Näin Jan Vapaavuoren ratkaisuun reagoidaan lajiliitoissa: "Kaiken sen jälkeen"

Suomen Olympiakomitean puheenjohtaja Jan Vapaavuori ei hae jatkokautta tehtävään. Lajiliitoissa toivotaan, että muutosten keskellä vuoropuhelun laatu pystytään takaamaan. 

Vapaavuori kertoi asiasta sunnuntaina X-tilillään. Hän ei kommentoi ratkaisuaan tarkemmin. 

Olympiakomitea on ollut myrskyn silmässä viime viikot, sillä Suomen maajoukkue jäi historiallisesti ilman ainuttakaan mitalia Pariisin kesäkisoissa. Viime viikolla huippu-urheilujohtaja Matti Heikkinen ja laji- ja kisaohjelmien johtaja Leena Paavolainen saivat lähteä.

Pelkän välijohdon vaihtuminen on aiheuttanut kritiikkiä. Nyt marraskuussa valitaan kuitenkin siis myös uusi puheenjohtaja. 

Suomen yleisurheilun lajiliiton SUL:n puheenjohtaja Riikka Pakarinen ei halua ottaa kantaa Vapaavuoren päätökseen henkilötasolla, mutta hän nostaa esiin ison huolen. 

– Turbulenssi Olympiakomitean ympärillä on jatkunut jo toista kuukautta, aina tulee uusia käänteitä. Kyllä me liittona tässä kohtaa olemme ensisijaisesti huolissamme OK:n toimintakyvystä. Toivomme, että siellä saataisiin asiat järjestykseen, jotta voitaisiin keskittyä itse asiaan, Pakarinen sanoo MTV Urheilulle. 

Suomen Ampumaurheiluliiton puheenjohtaja Vesa Nissinen ottaa kiinni päivän merkittävään urheilu-uutiseen suoremmin. 

– En nyt varsinaisesti yllättynyt ole. Kaiken sen jälkeen, mitä julkisuudessakin on keskustelua käyty. Ei se kritiikki aina ihan kohtuullista ole, kyllä se tuntuu ihmisessä. Viimeisimpänä nämä päätökset työsuhteisiin viime viikolla, Nissinen kertoo puhelimitse MTV Urheilulle. 

"Uuden johdon asioita"

Olympiakomitea tiedotti aiemmin tällä viikolla tehneensä analyysin Pariisin olympiakisoista ja keskustelleensa suomalaisen huippu-urheilun tilasta. Samassa yhteydessä kerrottiin muutostoimista. 

Nyt linjaukset tuntuvat Nissisestä erikoisilta. 

– Tässä vaiheessa, uuden olympiadin alussa tuntuu siltä, että linjapäätökset olisivat olleet uuden johdon asioita, Nissinen jatkaa. 

Pakarinen ja Nissinen toivovat, että tarvittavat muutokset suomalaisessa huippu-urheilussa saadaan aikaan laadukkaan vuoropuhelun kautta kattojärjestön ja lajiliittojen välillä. 

– Toivoisin, että kun uusi johto kohta valitaan, että siinä kohtaa käytäisiin syvällinen keskustelu siitä, mitä lajiliitot OK:lta haluavat. Siinä voisi pohtia tarkemmin näitä henkilökysymyksiäkin, Pakarinen sanoo. 

– Näkisin, että uudelta puheenjohtajalta tarvitaan vahvaa yhteistyökykyä. Sitä suomalainen urheilu nyt kaipaa, Pakarinen jatkaa. 

Nissinen on samoilla linjoilla, mutta korostaa lajiliittojen omaakin vastuuta. 

– Yksittäisten ihmisten vaihtuminen ei ole vielä muutos. Asiat voivat jatkua täysin ennallaan. Tähän pitäisi nyt liittää sellainen keskustelu, jossa suomalainen urheilu, lajiliitot, valtiovalta ja OK itse olisivat kytkettynä. Yhteisen näkemyksen löytäminen on isompi asia. 

– Olen alusta lähtien sanonut, että lajiliitoilla on vastuunsa menestyksen rakentamisessa. Liitoissa rakennetaan urheilijoiden ympärille elementit, joilla menestys tulee, Nissinen linjaa. 

Tätä puolta myös Pakarinen tuo esiin. Olympiakomitealta toivotaan ennen kaikkea laajempia ja toimivampia tukimalleja yksittäisten urheilijoiden tasolle. 

– OK:n pitää olla vahva palveluorganisaatio, joka kykenee opastamaan huippu-urheilijoita ja valmentajia. Laajemmassa kuvassa OK:n huippu-urheiluyksikön pitäisi pystyä takaamaan eri lajien toimintaedellytykset, Pakarinen jatkaa aiheesta. 

Minkälaisen puheenjohtajan Suomen Olympiakomitea nyt tarvitsee? 

– Nyt tarvitaan ihminen, joka on ennen kaikkea erittäin hyvä puheenjohtaja. Olympiakomiteaan tarvitaan johtaja, joka saa aikaan tilanteen, jossa syntyy aito, sitouttava ja hyvä keskustelu. Sen jälkeen samalla periaatteella syntyy päätöksiä, jotka ovat hetkessä parhaita näillä resursseilla. Ei mikään jyrä, se on taitolaji. Lopputuloksen pitäisi olla sitoutuminen, joka syntyy sen sitouttavan keskustelun kautta, Vesa Nissinen sanoo. 

Lue myös:

    Uusimmat