Tutkimuksessa tunnistettiin aine, joka saa valitsemaan kuntosalin herkkujen sijaan

Aivoissa esiintyvä oreksiini voisi auttaa valitsemaan liikunnan herkuttelun sijaan.

Mistä motivaatiota kuntoiluun? Uusi tutkimus voi tarjota apua heille, joita liikunta ei innosta, kertoo Neuroscience News.

Nature Neuroscience -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa selvitettiin oreksiini-nimisen aineen vaikutuksia valintoihin.

Treenimotivaation löytäminen on toisinaan vaikeaa. Tutkimusta Zürichin teknillisessä korkeakoulussa tehneen Denis Burdakovin mukaan moni ihminen onnistuu silti vastustamaan kiusauksia ja treenaamaan tarpeeksi.

– Halusimme tietää, auttavatko aivot tällaisten päätösten tekemisessä, Burdakov kuvaa.

Burdakovin mukaan niin sanottu suosittu selitys valinnoille on dopamiini.

– Nykyiset tietomme dopamiinista eivät kuitenkaan helposti selitä sitä, miksi päätämme liikkua syömisen sijaan.

Oreksiini sai tekemään liikuntapäätöksiä

Aivoissa esiintyvä oreksiini on tutkijoiden mukaan avainasemassa, kun henkilö tekee päätöksiä. Hiirikokeissa hiiret, joiden hormonierityksestä vastaava aivoalue oli kunnossa, valitsivat suuremmalla todennäköisyydellä treenin niille tarjotun herkkupirtelön sijaan.

– Kun useita vaihtoehtoja oli saatavilla, hiiret halusivat silti viettää huomattavan osan ajasta juoksupyörässä ilman ulkoista palkkiota. Ne käyttäytyivät näin, vaikka maukasta ruokaa tarjottiin vaihtoehdoksi, tutkijat toteavat.

Liikunta innosti "oreksiinihiiriä" jopa kaksi kertaa todennäköisemmin kuin niille tarjottu herkku. Ilman oreksiinia hiiret suosivat pirtelöä ja lopettivat liikkumisen voidakseen syödä.

Tutkijoiden mukaan näyttääkin siltä, että aivojen hypokretiini- ja oreksiinihermosoluilla on vaikutusta, kun tavoitteena on tehdä vapaaehtoista treeniä ja kestää erilaisia kiusauksia.

Koska tutkimusta tehtiin hiirillä, jatkossa aihetta olisi tärkeää tutkia ihmisillä. Tutkimus voisi tulevaisuudessa auttaa kehittämään tapoja voittaa liikunnan esteitä.

Toisen tutkimuksen (kenties vähemmän yllättävän) tuloksen mukaan esimerkiksi riihikuiva raha voisi kannustaa ihmisiä liikkumaan enemmän.

Katso myös: Tauon jälkeen treenaamaan: Toimiiko syke terveysmittarina?

Lue myös:

    Uusimmat