Osa koronarajoituksista aiheutti enemmän haittaa kuin hyötyä, sanoo Suomen Yrittäjät – THL:n vaatimus jälkiselvityksestä saa kannatusta

Yrittäjien etujärjestö vaatii selkeämpää pandemiasääntelyä ja jälkiselvitystä koronarajoitusten oikeasuhtaisuudesta.

Yrittäjien etujärjestö Suomen Yrittäjät kannattaa THL:n pääjohtajan Markku Tervahaudan vaatimusta perusteellisesta koronatoimien jälkiselvityksestä. 

Etujärjestö selvittäisi etenkin elinkeinotoimintaan kohdistuneiden rajoitusten oikeasuhtaisuutta.

– Osa rajoituksista oli ylimitoitettuja, niistä oli aivan taatusti enemmän haittaa kuin hyötyä. Ne pitäisi katsoa läpi. On hölmöyttä, jos emme opi mitään kertaalleen koetusta pandemiasta, sanoo Suomen Yrittäjien johtaja Janne Makkula.

Makkulan mukaan selvitys tulisi teettää riippumattomalla taholla.

– Jälkiselvityksessä pitäisi pätevillä tutkimusmenetelmillä selvittää, miten rajoituksista päätettiin, miten ne toimivat, ja miten voimme ottaa oppia.

Makkula mainitsee esimerkkinä aluehallintovirastojen tekemät kuntosalien ja liikuntatilojen sulkupäätökset. Hänen mukaansa päätöksiä tehtiin tietämättä tarkkaan, millainen vaikutus niillä oli koronaviruksen leviämiseen.

Kuntosalien sulkupäätöksistä tehtiin useita valituksia hallinto-oikeuteen. Korkein hallinto-oikeus päätti lopulta tammikuussa, että sulkupäätös ei ollut lainvastainen.

Suomen Yrittäjät vaatii myös tartuntatautisääntelyn uudistamista selkeäksi ja ymmärrettäväksi tulevien pandemioiden varalle. Myös elinkeinoelämän edustajia tulisi kuulla uudistamisessa, etujärjestö vaatii.

– Pandemiasääntely tulisi uudistaa niin, että on etukäteen mietitty, millä tavoin pandemiatilanteissa toimitaan. Millaisia rajoitustoimia voidaan ottaa käyttöön, kuka niistä päättää ja millaisella tietopohjalla, ja miten niitä korvataan, Makkula sanoo.

Koronapandemian aikana tartuntatautilakiin jouduttiin tekemään useita väliaikaisia muutoksia, minkä vuoksi lakia on kritisoitu vaikeaselkoiseksi. Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) selvittää parhaillaan, millaisia muutoksia tartuntatautilakiin tarvittaisiin. 

– On hyvin tärkeää, että tulevaisuudessa rajoitusten ja lisävelvoitteiden kustannusten korvaustavan ja hakuprosessin tulee olla selkeä ja etukäteen tiedossa, Suomen Yrittäjien asiantuntija Sanna Lempiäinen sanoo Suomen Yrittäjien julkaisemassa artikkelissa.

Lue myös:

    Uusimmat