Norjalaiset jäivät – suomalaishiihtäjä kaatui, mutta voitti silti

Kaatuminenkaan ei vienyt Anni Alakoskelta voittoa maastohiihdon Skandinavia-cupin perinteisen hiihtotavan kilpailussa Sotkamossa. Alakoski kaatui kymmenen kilometrin kilpailun viimeisessä kovavauhtisessa laskussa, mutta kukisti Vuokatin laduilla toiseksi sijoittuneen Norjan Silje Theodorsenin 7,3 sekunnilla. Kolmas oli Norjan Nora Sanness.

– Onneksi vauhti riitti nyt voittoon, Alakoski kommentoi Hiihtoliiton äänitteessä.

Voitto oli Kainuun Hiihtoseuraa edustavan 26-vuotiaan Alakosken ensimmäinen Skandinavia-cupissa, joka on maailmancupin jälkeen seuraava taso.

– Lähdin rohkeasti aika kovaa, ja alkoi tulla aika reiluja keula-aikoja. Matkalla aloin jo miettiä, lähdinkö liian kovaa, maailmancupissa parhaimmillaan 22:nneksi sijoittunut Alakoski kertasi.

Vuokatissa Vilma Nissinen oli neljäs. Miesten kympillä Norjan Mattis Stenshaven otti voiton ja Juuso Haarala oli yhdeksännellä sijallaan paras suomalainen.

Lue myös:

    Uusimmat