Kuninkaallisasiantuntija Satu Jaatinen nosti esiin Tanskan vallanvaihdon mieleenpainuvimmat tapahtumat.
Tanskassa tehtiin 14. tammikuuta historiallinen vallanvaihdos, kun kuningatar Margareeta luovutti kruununsa kuningas Frederikille.
Tietokirjailija ja kuninkaallisasiantuntija Satu Jaatisen mielestä mieleenpainuvimmat kohdat sunnuntaisessa seremoniassa olivat valtava ihmismassa Kööpenhaminan keskustassa ja se, miten kuningattaren asiakirjojen allekirjoittaminen näytettiin televisiossa.
Lue myös: Koskettava hetki tallentui kameroille – kuningatar Margareeta liikuttui kyyneliin luovuttaessaan paikkansa pojalleen Frederikille
– Hän antoi siinä sitten tilaa pojalleen ja pojanpojalleen. Siinä sitten joutui liikutuksen valtaan, kun näki konkreettisesti, että tuossa jälkikasvu nyt istuu. Hänellähän siinä tuli kyyneleet silmiin ennen kuin hän lähti, Jaatinen kertoi Huomenta Suomessa 15. tammikuuta.
Jaatinen arvioi, että kuningattaren nopea kääntyminen tilanteesta pois viesti siitä, että hän oli hieman hämmentynyt itsekin liikutuksestaan.
– Hän päätti, että hänen itkunsa ei tähän kuulu, Jaatinen arvioi.
Kuningas Frederik ja hänen puolisonsa kuningatar Mary intoutuivat jopa suutelemaan parvekkeella tervehtiessään kansaa tuoreena kuningasparina. Pusuttelu yllätti Jaatisen, ja hänen mukaansa siinä saattoi olla mukana laskelmointia.
– He todella osasivat ottaa yleisönsä, Jaatinen kertoi.