Mysteeri Ronnie O'Sullivanista paljastui vihdoin – snookermestarin kylmäävät sanat keskellä euforiaa tallentuivat salassa

Ronnie O'Sullivanin seitsemäs maailmanmestaruus keväällä 2022 on yksi snookerlegendasta tehdyn uutuusdokumenttielokuvan keskeisimpiä kohtia.

The Edge of Everything -niminen dokumentti sai ensi-iltansa viime tiistaina ja julkaistiin suoratoistopalvelussa torstaina. Sen sisältöä on perattu tarkkaan varsinkin brittimediassa. 

Elokuvan nimi kuvaa hyvin 47-vuotiasta O'Sullivania. Lajin ihmelapseksi 80-luvulla noussut englantilainen on snookerhistorian lahjakkain, seuratuin ja monilla mittareilla myös menestynein pelaaja, joka on kuitenkin kamppaillut muun muassa päihderiippuvuuden sekä henkisten ongelmien kanssa läpi lähes koko elämänsä. 

O'Sullivan kuvaileekin dokumentissa, että hän on menestynyt parhaiten silloin, kun hän on uskaltanut altistaa itsensä "kivulle ja kärsimykselle". Viime vuosina hän on valinnut usein helpomman tien, puhtaan pelistä nauttimisen. 

– Joskus on valittava, kuinka vimmatusti haluat sitä (voittoa), O'Sullivan kertoo. 

Yksi näistä hetkistä tuli keväällä 2022, kun O'Sullivan jahtasi uransa seitsemättä MM-titteliä – saavutusta, johon vain 90-luvun suurpelaaja Stephen Hendry oli yltänyt lajin modernina aikakautena. 

Kun O'Sullivan ylitti maaliviivan ja varmisti 18–13-finaalivoiton Judd Trumpista, hän halasi tunteikkaana vastustajaansa yli minuutin ajan. Hetki oli hätkähdyttävä, ja O'Sullivanin lausumia sanoja voittoeuforian keskellä on arvuuteltu.

Sam Blairin ohjaamassa dokumentissa nämä keskustelut vihdoin paljastetaan, sillä O'Sullivan kantoi mukanaan mikrofonia. 

– Nauti snookeristasi, älä anna heidän polttaa sinua loppuun, O'Sullivan totesi Trumpille, joka on oman sukupolvensa lahjakkain pelaaja ja vuoden 2019 maailmanmestari. 

– Soit minulle aikaasi ja tulen aina arvostamaan sitä, Trump vastasi ja jatkoi. 

– Olet kaikkien aikojen paras pelaaja. Rakastan sinua, kaveri, mikä sai O'Sullivanin puhkeamaan kyyneliin. 

Juttu jatkuu kuvan alla. 

Tämän jälkeen O'Sullivan halasi lapsiaan. Seurasi kylmäävä parahdus. 

– En voi tehdä tätä enää! Tämä tappaa minut! Crucible-teatterin MM-historian vanhin mestari (tuolloin 46-vuotias) totesi. 

Palkintokuvien aikana O'Sullivanin isä kääntyi poikaansa päin ja kysyi, että "pelit taitavat olla nyt tässä". 

– En tiedä, kaveri, O'Sullivan vastasi. 

Kipeä isäsuhde

O'Sullivanin ura kietoutuu monella tapaa hänen isäänsä, Ronnie O'Sullivan senioriin

Vanhempi O'Sullivan kouli pojastaan voittajaa jo hyvin nuorella iällä. Ronnie tarttui snookerkeppiin 7-vuotiaana, ja jo muutaman vuoden päästä siitä isä kävi poikansa kanssa totisen keskustelun siitä, kuinka tästä tulisi maailman paras snookerpelaaja. 

Läheinen suhde katkesi dramaattisesti, kun Ronnie oli 16-vuotias. Isä sai elinkautisen tuomion murhasta.

– Mikään ei voi valmistaa sinua tuollaiseen. En saanut siitä tolkkua, O'Sullivan toteaa dokumentissa. 

Hän muistaa edelleen isänsä sanat, jotka tämä lausui tuomion julistamisen hetkellä. 

– Sanokaa pojalleni, että voittaa.

Ronnie O'Sullivanin huimaava voittokulku huippusnookerissa alkoi arvostetussa UK Championship -turnauksessa marraskuussa 1993, kun hän oli viikkoa vaille 18-vuotias. Sen jälkeen hän on saavuttanut kaikkiaan 39 rankingkisavoittoa ja lukuisia muita titteleitä.   

O'Sullivanin isä pääsi vapaaksi 18 vuoden vankilassa istumisen jälkeen vuonna 2010. 

Lähde: BBC

Lue myös:

    Uusimmat