Osteoporoosin etenemisen voi pysäyttää taustalla olevia sairauksia hoitamalla, liikkumalla oikein, pitämällä huolta kalsiumin ja D-vitamiinin saannista sekä käyttämällä tarvittaessa luulääkkeitä.
– Osteoporoosin hoito lähtee siitä, että hoidetaan ensin mahdollisuuksien mukaan taustalla olevia liitännäissairauksia, kuten kilpirauhasongelmia, laktoosi-intoleranssia, keliakiaa tai nivelreuman lääkitystä. Toisekseen tulee liikuntatottumuksien tarkistaminen. Tiedetään, että etenkin tärinätyyppinen liikunta vahvistaa luustoa parhaiten, ortopedian erikoislääkäri Juha-Pekka Kaukonen sanoo.
Ravintoonkin on syytä kiinnittää huomiota. Ruoasta pitäisi saada kalsiumia.
– Sitä saa yleensä riittävästi normaalista ja monipuolisesta ravinnosta, mutta jos on laktoosi-intoleranssi eikä voi käyttää maitotuotteita, kalsiumia pitäisi saada lisänä.
Kalsium taas ei imeydy ilman riittävää D-vitamiinin saantia.
D-vitamiinia on syytä syödä Suomen oloissa myös purkista.
– Oma D-vitamiinitaso olisi hyvä mitata. Useimmat jo ymmärtävät syödä D-vitamiinilisää, mutta jotkut tulevat syöneeksi vähän liikaa ja jotkut liian vähän. Liika D-vitamiinin saanti ei pahenna osteoporoosia, mutta ei siitä tietenkään ole mitään hyötyäkään.
– Jos on nuori tai vähän vanhempikin nainen, joka on kovin niukalla kasvis- tai vegaanidieetillä, ei käytä D-vitamiinilisää ja liikkuu vähän, niin siinä on jo aikamoinen riskipaketti myöhemmälle osteoporoosille. Sehän on niin, että mikä nuorena karttuu, pysyy aika hyvin. Jos luustoaines on heti nuorena huono, niin sitä on aika vaikea saada myöhemmällä iällä paremmaksi. Ja kun kaikilla luuntiheys alenee, niin tuolle laskumatkalle lähdetään sitten paljon huonommista lähtökohdista.
Lääkkeitä harkitaan tapauskohtaisesti
Luulääkkeitä käytetään osteoporootikoilla harkitusti, ei heti ensimmäisenä hoitokeinona.
– Lääkkeiden hyöty on siinä, että niillä saadaan luun tiheys paranemaan ja murtumariski pienenemään – varsinkin vanhemmilla naisilla ja varsinkin selkärankamurtumien osalta. Jonkin verran näyttöä on jopa eliniän pidentymisestä ja muidenkin murtumien vähentymisestä. Kaiken kaikkiaan lääkkeet eivät ole kauhean tehokkaita, mutta ne ovat parhaita, mitä on käytettävissä, Kaukonen sanoo.
Lääkitystä ei aloiteta automaattisesti osteoporoosidiagnoosin jälkeen. Kuvituskuva.
Tavallisimpia osteoporoosilääkkeitä ovat bisfosfonaatit, joita on olemassa useita eri valmisteita. Niitä voi ottaa tabletteina päivittäin, viikoittain tai kuukausittain tai vuosittaisina pistoksina.
– Haittana voi tulla ärsytystä mahaan tai ruokatorveen. Melko harvoin joillekin tulee luustokipuja ainakin alussa. Myös epätyypillisiä reisimurtumia on esiintynyt. Ne ovat harvinaisia, mutta johtaneet siihen, että tavanomaista bisfosfonaattia ei käytetä kovin pitkää aikaa.
– Lääkkeistä aiheutuva mahaärsytys jää pois aika hyvin siedetyllä, puolen vuoden välein pistettävällä vasta-aineella. Toinen pistettävä aine on lisäkilpirauhashormonin analogi. Se on kaikkein tehokkain lääke, mutta kallis. Sitä käytetään vain oikein vaikeassa osteoporoosissa, jos tilanne etenee murtumiin asti.
Osteoporoosin lääkintää on välillä kritisoitu julkisuudessa jyrkästi.
– Se, että lääkkeistä ei olisi mitään hyötyä, ei ihan pidä paikkaansa. Kyllä niiden hyöty sekä luuntiheyden paranemisessa että murtumien ehkäisyssä etenkin nikamien suhteen on näytetty. Mutta ei niitä kaikkien pidä syödä, vaan se täytyy aina harkita yksilökohtaisesti, Kaukonen sanoo.