EU-maiden ulkoministerit kokoustavat samaan aikaan, kun Yhdysvaltojen politiikassa kuohuu.
Suomen ulkoministeri Elina Valtonen (kok.) on kokoustanut muiden EU:n ulkoministerien kanssa maanantaina Brysselissä.
Valtonen piti kokouksen jälkeen tiedotustilaisuuden suomalaiselle medialle.
Yhdysvalloissa presidentti Joe Biden ilmoitti sunnuntaina luopuvansa demokraattien ehdokkuudesta marraskuun presidentinvaaleissa. Muutokset suurvallan ulkopolitiikassa vaikuttaisivat laajasti myös Euroopassa.
– Näin Suomena ja Eurooppana ollaan tosi kiitollisia Bidenin presidenttikaudesta ja erittäin vahvasta yhteistyöstä, Valtonen sanoo.
Valtonen sanoo Bidenin päätöksen jättäytyä presidenttikisasta olleen vahva, itsenäinen ja vastuullinen päätös.
– Sen verran kun kesällä näin Bidenia kesällä Washingtonissa, ei minulla ollut hänen kunnosta mitään huomautettavaa.
– Kamala Harrisia en ole ikinä tavannut, Valtonen sanoo.
Valtonen kertoo Suomen tukevan tulevaa presidenttiä.
Sodat kokouksen keskusteluissa
Valtosen mukaan kokouksen puheenaiheina on ollut myös sotilaallisen tuen jatkaminen Ukrainaan ja Ukrainan pahoin vaurioituneen energiastruktuurin tukeminen. Valtonen kertoi olevan tärkeää, että sähkönsiirtokapasiteettia lisätään EU:sta Ukrainaan, jotta esimerkiksi talven pahimmilta sähkökatkoilta vältytään.
Valtonen kertoo, että kokouksessa keskusteltiin Israelin ja Hamasin välisestä tulitauosta ja rauhansuunnitelmasta, joita molempia tarvitaan.
– Korostin tulitauon aikaansaamista, avun perillepääsyä sekä panttivankien vapauttamista, Valtonen kertoo.
"Unkarin näkemykset eivät vastaa EU:n linjaa"
Valtonen katsoo, että Unkari on Moskovassa ja Pekingissä esiintynyt EU:n edustajana tai vähintään antanut sellaisen vaikutelman.
Unkarin ei ole oikein esiintyä kahdenvälisessä diplomatiassaan EU:n edustajana tai antaa tällainen vaikutelma, kun maan pääministeri Viktor Orban on kiertänyt esimerkiksi Moskovassa ja Pekingissä. Näin arvioi ulkoministeri Elina Valtonen (kok.) EU-maiden ulkoministerien kokouksen jälkeen Brysselissä.
Valtosen mukaan Unkarin näkemykset eivät vastaa EU:n virallista linjaa.
– Yksittäisellä maalla siihen on tietenkin mahdollisuus. Mutta sitten jossain kohtaa voi olla hyvä kysyä, että onko Euroopan unioni sitten oikea viiteryhmä, jos ajatukset poikkeavat niin perustavanlaatuisesti meidän yhteisestä arvopohjasta. Niin kuin osittain tilanne on, Valtonen sanoo.
Valtonen sanoi silti jatkokysymyksen jälkeen, ettei lähetä Unkarille sellaista viestiä, että maan pitäisi harkita EU-jäsenyyttä uusiksi. Hän kuitenkin jatkoi, että EU:n perussopimuksissa on määritelty erittäin vahvasti unionin arvopohja.
– Sitten tietenkin jossain kohtaa, jos toiminta ja arvot ovat vahvassa ristiriidassa, niin silloin ainakin itse näen, että arvot voittavat.
EU:n perussopimuksessa määritellyt unionin arvot ovat ihmisarvon kunnioittaminen, vapaus, kansanvalta, tasa-arvo, oikeusvaltio ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen sekä vähemmistöjen oikeudet. Nämä ovat kyseisen kohdan mukaan yhteisiä arvoja yhteiskunnissa, joille on ominaista moniarvoisuus, syrjimättömyys, suvaitsevaisuus, oikeudenmukaisuus, yhteisvastuu ja sukupuolten tasa-arvo.