Torstain Uutisaamussa vieraillut evoluutiobiologi Tuomas Aivelo ei ole erityisen huolissaan matkailun vaikutuksista Suomen koronatilanteeseen, mutta pitää matkakohteiden lisääntymistä mielenkiintoisena kokeiluna pandemia-aikana.
Hallitus avasi keskiviikkona matkustusrajoituksia. Suomeen voi nyt matkustaa 17 Euroopan maasta ja 11 Euroopan ulkopuolisesta maasta.
– Odotettavissa oleva päätös, sillä tartuntojen määrä kaikissa näissä maissa on suhteellisen matala, Aivelo arvelee.
Hallituksen peruste juuri näiden maiden valinnalle on, että niissä on ollut enintään kahdeksan tartuntaa sataatuhatta asukasta kohden viimeisen kahden viikon aikana.
– Tietyllä tavalla mielivaltainen luku, minkä takia juuri kahdeksan? Aivelo ihmettelee.
– Sikäli on tietysti järkevää, että matkustus maihin, joissa tartuntatilanne on suunnilleen sama kuin Suomessa, sallitaan. Silloin riski siitä, että joku tuo taudin mukanaan ei kasva.
Rajoituksissa ei kuitenkaan huomioida sitä, millaiset suositukset nämä maat ovat asettaneet muihin maihin matkustamisesta.
– Tietenkin riskejä on. Täydellistä turvaa on mahdotonta saada.
Lue myös: The New York Times arvostelee Ruotsin koronatoimia: "He eivät saavuttaneet kirjaimellisesti mitään"
"Mielenkiintoinen kokeilu"
Aivelo ei näe uusien matkustusmahdollisuuksien juurikaan lisäävän riskiä uudesta koronapiikistä.
– Kyllähän Suomen sisälläkin on edelleen tartuntoja, joten riski on, että tilanne voi ryöpsähtää käsistä jo Suomen sisälläkin, hän kertoo.
– Ratkaisevana tekijänä on, kuinka paljon tartuntoja tulee ulkomailta, ja kuinka hyvin ne pystytään tunnistamaan. Yksittäistapauksia tulee varmasti.
Hän uskoo, että ulkomailta kulkeutuvia tapauksia pystytään hallitsemaan testauksella ja maahan tulevien hyvällä informoinnilla.
Hän kuitenkin muistuttaa, että sitä, kuinka paljon uusia tapauksia Suomeen tulee kulkeutumaan ulkomailta, ei tiedetä.
– Tämä on tavallaan mielenkiintoinen kokeilu siinä mielessä, että näemme, kuinka hyvin matkustaminen toimii pandemia-aikana.