Kuvataiteilija Minttu päätti noudattaa naistenlehden vinkkejä useiden kuukausien ajan – havainnot yllättivät: "Ei siinä jäänyt aikaa edes ajatella"

Kuvataiteilija Minttu Saarinen seurasi naistenlehden ohjeita yhdeksän kuukauden ajan. Ajanjakson aikana hän koki myös korona-ajan vaikutuksen naisten lehden sisältöön ja ulkonäköodotuksiin sekä kehonkuvaan. Hän kirjoitti kokemuksistaan kommentin MTV Lifestyleen.

Kuvataiteilija Minttu Saarinen aloitti vuonna 2018 Saako lihava nainen tanssia? -projektin, jossa hän käsittelee naisen asemaa ja ulkonäköpaineita. Naistenlehden liittyvä kokeilu on osa tätä projektia. 

Aloitin kokeiluni helmikuussa 2020. Silloin ei vielä ollut tietoa tulevasta pandemiasta ja naistenlehden sisältö oli ulkonäköpainotteista ja suorituskeskeisen elämän ihannointia. Ensimmäinen kuukausi meni oikeastaan sellaisten tehopäivien suorittamisessa, että normaali ihminen ei sellaiseen kykene.

Olen normaalistikin hyvin aikaansaava, mutta nämä tehopäivät olivat sellaista suorittamista, että ei siinä jäänyt aikaa edes ajatella. Peruspäivä alkoi aamulla kello 5 lenkillä ja joogaamisella, ennen työpäivää tuli opiskella uusia asioita, käydä suihkussa ja laittautua. Työpäivän jälkeen joogaamista, harrastuksia, laatuaikaa ystävien kanssa sekä parisuhdehetki. Kymmeneltä nukkumaan ja sama uudelleen. 

Maaliskuun jälkeen sisällöt alkoivat muuttua hyväksyvämmiksi eikä ohjeita tehokkuuteen enää tullut, enemmän lehti keskittyi kotona tehtäviin kauneusrituaaleihin ja treeneihin. Varsinainen ulkonäköön liittyvän ilmapiirin muutos näkyi vasta lokakuun jälkeen, kun kehopositiivisuus alkoi näkyä myös katukuvassa mainoksissa ja muussa kuvastossa.

Kokeilu on toiminut tällä hetkellä taustatyönä ja kokemuspohjana sille, miten naisen ulkonäköön suhtaudutaan. Miten nainen itse miettii ulkonäköään ja miten itsetunto rakentuu ulkonäön varaan ja miten muut huomioivat toisten ulkonäköä. Halusin ymmärtää sen, mistä ja miten ne vaatimukset ja mielikuvat meille tulevat. Oman ulkonäön hyväksyminen on kuitenkin tavoiteltua ja koen sen surullisena, että aikuisenakin ihmiset kokevat huonommuutta ulkonäkönsä vuoksi.

Noudatin viikoittain ilmestyvän lehden ulkonäkövinkkejä, mielipiteitä sekä keskustelunaiheita ja aktiviteetteja yhdeksän viikon ajan. Halusin selvittää, miten sellainen vaikuttaa ihmiseen. 

Ymmärsin, että ensinnäkin vaatii paljon motivaatiota, jotta pystyy elämään niin sanotusti jonkun toisen elämää niin pitkään. Halusin kuitenkin ymmärtää syvemmin sitä, mistä ja millaisia arvoja ja asenteita meille annetaan kehoihimme nähden ja miten niiden vaikutus näkyy omassa arjessamme. Varsinkin lihavuuden on nähty olevan elämän laatua heikentävä asia, joka vaikuttaa niin pariutumiseen kuin työnsaamiseenkin.

Kokeilun aikana opettelin laittamaan erilaisia kiharoita, opettelin meikkaamaan kauniisti ja pukeutumaan hillitysti. Opettelin myös erilaisia hymyjä, istuma-asentoja sekä puheenaiheita. Kaikki kuluttamani kulttuuri oli myös lehden vinkkaamaa ja myönnän, että tuli ikävä monia omia asioita, kunnes unohti niiden olemassaolon.

Myönnän kokeneeni, etten enää tiennyt, missä minä alan ja missä naistenlehti jatkuu. Se raja alkoi hälventyä. Kokeilun aikana tunsin voimakasta halveksintaa kehoani kohtaan ja samaan aikaan suurta tarvetta muokata sitä. Aloin kokea, että olen epäonnistunut naisena ja kansalaisena, koska en ole hankkinut perhettä, mutta aloin myös inhota huuliani, joihin olisin halunnut täytettä. Kokeilun jälkeen vei kuukausia, että sain itseni takaisin ja aloin kunnioittaa omia valintojani uudelleen.

Olen viime aikoina valokuvannut enemmän kuin aiemmin. Se on tuntunut omimmalta tavalta käsitellä kaikkea sitä, mitä kokeilu herätti. Dokumentoin kuitenkin päivittäin tekemisiäni ja itseäni yhdeksän kuukauden ajan, joten tuntui loogiselta jatkaa itseni kuvaamista, vaikka sisällöt ja tavat ovatkin toisenlaisia.

Edellinen kuvasarjani käsitteli ajan kulkua. Aloin jossain vaiheessa kokeiluani pohtia, että käytän melkein vuoden elämästäni kokeiluun, joka ei välttämättä johda mihinkään ja jonka aikana en ole minä. Meneekö aika siis hukkaan?

Toisaalta mietin, että on ainutlaatuinen mahdollisuus kokeilla sellaista elämää, jota ei muuten eläisi. Se antaa niin paljon ajateltavaa, että mietin sitä vielä vuosienkin päästä. Ajan käyttämisestä, elämän suorittamisesta ja naisen ulkonäköpaineista syntyi siis valokuvasarja, jonka olen kuvannut keväällä 2021.

Kehopositiivisuus ja kehorauha ovat tällä hetkellä näkyviä yhteiskunnallisen keskustelun aiheita. Asia herättää vahvoja mielipiteitä puolin ja toisin. Mainoksissa ja televisiosarjoissa on monenlaisia kehoja. Kaikissa medioissa ei puhuta laihduttamisesta ja myös syömishäiriöihin liittyviä tabuja on alettu purkaa.

Kehopositiivisuudella on paljon tekemistä myös sukupuolien tasa-arvon kanssa. Asenteiden muuttaminen on kuitenkin hidasta. Monet edelleen kommentoivat ohikulkijoiden ulkonäköä joko halveksien tai seksuaalisessa mielessä, kumpikin tapa on omanlaistaan vallankäyttöä enkä näe sen kuuluvan enää 2020-luvulle. 

Kirjoittaja on osallistunut Helsingin yliopiston avoimen yliopiston Journalismi ammattina -kurssille. Artikkeli on osa kurssin lopputyötä. 

Lihomisen kommentointi on arkipäivää – näin eroon ulkonäkökeskeisyydestä:

Lihomisen kommentointi on arkipäivää – näin eroon ulkonäkökeskeisyydestä 2:30

Lue myös:

    Uusimmat