Minä vuonna olet syntynyt? 17 syöpää yleisempiä näillä sukupolvilla

syöpä pääkuva
17 syövän havaittiin lisääntyneen enemmän nuorissa.Shutterstock
Julkaistu 12.08.2024 06:29

Maria Aarnio

maria.aarnio@mtv.fi

Tutkimuksen mukaan tietyt syövät yleistyvät nopeammin nuoremmilla sukupolvilla.

The Lancet Public Health -lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan 17 syöpätyyppiä on yleisempiä X-sukupolvella ja milleniaaleilla.

– Kohtusyöpä todella erottuu ja siinä näemme voimakasta lisääntymistä. Sen ilmaantuvuus on noin 169 prosenttia korkeampi 1990-luvulla syntyneillä verrattuna 1950-luvulla syntyneisiin, ja nyt puhutaan saman ikäluokan ihmisistä [molemmilla vuosikymmenillä], amerikkalaisen syöpäjärjestön William Dahut kommentoi CNN:lle.

Tutkimusta olivat tekemässä Dahutin kollegat. 

X-sukupolvi eli nuoruuttaan 1980-luvulla ja aikuistui 1980–1990-luvuilla. Milleniaalit ovat syntyneet 1980-luvun alun jälkeen, ennen Z-sukupolvea.

Lue myös: 1990-luvulla syntyneillä eniten mielenterveysongelmia – edes ikä ei tuo mukanaan helpotusta

17 syövän havaittiin lisääntyneen enemmän X-sukupolvella ja milleniaaleilla

Tutkimusta varten analysoitiin 23 miljoonan, 34 erilaiseen syöpätyyppiin sairastuneen henkilön tietoja sekä seitsemän miljoonan 25:een eri syöpään kuolleen henkilön tietoja.

Tietoa oli kerätty vuosina 2000–2019, ja sitä antaneet henkilöt olivat 25–84-vuotiaita. He olivat syntyneet vuosien 1920 ja 1990 välillä.

Selvityksessä setvittiin 34 erilaista syöpää, joista 17 syövän kohdalla tapausten havaittiin lisääntyneen nuorissa, alle 50-vuotiaissa aikuisissa. Viiden syöpätyypin kohdalla havaittiin myös kuolemien lisääntymistä.

Jo vuonna 2019 saatiin tuloksia, joiden mukaan nuorten aikuisten syöpäriski kasvanut dramaattisesti.

Nämä 17 syöpää olivat X-sukupolvella ja milleniaaleilla yleisempiä 

Lista ei ole yleisyysjärjestyksessä.

  1. Mahansuun syöpä
  2. Mahan ei-suuosan syöpä
  3. Ohutsuolen syöpä
  4. Estrogeenireseptoripositiivinen rintasyöpä
  5. Munasarjasyöpä
  6. Maksasyöpä, intrahepaattinen sappitiesyöpä naisilla
  7. Ei-hpv:hen liittyvät suun ja nielun syövät naisilla
  8. Peräaukon syöpä
  9. Paksusuolen ja peräsuolen syöpä
  10. Kohdunrungon syöpä
  11. Sappirakkosyöpä ja muiden sappitiehyiden syöpä
  12. Munuaissyöpä ja munuaisaltaan syöpä
  13. Haimasyöpä
  14. Myelooma eli veren ja luuytimen plasmasoluihin liittyvä syöpäsairaus
  15. Kivessyöpä
  16. Leukemia
  17. Kaposin sarkooma, vaikuttaa verisuonten ja imusuonten limakalvoon miehillä

"Liittyy mahdollisesti muutoksiin ympäristössä tai elämäntyylissä"

Kaikista tyypeistä kahdeksan syövän ilmaantuvuus lisääntyi jokaisessa peräkkäisessä kohortissa noin vuonna 1920 syntyneiden jälkeen.

Vuonna 1990 syntyneillä esimerkiksi munasarjasyövän riski oli 12 prosenttia korkeampi ja kohdunrunkosyövän riski 169 prosenttia korkeampi verrattuna niihin ikäryhmiin, joissa todettuja syöpiä oli vähiten.

– Tapausten lisääntyminen liittyy mahdollisesti muutoksiin ympäristössä tai elämäntyylissä, syöpiin erikoistunut lääkäri Andrea Cercek kommentoi CNN:lle.

Tutkijoiden mukaan esimerkiksi kymmenen näistä 17 syövästä liittyi liikalihavuuteen. Syyt syöpien lisääntymiseen kuitenkin ovat toistaiseksi hämärän peitossa.

– [Tulos] viittaa siihen, että syöpää aiheuttaville aineille altistuminen on lisääntynyt tämän sukupolven varhaisvaiheessa tai nuorena aikuisiässä, mutta tätä ei ole vielä selvitetty, tutkijat toteavat.

Lue myös: Suurin osa suolistosyöpään sairastuneista kärsii yhdestä näistä kolmesta oireesta

Kaikki uutiset eivät olleet huonoja. Esimerkiksi tupakkaan ja HPV-infektioihin liittyvät syöpätapaukset olivat nuoremmilla sukupolvilla laskussa.

Monille syöville on myös olemassa tehokkaita seulontametodeja, mikä nostaa niistä selviytymisen mahdollisuutta.

Lue myös: Jeminan, 27, syöpää pidettiiin ensin lihaskipuna ja keuhkokuumeena – "Joku magneettikuvissa edelleen loistaa, mutta en jaksa pelätä"

Lue myös: Kolmekymppinen Juulia on sairastunut syöpään jo kahdesti – ennen diagnoosia hoidoksi tarjottiin särkylääkettä

Katso myös: Yskä ei lähtenytkään yskimällä –  Marjo sairastui keuhkosyöpään viisikymppisenä

9:04img

"Siellä oli jotain sinne kuulumatonta", Marjo kuvailee keuhkokuviaan, jotka paljastivat syövän. 

Lähteet: CNN, Terveyskirjasto

Tuoreimmat aiheesta

Syöpä