Kun MM-rallikaudesta on ajamatta enää kolme osakilpailua, Hyundailla on tukevan johtomarginaalinsa myötä erittäin vahva ote historiansa kolmannesta valmistajien maailmanmestaruudesta. Vuoden mittaan paljon parjattu, jo ensi kaudeksi lähes varmuudella uusiksi menevä pistesysteemi osoittaa vielä kauden loppumetreillä irvokkuutensa.
MAINOS
MM-ralli yksinoikeudella
MTV Katsomossa!Kausi 2025 käynnistyy Monte Carlossa
23. tammikuuta!Kaikki suorat ajolähetykset MTV Maxilla ja MTV Katsomossa kaudella 2025.
Hyundain ja Toyotan välinen piste-ero on venähtänyt kauden kahdessa edellisessä osakilpailussa. Heinäkuun lopussa Suomeen saavuttaessa eroa oli Hyundain hyväksi yksi piste, ja ensi viikonloppuna Chilessä ajettavaan osakilpailuun talli pääsee 35 pisteen etumatkalta.
LUE MYÖS: Sébastien Ogierilta uhmakas reaktio kohuttuun rangaistukseen – Jari-Matti Latvalakin sai osansa
Ero tarkoittaa sitä, että teoriassa Hyundaille riittäisi kauden kolmessa viimeisessä osakilpailussa mestaruuteen se, että heidän kuljettajansa ajaisivat kilpaa vain sunnuntaipäivinä ohjelmassa olevat 179,45 ek-kilometriä. Torstai-, perjantai- ja lauantaipäivien 732,41 ek-kilometriä voisi vain körötellä läpi – tai vaikka keskeyttää joka päivä heti ensimmäisellä erikoiskokeella – kunhan vain ottaisi sunnuntaipäivinä täydet pisteet.
Tapa, jolla tallipisteitä jaetaan, takaa, että kaksi parasta Hyundai-kuljettajaa kuittaa lauantain jälkeen sijoituksista huolimatta vähintään kahdeksan ja kuusi pistettä. Kolmessa kisassa näitä pisteitä kertyisi kaikkiaan 42. Samaan aikaan Toyota voisi saada lauantaipäiviltä kasaan 99 pistettä.
Kolmelta jäljellä olevalta sunnuntaipäivältä pisteitä on yhdelle tallille tarjolla enintään 66, ja jos Hyundai veisi ne, jäisi Toyotalle 42 pistettä.
Lopullinen ero olisi kaksi pistettä Hyundain hyväksi.
Hyundai on toki ansainnut tämänhetkisen asemansa, mutta tilanne vain alleviivaa ongelmia nykyisessä pistesysteemissä, joka ei palkitse yleiskilpailumenestyksestä millään tavalla.
LUE MYÖS: Jari-Matti Latvala veti kovan väitteensä takaisin
Lauantaipisteet ovat koko kaudelta Toyotalle 267–260 ja sunnuntaipisteet Hyundaille 185–143. Hyundain tukeva MM-johto on siis perua erityisesti vahvoista sunnuntaisuorituksista.
Pistejakauma on monien mielestä pahasti pielessä suhteessa siihen, miten paljon pisteiden eteen pitää tehdä töitä eli suomeksi sanottuna ajaa kilpaa.
Lauantaipisteisiin vaikuttavia kilometrejä on tänä vuonna ajettu 2526,33 eli 82 prosenttia kauden kaikista ek-kilometreistä. Sunnuntaipäiviltä kilometrejä on kertynyt 566,69 eli vain 18 prosenttia.