Lufthansa peruu jälleen lentojaan Lähi-itään

Yhtiö perui lentojaan kohteisiin myös viime viikolla.

Saksalainen Lentoyhtiö Lufthansa peruu tällä viikolla lentonsa useisiin Lähi-idän suurkaupunkeihin, koska pelkää sotilaallista eskalaatiota alueella, kertoo uutistoimisto Reuters.

Lentoyhtiö peruu lentonsa muun muassa Israelin Tel Aviviin, Iranin pääkaupunki Teheraniin, Libanonin pääkaupunki Beirutiin sekä Jordanin pääkaupunki Ammaniin.

Myös lennot Pohjois-Irakissa sijaitsevaan Erbiliin perutaan.

Peruutukset jatkuvat ainakin maanantaihin 26. elokuuta asti.

Lentoyhtiö välttää lentämistä Iranin ja Irakin ilmatilassa tämän viikon  ajan. 

Lufthansa perui lentonsa kohteisiin myös viime viikolla.

Yhtiöön kuuluu muun muassa Swiss International Air Lines, Austrian Airlines ja Eurowings.

Iran uhkaa Israelia iskulla

Iran on uhannut iskeä suoraan Israeliin sen jälkeen, kun äärijärjestö Hamasin johtaja Ismail Haniyeh salamurhattiin Iranin maaperällä heinäkuun lopussa.

Iran syyttää salamurhasta Israelia, joka ei ole myöntänyt tai kiistänyt toteuttaneensa murhaa.

Maan virkamieslähteet sanoivat elokuussa uutistoimisto Reutersille, että vain tulitauon aikaansaaminen Gazaan voisi estää sitä hyökkäämästä Israelin maaperälle.

Egyptin Kairossa viime viikolla käydyissä tulitaukoneuvotteluissa ei kuitenkaan päästy sopuun aselevosta, eikä täten neuvotteluista saatu helpotusta Lähi-idän tulenarkaan tilanteeseen.

Lue myös:

    Uusimmat