Kokkolassa Keski-Pohjanmaalla pelastettiin lauantaiaamuna hylkeenpoikanen metsästä, Keski-Pohjanmaan pelastuslaitos kertoo.
Pelastuslaitos oli saanut hieman ennen aamuseitsemää ilmoituksen Rantatiellä liikkuneesta kuutista. Pelastuslaitos löysi eläimen lopulta tien viereisestä metsästä ja palautti sen mereen.
– Kuutti oli yhteistyökykyinen, kertoo päivystävä palomestari Oona Englund Keski-Pohjanmaan pelastuslaitokselta.
Englundin mukaan kuutteja on tällä viikolla ollut useasti väärissä paikoissa.
Niitä on löytynyt muun muassa metsästä, parkkipaikalta ja kotipihalta.
– Alkuviikolla tuli ilmoitus Kälviältä omakotialueelta, että pihassa "juoksee" kuutti. Saimme palautettua sen vahingoittumattomana takaisin mereen.
Kälviältä merenrannalle on useiden kilometrien matka.
Lue myös: Tommi kuvasi, kuinka kevätkiihkoinen metso yritti nousta bussiin – kukkoilevan linnun taustalla usein surullinen tarina
Kuutti rantatiellä
Helsingin Lauttasaaressa oli kuuttikohtaaminen tämän viikon tiistaina. Lauttasaarelainen Jarmo Räikkönen kertoo kävelleensä rantatiellä, kun hän kohtasi kuutin. Pientä eläintä oli kokoontunut seuraamaan useita muitakin.
– Kovasti se äänteli, varmaan peloissaan. Siinä näkyi vain vähän karvoja, eli oli luopunut vauvakarvastaan.
Korkeasaaren villieläinsairaalan ohjeistuksen mukaan kukaan ei koskenut kuuttiin, ja pian se jo pääsi omin keinoin takaisin veteen.
Hellyyttävän eläimen kohtaaminen ei kuitenkaan ollut yllättävää. Räikkönen kertoo käyvänsä päivittäin meressä uimassa, ja sanoo ymmärtävänsä vesieläimiä hyvin.
– Tällainen kuuluu lauttasaarelaiseen luontoon, sen takia täällä asutaan, saarelainen toteaa.
"Ne eivät erikseen maalle pyri"
Hyljetutkija Mervi Kunnasranta kertoo, että maalla vaeltavat kuutit ovat tyypillinen näky keväällä jäiden sulatessa.
– Kun merijäitä alkaa rikkoutua, kuutit joutuvat eroon emoistaan. Osa on jo vieroittautuneita, osa ei.
Kunnasrannan mukaan kuutit harhautuvat maalle, kun ne luulevat yhä olevansa jäällä.
– Ne eivät erikseen maalle pyri, mutta se maa on ollut siinä.
Tutkijan mukaan tänä keväänä on tullut enemmän ilmoituksia juuri Vaasan ja Kokkolan sekä Helsingin suunnassa eksyneistä kuuteista.
Kun kuutti eksyy pitkälle rannasta, mahdollisuudet tulla pedon tappamaksi kasvavat. Kohtaloksi voi koitua myös nääntyminen.
Jos kuutin sattuu kohtaamaan kaukana rantaviivasta, tulee ilmoittaa paikalliselle viranomaiselle, viranomaiselle tai metsästäjille.
– Jos kuutteja ei osaa käsitellä, niitä ei pidä mennä koskemaan. Ne ovat kovia puremaan. Varsinkin harmaahylkeet ovat melko ärhäköitä, ja puremisesta voi tulla ikäviä jälkiä käsiin.
Merenrannassa kuutin voi jättää rauhaan.
– Ne ovat siellä lepäilemässä, ja osaavat mereen takaisin.