauksista, jotka antavat aiheen koronarokotteen tehosteannoksen ottoon, löytyy THL:n verkkosivuilta.

Lue myös: Koronatapaukset lievässä kasvussa Suomessa – THL suosittelee iäkkäille ja riskiryhmille tehosteannosta

Katso myös: Miten hinkuyskä ja muut kesäpöpöt torjutaan?

8:55img

Haastateltavana ylilääkäri Leif Lakoma THL:n infektiotautien torjunta ja rokotukset -osastolta.

Lue uusimmat lifestyle-artikkelit!

Tuoreimmat aiheesta

Tartuntataudit