Liikuntaa imitoiva lääke sai aikaan laihtumista hiirikokeissa.
Floridan yliopiston hiirikokeissa on testattu lääkettä, joka toimii kuin liikunta. Pillerin avulla aineenvaihdunta voisi nopeutua ja lihasmassa lisääntyä ilman varsinaista liikuntaa, kertoo Euronews. Ihmiskokeisiin on kuitenkin vielä vuosien matka, tutkijat muistuttavat.
Lue myös: TikTok-villitys vie laksatiivit kaupoista Yhdysvalloissa
Sai aikaan samoja muutoksia kuin kestävyysharjoittelu
Journal of Pharmacology and Experimental Therapeutics -lehdessä julkaistun selvityksen mukaan "liikuntalääke" toi lupaavia tuloksia 28 päivän hiirikokeissa. Lääke imitoi fyysisen aktiivisyyden fysiologisia vaikutuksia. Tuotteessa pääosassa on SLU-PP-332-niminen molekyyli.
– Yhdiste periaatteessa käskee luustolihaksia tekemään samat muutokset, joita nähdään kestävyysharjoittelun aikana, tutkimusta tehnyt Thomas Burris kuvaa.
Lääkettä annettiin liikalihaville hiirille. Niiden energiankulutus nousi, vaikka tavat eivät muuttuneet. Rasvaa myös kertyi hiiriin vähemmän ja aineenvaihdunta parani. Ruokahaluun tai syömiseen pilleri ei vaikuta.
– Kun hiirille käyttää lääkettä, niiden koko kehon aineenvaihdunta alkaa käyttää rasvahappoja samaan tapaan kuin ihmiset silloin, kun he paastoavat tai liikkuvat, Burris kuvailee.
Lue myös: Kilot lähtivät leikkauksessa, mutta roikkuva iho jäi – irlantilaisnaiselta poistettiin liki kuusi kiloa "ylimääräistä nahkaa"
Hiiret laihtuivat, kestävyys parani
Koehiiret laihtuivat kehonpainostaan 12 prosenttia enemmän kontrollihiiriryhmään verrattuna.
– Ne käyttivät enemmän energiaa pelkästään eläessään, Burris kuvaa.
Tiedotteen mukaan myös hiirien kestävyys parani ja pillerin avulla ne pystyivät juoksemaan melkein 50 prosenttia pidemmälle kuin aiemmin. Tuloksen eteen ei tarvittu treeniä.
Lukuisat tutkimukset, raportit ja mittaukset ovat yhtä mieltä siitä, että myös Suomen kansa liikkuu terveytensä kannalta aivan liian vähän.
Lue myös: Mies pudotti painoaan 60 kiloa tekemällä kaiken "väärin"
Ihmiskokeisiin vielä pitkä matka
Jos lääke onnistutaan kehittämään ihmisille sopivaksi, se voisi auttaa hoitamaan ylipainoa ja diabetesta. Burrisin mukaan myös vanhemmat ihmiset hyötyisivät, koska lihasmassa yleensä vähenee iän myötä.
Esimerkiksi lääkkeen sivuvaikutuksista ei kuitenkaan vielä ole tietoja, joten tutkimukset jatkunevat pitkään. Lääkkeestä esimerkiksi kehitettäneen pilleri pistoksen sijaan.
Lue myös: Laihdutuslääke Ozempicin suosio räjäytti sen kysynnän – millaisesta lääkkeestä on kyse ja kenelle se sopii?
Lue myös: "Toivon, etten olisi koskaan koskenut siihen" – huippusuosittu laihdutuslääke voikin aiheuttaa mahalaukun halvauksen?
Katso myös: Suomalaislasten liikkuminen on todella karulla tolalla – professori kertoo, mistä kiikastaa
6:51
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit!
Lähteet: Euronews, Journal of Pharmacology and Experimental Therapeutics, University of Florida