Yhdysvaltalaistutkijoiden suorittamat eläinkokeet vihjaavat, että liikunnan hyödyt voi saada evääkään heilauttamatta.
Jos saisit liikunnan hyödyt ilman hien virtaamista ja kipeitä lihaksia, tarttuisitko mahdollisuuteen? Kysymys voi olla tulevaisuudessa aiheellinen, sillä Michiganin yliopiston lääketieteen laitoksen tutkijat huomasivat tuoreessa tutkimuksessaan, että Sestrin-proteiini näyttää jäljittelevän monia liikunnan hyötyjä kärpäsillä ja hiirillä.
Tiedotteessa tutkijat toivovat, että löydös voisi auttaa esimerkiksi ikääntymisestä tai vuodelevosta johtuvan lihaskadon hoidossa. Tutkimus ilmestyi Nature Communications -tiedelehdessä.
Kärpäset laitettiin hyönteisten kuntosalille
Tutkijat hyödynsivät työssään kärpäsiä, jotka liikkuvat koeoloissa luonnostaan kiipeämällä koeputkea ylös ja sieltä ulos. Tämän tiedon valossa tutkijat kehittivät ”kärpästen juoksumaton”, jolla hyönteiset treenasivat kolmen viikon ajan.
Osa kärpäsistä oli geneettisesti muunneltu siten, että ne eivät kyenneet tuottamaan Sestrin-proteiinia. Jo aiemmin tutkijat ovat huomanneet, että Sestrin-proteiinia kerääntyy lihaksiin liikunnan jälkeen.
Kolmen viikon jälkeen treenanneiden, geneettisesti muunneltujen kärpästen juoksu- ja lentotaitoja verrattiin normaaleihin treenanneisiin kärpäsiin. Hyönteisten kuntosalilla jumpanneiden kärpästen fyysinen suorituskyky parani, kun taas Sestrin-proteiinia tuottamattomien kärpästen kohdalla vastaavaa edistystä ei tapahtunut ollenkaan.
Löydös viittaa siihen, että Sestrin-proteiinin täytyy jollain tavalla synnyttää muutoksia kestävyydessä harjoittelun jälkeen.
Lisäksi tutkijat huomasivat, että kun normaalien treenaavien kärpästen lihaksissa oli tavallista enemmän Sestrin-proteiinia, niiden fyysinen kunto parani aiempaa enemmän – jopa ilman liikuntaa.
Asetelma toistettiin hiirikokeissa. Niissä Sestrin-proteiinin huomattiin hyödyttävän muutakin kuin kestävyyttä. Ilman molekyyliä hiirien hengityskyky ja rasvanpoltto kärsivät.
Tutkijat epäilevät, että Sestrin on merkittävässä asemassa liikunnan aikaansaamissa hyödyissä niin kestävyydessä kuin aineenvaihdunnassa.
Lue myös: Asiantuntija listasi ruoat, joiden avulla saat tuloksia – syö näin heti treenin jälkeen!
Älä vielä luovu liikunnasta
Salikorttia ei kuitenkaan vielä kannata katkoa eikä juoksulenkkareita polttaa. Sestrin-valmisteita ei nimittäin saavu markkinoille ihan heti.
Seuraavaksi tutkijat selvittävät, löytyisikö suurelle Sestrin-molekyylille pienempi modulaattori, joka aiheuttaisi samantyyppisiä vaikutuksia.
Lue myös: Toiveissa näyttävät lihakset? Nämä 3 lisäravinnetta tukevat tutkitusti lihaskasvua
Lähteet: EurekAlert, Phys.org, IFL Science, Nature Communications