Mielenosoittajat tunkeutuivat kahteen Israelin armeijan tukikohtaan

Israelin sotilaita Gazassa maaliskuussa 2024 LK 22.4.2024
Israelin sotilaita Gazassa maaliskuussa 2024.AFP / Lehtikuva
Julkaistu 30.07.2024 12:00(Päivitetty 30.07.2024 14:09)

MTV UUTISET – STT

Tunkeutumisen taustalla oli palestiinalaisvangin hyväksikäyttöä koskeva tutkinta.

Israelissa mielenosoittajat tunkeutuivat eilen kahden maan armeijan tukikohdan alueelle.

Israelin asevoimat oli kertonut aikaisemmin, että useita reserviläisiä on pidätetty asevoimien tekemän tutkinnan jälkeen palestiinalaisen vangin hyväksikäytöstä.

Laitaoikeistolaiset mielenosoittajat kerääntyivät osoittamaan tukeaan syytetyille reserviläisille. 

Heistä useat pääsivät tunkeutumaan kahdelle armeijan alueelle.

Israelilaislehti Haaretzin mukaan maan asevoimat sanoi siirtäneensä joukkojaan miehitetyltä Länsirannalta toiselle tukikohdista. 

Armeija lähettää sinne lisäjoukkoja tänään.

Riitaa ministerien välillä

Mielenosoittajien pääsy sotilasalueille on aiheuttanut riitoja maan poliittisessa johdossa.

Israelilaisen Haaretzin mukaan maan puolustusministeri Yoav Gallant on vaatinut pääministeri Benjamin Netanjahulta tutkintaa siitä, että hidastiko maan äärioikeistoa edustava kansallisen turvallisuuden ministeri Itamar Ben-Gvir poliisin reagoimista mellakointiin.

Lue myös: Suomi ei ole vastannut WHO:n evakuointipyyntöön

Ben-Gvir sanoo väitteitä perusteettomiksi.

– Kädet irti reserviläisistä, kirjoitti Ben-Gvir mielenosoituksista eilen viestipalvelu X:ssä.

Mediatietojen mukaan mielenosoittajien joukossa oli myös maan parlamentin eli knessetin edustajia. Asiasta kertoo muun muassa Britannian yleisradioyhtiö BBC.

Sekä Netanjahu että Gallant tuomitsivat eilen armeijan alueille tunkeutuneet mielenosoittajat.

Haaretzin mukaan maan asevoimat sanoi joutuneensa siirtämään joukkojaan miehitetyltä Länsirannalta Sde Teimanin pidätyskeskukselle.

Lue myös: Israelin turvallisuuskabinetti valtuutti Netanjahun ja Gallantin päättämään vastaiskun tavasta ja ajoituksesta

Armeija on tänään asettanut toiselle tukikohdalle johtavalle tielle tiesulun ja on lähettänyt sinne kymmeniä rajapoliiseja ja sotilaita.

Palestiinalaisvankeja edustavan ryhmän mukaan sotilaat tuodaan tänään kuulemiseen sotilastuomioistuimeen.

Syytöksiä seksuaalisesta hyväksikäytöstä

Haaretzin mukaan sotilaita epäillään palestiinalaisvangin törkeästä pahoinpitelystä ja pakotetusta sodomiasta. Haaretzin lähteen mukaan vanki vietiin sairaalaan vakavien intiimialueen vammojen vuoksi.

Palestiinalaisvankien oloja seuraavan järjestön edustaja on syyttänyt vartijoita vangin seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

– Tämä on uusi raiskausrikos, jonka vanginvartijoiden ryhmä teki Sde Teimanin leirillä olleelle pidätetylle, kansalaisjärjestön johtaja Abdullah al-Zaghari sanoi AFP:lle maanantaina.

Lue myös: Israelin asevoimat iskenyt moneen kohteeseen Libanonissa

Useat tahot ovat syyttäneet Israelia väärinkäytöksistä maan armeijan vankiloissa Gazan sodan syttymisen jälkeen. Ihmisoikeusjärjestö Amnesty International on tässä kuussa kehottanut Israelia lopettamaan Gazan kaistan palestiinalaisten pidättämiset määräämättömiksi ajoiksi ja lopettamaan vankiloissa järjestön mukaan rehottavan kidutuksen.

Israelin asevoimat on sanonut, että sen pidätysolosuhteet ovat kansainvälisen oikeuden mukaiset.

Juttua päivitetty kauttaaltaan klo 14.09.

Lue myös: Libanonista Golanin kukkuloille tehdyssä raketti-iskussa kuoli ainakin 9 ihmistä ja kymmeniä haavoittui, sanoo Israel 
 

Tuoreimmat aiheesta

Israel