Jääkiekon MM-kultaa vuonna 1995 voittaneen Jokerit-ikoni Mika Strömbergin pelaajauraan mahtui väriä. Valmentajana nykyään toimiva helsinkiläinen tahkosi aikoinaan Sveitsissä 40 minuutin peliaikoja ja aiheutti parranpärinää myös vauhdikkaalla harrastuksellaan.
Fyysisenä, hyökkäävänä puolustajana tunnettu Strömberg oli 1990-luvulla SM-liigan parhaita puolustajia ja luuti tähtenä Jokerien takalinjoilla, kun helsinkiläisseura nousi huipulle ja voitti mestaruuksia. Ensimmäistä kertaa ulkomaiseen sarjaan tie vei, kun Strömberg siirtyi Sveitsiin Fribourgiin vuonna 1999.
Strömbergille tulivat tuolloin Sveitsissä ulkomaalaisvahvistuksena tutuksi hurjat peliajat. Tyypillisesti hän tahkosi pelissä 35–40 minuuttia, ja kovimmillaan jääaika kipusi peräti 48 minuuttiin. Strömberg totesi noina aikoina Karjala-turnaukseen valmistautuessaan Tulosruudulle, että "se meni jo vähän yli".
– Ei siinä saanut itsestään kaikkea irti hyökkäysten tukemiseen. Se oli välillä sellaista selviytymistä, mutta äijä oli kyllä kunnossa silloin – ei siitä pääse mihinkään. Oli ne järjettömiä minuuttimääriä välillä, Strömberg muistelee nyt MTV Urheilun haastattelussa.
LUE MYÖS: Sihvonen: Leijonissa kaksi onnistujaa ylitse muiden – "Miksei hän pelaa NHL:ssä?"
Strömberg suhtautui asiaan kuitenkin ammattimiehen tavoin. Hänet kuten monet muutkin ulkomaalaiset hankittiin tuolloin Sveitsiin jättimäiseen rooliin.
– Jos olit siihen aikaan Sveitsissä ulkomaalainen, pelasit kovia minuutteja. Sen takia sinut hommattiin. Olit yksi joukkueen tukipilareista ja se oli sinun duunisi.
Strömberg muistaa, että kovaa kuormaa Fribourgissa jaettiin tuolloin myös ruotsalaishyökkääjä Robert Burakovskylle. Suomalaisista myös varsinkin puolustajataituri Petteri Nummelin tahkosi jättiminuutteja – ensin Luganossa ja 2000-luvun kuluessa Davosissakin.
"Ei kiinnostanut pätkääkään"
Strömberg jatkoi Fribourg-kauden 1999–2000 jälkeen Sveitsissä myös kaksi seuraavaa sesonkia, jotka kuluivat EHC Churissa. Kolminkertaisen arvokisamitalistin uralle mahtui lisäksi kolme kautta Ruotsissa Djurgårdenissa 2003–06.
Strömbergin osaamiselle oli uran aikana kysyntää Pohjois-Amerikassakin. Québec Nordiquesiin vuonna 1990 varattu puolustaja kieltäytyi kuitenkin NHL-tarjouksista.
– Pari kertaa oli erittäin hyvä mahdollisuus lähteä, oli allekirjoitusta vaille oleva paperi edessä. Päätin kuitenkin jäädä Jokereihin. Se oli minun valintani. Se oli eri aikaa.
Yksi syistä oli, että Strömberg viihtyi erinomaisesti 1990-luvulla Jokerien menestyvässä joukkueessa.
– Meillä oli hyvä jengi ja hyviä kavereita. Minulla ei ollut niin kova palo lähteä rapakon toiselle puolelle katsomaan. Sinä aikana heitettiin helposti farmiin. Minua ei kiinnostanut pätkääkään lähteä mitään bussiliigaa pelaamaan, Strömberg alleviivaa.
Hän nyökkää olevansa tyytyväinen pelaajauransa meriitteihin. Strömberg saavutti MM-kullan, MM-hopean ja olympiapronssin ohella muun muassa neljä Suomen mestaruutta ja kaksi Euroopan Cupin voittoa Jokereissa.
Mika Strömberg pelasi sveitsiläisen EHC Churin riveissä vuosina 2000–02.
Road racingia pelivuosina
Kiintoisana nyanssina Strömberg kisasi pelaajauransa aikana myös moottoripyörän selässä road racingissa.
– Meillä oli prätkätiimi, tiimipäällikkö ja kaikkea. Se oli ihan hauskaa aikaa.
Strömberg kuitenkin paljastaa, että vauhdikas harrastus aiheutti myös parranpärinää.
– Hjallis (Harkimo) ei hirveästi tykännyt, kun hän kuuli siitä. Ulkomailla pelatessa sillä ei taas ollut niinkään merkitystä.
Nykyään Strömberg käy sanojensa mukaan välillä kurvailemassa kaduilla. Hän lopetti road racingissa kilpailemisen 2010-luvun vaihteessa samoihin aikoihin pelaajauransa päättymisen kanssa.
– Valmennushomma ja golf tulivat mukaan ja veivät mennessään. Kai myös järkeä tuli vanhempana päähän sen verran, että jäi rämäpäisyys pois, Strömberg naurahtaa.
Tavoite Liigassa
Pelaajauransa päätyttyä Strömberg hyppäsi heti valmennustehtäviin. Hän toimi apuvalmentajana Pekka Virran valmennustiimissä ensin 2010–11 KalPassa ja sitten kauden ja vähän päälle TPS:ssä ennen potkuja.
Strömberg vapautettiin Virran kanssa tehtävistä, kun nykyinenkin kriisiseura TPS oli 2012–13 SM-liigassa 13 ottelun jälkeen viimeisenä.
– Totta kai se kirpaisi, kun sai potkut perseelle, että lähdes menee. Totta kai se tuntuu. Täytyy kuitenkin sanoa, että olin valmentajana aika noviisi siinä vaiheessa, vaikka olinkin pelannut pitkän uran.
– Sain kyllä paljon hyviä neuvoja ja seurasin koko ajan tarkkana, mitä Virran Peksi tekee. Sain niistä kiinni, eikä potkuista hirveästi kannata itseensä ottaa. Niitä tulee tässä lajissa nykyään valmentajille melken harva se päivä. Siitä pitää vain mennä eteenpäin.
Strömberg on valmentanut sittemmin alemmilla sarjatasoilla, ensin kaksi kautta junioreita, ja nyt hänellä on menossa viides kausi kasvattiseuransa Viikinkien miesten II-divisioonajoukkueen päävalmentajana.
– Olen siellä puolipäivätöissä, se on minun työpaikkani. Tämä on toki enemmän ja vähemmän harrastetoimintaa.
Strömbergin liekki kuitenkin lepattaa ja hän hamuaa valmentajana vielä korkealle.
– Suomessa on niin paljon hyviä valmentajia edelleen työttömänä. Olisi hienoa, jos pääsisi Liigaan tai jonnekin valmentamaan ihan ammattilaispelaajia. Se on tässä tavoite.
– Aika vaikea Liigaan on valmentajaksi päästä, mutta yritetään edelleen. Tämä on ihan hyvää oppia tämäkin. Tässä on kasvanut paljon, kun valmentaa pelaajia, jotka käyvät päivätöissä: on kaikennäköisiä perhereissuja silloin tällöin ja työn takia joudutaan välillä olemaan poissa peleistäkin. Kyllä se vähän koulii ja opettaa valmentajaakin.
"En olisi pikkupoikana uskonut"
Strömberg kokee kehittyneensä vuosien varrella etenkin pelin ja pelaajien lukemisessa.
– Oppii tietämään, miten pelaaja pystyy pelaamaan ja mitkä sen vahvuudet ja heikkoudet ovat. Miten pystyy tekemään ketjun, pakkiparin ja kaikkea tällaista, Strömberg kuvailee.
Hienointa Strömbergille on saada pelaajat pelaamaan yhteen, joukkueen eteen. Silloin "tietää tehneensä asioita oikein".
– On hieno nähdä, miten kädenjäljet tuottavat tulosta: saada pelaajat kiinnostumaan ja tekemään niitä asioita, mitä haluaa kentällä nähdä.
49-vuotiaalla Strömbergillä lienee paljon tällaisiakin ilonhetkiä vielä edessään.
– En olisi pikkupoikana koskaan uskonut, että saisin olla näin pitkään lajin parissa. Olen saanut jääkiekosta paljon hyviä ystäviä, ammatin ja kaikkea. Saan olla sen parissa, mitä rakastan tehdä. On se hienoa.