Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes muistuttaa, että vanha tai likainen sähkölaite voi aiheuttaa tulipalon.
Vuonna 2023 sähkölaitteesta tai -asennuksesta aiheutuneita tulipaloja kirjattiin pelastustoimen PRONTO-tietokantaan 2 260 kappaletta. Eniten paloja aiheutti edellisvuoden tapaan lieden tai uunin huolimaton käyttö.
Sähkölaitteesta alkaneen palon syynä onkin usein ihmisen oma huolimattomuus, käyttö- ja asennusohjeiden vastainen toiminta tai sähkölaitteen huollon laiminlyönti. Paloriskiä lisää, jos sähkölaite on huonossa kunnossa, ikääntynyt tai viallinen. Ihmisen toimintakyky voi myös vaikuttaa paloturvallisuuteen, Tukes muistuttaa. Kykeneekö hän esimerkiksi hälyttämään apua tai ymmärtääkö käyttöohjeita?
Erityisesti joulun aikaan liedet ovat kovalla käytöllä, ja on syytä muistuttaa turvallisuusseikoista.
Lue myös: Päinvastoin kuin yleensä neuvotaan? Palopäällikkö kertoo, kuinka palava sähkölaite kannattaa oikeasti sammuttaa
Nämä merkit paljastavat viat – "Kuluttajalla voi olla kuvitelma..."
Sähkölaitteiden ja -asennusten kuntoa tulee tarkkailla, jotta koti pysyy turvallisena. Laitteet tulee myös huoltaa säännöllisesti.
– Kuluttajalla voi olla kuvitelma, että sähkölaitetta voi käyttää huoletta maailman tappiin. Todellisuudessa sähkölaitteet kuluvat käytössä ja tulevat käyttöikänsä päähän. Jos niiden kuntoa ei tarkkaile ja huolto jää tekemättä, kasvaa laitteesta aiheutuvan tulipalon riski, sanoo Turvallisuus- ja kemikaaliviraston ylitarkastaja Jukka Lepistö tiedotteessa.
Nämä merkit voivat paljastaa kauan käytössä olleen sähkölaitteen vikaantuneen:
– sähkölaitteesta kuuluva outo ääni, esimerkiksi valaisimien säriseminen
– laitteen kytkimien jäykistyminen ja/tai tummuminen
– merkkivalojen vilkkuminen tai toimimattomuus
– laitteen ei-toivottu kuumeneminen
– laitteen komponenttien tummuminen.
Tukes neuvoo vaihtamaan vanhan ja huonokuntoisen sähkölaitteen uuteen.
Lue myös: Säilytätkö sinäkin leivänpaahdinta "hyvin tyypillisessä paikassa"? Tee tämä toimenpide, kun käytät laitetta
Milloin viimeksi puhdistit liesituulettimesi?
Vuosittain syttyneistä tulipaloista noin 800–900 johtuu jollain tavalla liedestä. Hyvin harvoin liesipalon syynä on itse liedestä johtuva vika. Yleisin palon aiheuttaja on esimerkiksi lieden unohtaminen päälle tai sen kytkeytyminen päälle vahingossa, jolloin lieden päällä tai lähettyvillä olevat materiaalit syttyvät.
Huonommin tunnettu riski on ikääntyneistä ja kovassa käytössä olleista liesituulettimista lähtevä tulipalo. Vakuutusyhtiöt ovat olleet Tukesiin yhteydessä tulipaloista, jotka ovat lähtöisin liukukytkimellä varustetuista liesituulettimista. Tukesin mukaan ongelma koskee kuitenkin nimenomaan liesituulettimia, joihin on kertynyt rasvaa ja likaa ja jotka ovat vikaantuneet käytössä.
– Liesituuletin pitää puhdistaa säännöllisesti ja sen kuntoa tulee seurata. Vanhoissa liesituulettimissa komponentit, muun muassa liukukytkimet, saattavat likaantua sisäpuolelta kohtalokkaasti. Liedellä syttynyt tulipalo leviää helposti liesituulettimeen, kun tuulettimen sisäpinnoille kertyneet epäpuhtaudet syttyvät palamaan. Ikivanha, huonosti toimiva liesituuletin kannattaakin vaihtaa uuteen, Lepistö neuvoo.
Katso videolta, kuinka puhdistat liesituulettimen suodattimen
1:20
Lue myös:
Palopäällikkö kertoo yleisimmistä kodin kytevistä vaaranpaikoista – "Merkittävä riski"
Mitä teet käytetyille paristoille? Kaksi tyypillistä virhettä voivat johtaa jopa tulipaloon
Kodin salakavalaa tulipalovaaraa ei moni tule ajatelleeksi – "Ajattelemattomuus aiheuttaa säännöllisesti vaaratilanteita"
"Ylivoimaisesti suurin syy keittiön tulipaloon" olisi helppo välttää – tutkija kauhistelee näkyä, johon saattaa törmätä jopa asuntojen vuokrailmoituksissa: "Saan siitä slaagin"
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit!
Lähde: Tukes