Yhdysvaltalainen Honda-merkkihuolto on saanut jutun perästä löytyvän videon jälkeen osakseen hyvinkin kyseenalaista julkisuutta.
Mikäli merkkihuollon tehtävänä on tarjota asiakkaalle ja tämän autolle tavanomaisia parempia palvelukokemuksia, epäonnistui Teksasin San Antoniossa sijaitseva Northside Honda tehtävässään täysin.
Facebookissa kojelautakameransa videon julkaissut Gabriel Rendon vieraili edellämainitussa merkkihuollossa lauantaina 22. elokuuta.
Rendon vei – tai siis luuli vieneensä – autonsa aivan tavanomaiseen öljynvaihtoon, mutta mikään muu hänen kokemuksessaan ei sitten ollutkaan tavanomaista.
Kun huolto otti auton hoteisiinsa, ilmoitettiin Rendonille, että myös vaihteiston ja jarrujen öljyt pitäisi vaihtaa. Kuulemma myös akku oli tiensä päässä.
Rendon totesi omien sanojensa mukaan, ettei haluaisi tällä kertaa muuta kuin öljynvaihdon ja että hän tulisi parin viikon päästä takaisin hoidattamaan loput toimenpiteet. Rendon sanoo, ettei huollossa kuunneltu häntä, vaan kaikki mainitut toimenpiteet tehtiin kuitenkin ja hänelle lätkäistiin 480 dollarin eli runsaan 400 euron lasku.
Asiasta väännettiin tiskillä ja lopulta huolto myöntyi vaihtamaan vanhan akun takaisin Rendonin Hondaan.
– Jouduin odottamaan lähes tunnin, että he vaihtoivat vanhan akun takaisin. Mietin, miksi siinä kesti niin kauan – ja no, tässä syy, Rendon sanoo viitaten julkaisemaansa videoon.
Rendonin autossa ollut kojelautakamera tallensi, kuinka mekaanikko ajoi Hondan takaisin halliin. Samalla toinen mekaanikko – ilmeisesti työnjohtaja – sanoi kuljettajalle, kuinka he aikoisivat antaa "tämän paskiaisen odottaa, koska hän on k*sipää".
Katso video alta.
Jos julkaisu ei näy, katso se täältä.
Muitakin erikoisia tapauksia
Vaikka onkin asiatonta nimitellä asiakasta tämän selän takana ja vitkastella yksinkertaisen operaation kanssa vain siksi, että voisit "kostaa" jotain samaiselle asiakkaalle, on se vielä kaukana autokorjaamoiden härskeimmistä tempuista.
Pari vuotta sitten erään torontolaismiehen kojelautakamera paljasti, kuinka 11 minuutin työ kirjattiin 1,5 tuntina, vaikka suurin osa ajasta oli mekaanikoiden huviajelua asiakkaan autolla.
Eräs kalifornialaispariskunta taas järkyttyi bongattuaan oman korjaamolle jätetyn urheiluautonsa pikaruokaravintolan autokaistalta.
Pohjois-Carolinassa korjaamo ajoi asiakkaan auton lunastukseen, mutta katsoi, ettei sen tarvitse korvata asiakkaalle mitään.
Vuonna 2016 keräsimme MTV Uutisten lukijoiden erikoisimpia korjaamokokemuksia.
Lähteet: Facebook / Gabriel Rendon, The Drive, Carscoops