Kiinan ja Yhdysvaltojen kiistellessä ilmapallosta Yhdysvaltojen ilmatilassa todistavat kymmenet kiinalaisdokumentit maan kiinnostuksesta niiden käyttämisestä sotilaallisiin tarkoituksiin.
Kaksi Amerikan mantereen yllä leijaillutta jätti-ilmapalloa ovat nostattaneet diplomaattisen selkkauksen kahden supervallan välille.
Kiina, joka on myöntänyt pallojen olevan kiinalaista alkuperää, on kuvannut palloja viattomiksi tieteellisiksi kokeiksi, ja esittänyt julkisesti pöyristymisensä Yhdysvaltojen päätöksestä ampua toinen niistä alas.
Kiinalaisdokumentit kertovat toista tarinaa
Samalla tiedossa on Kiinan kiinnostus vastaavien pallojen käyttöön sotilaallisia tarkoituksia varten, kertoo Reuters.
Uutistoimisto kirjoittaa kymmenistä julkisesti saatavilla olevista asiakirjoista, joissa Kiinan sotilastutkijat peräänkuuluttavat ilmapallojen kehittämistä ja käyttämistä osana sotilasstrategiaa.
Yksi dokumenteissa määritelty tehtävä on ilmapuolustusten provosointi. Kansan vapautusarmeijan "erikoisilma-aluksiin" keskittyvä instituutti julkaisi viime huhtikuussa asiakirjan, jonka mukaan yksi hyödyllinen tapa käyttää ilmapalloja on vihollisen puolustuskyvyn testaaminen.
– (Ilmapallo voi) houkutella vihollisen ilmapuolustuksen toimimaan, mikä tarjoaa edellytykset elektronisen tiedustelun toteuttamiselle auttaen arvioimaan ilmapuolustuksen varoitusjärjestelmää ja operationaalista kykyä vastata, tutkijat kirjoittavat.
Lue myös: Sekä Kiinassa että Yhdysvalloissa on tahoja, jotka hyötyvät siitä, että väitetty vakoilupallo kiristää maiden välejä
"On toimittava aktiivisesti"
Kyseinen ja useat muut dokumentit Kiinan Kansanarmeijan julkaisuissa todistavat Kiinan sotilaslaitosten syvästä kiinnostuksesta ilmapallojen käyttöön.
Reutersin mukaan Kiinassa on huomattu Yhdysvaltojen ja muiden maiden tavat käyttää palloja sotilastarkoituksiin, ja Kiinan tavoite on saada suljettua tämä teknologiakuilu.
– Meidän on toimittava aktiivisesti kuroaksemme umpeen eron vieraiden valtioiden kanssa ja estääksemme Kiinan joutumisen kyseisten aseiden hyökkäyksen kohteeksi. Tutkimusta on tehtävä operationaalisiin kysymyksiin liittyen parantaaksemme armeijamme hyökkäyskykyä, eräässä paperissa painotettiin.
Reuters huomauttaa, että ilmapalloja käytetään luonnollisesti myös tieteellisiin tarkoituksiin, kuten sääilmiöiden seurantaan, myös Kiinassa.
Yhdysvaltojen viranomaiset ovat saaneet haltuunsa ainakin osan Etelä-Carolinassa alas ampumansa pallon jäänteistä. Vielä ei ole tiedossa, mitä laitteiston tutkinnassa on paljastunut pallon käyttötarkoituksista.
Lue myös: Kiina: Latinalaisen Amerikan yllä havaittu pallo on vahingossa alueelle eksynyt kiinalainen miehittämätön ilma-alus
Armeija hankkinut ilmapalloja
Kiinalla on käytössään palloja huomaamattomampia ja hienostuneempia tapoja kerätä tietoa kilpailijoistaan, kuten esimerkiksi vakoilusatelliitit. Miksi Kiina siis käyttäisi ilmapalloja vakoilu- tai sotilastarkoituksiin?
Kansanarmeijan dokumenteista paljastuu ainakin yksi syy, ja se on pallojen suhteellisen matalat kustannukset.
– Vastataksemme maasta käytettävien ilmapuolustusjärjestelmien kasvavaan uhkaan ilmahyökkäysjärjestelmiä vastaan, on tarpeellista käyttää halpoja ilmapalloja luodaksemme aktiivista ja passiivista häirintää.
– Näin tukahdutamme tehokkaasti vihollisen ilmapuolustuksen aikaisen varoituksen järjestelmät ja suojaamme ilmahyökkäysjoukkojamme.
Joidenkin turvallisuusanalyytikkojen mukaan palloja voidaan käyttää myös ohjusohjelmille hyödyllisen datan keräämiseen yläilmakehästä. Hitaasti liikkuvien pallojen avulla voidaan lisäksi saada korkearesoluutioista kuvaa alla olevista kohteista.
Reutersin mukaan Kiinan halu hyödyntää palloja on johtanut myös konkreettisiin askeliin. Kiinan sotilasyksiköt ja valtion johtamat tutkimuskeskukset ovat viimeisen kahden vuoden aikana hankkineet todistetusti korkealla lentäviä ilmapalloja ja niihin liittyvää teknologiaa.