Parisuhdeväkivaltaa samaa sukupuolta olevien suhteissa tutkittu vähän

Seksuaalivähemmistöjen parisuhdeväkivallasta ei ole tehty Suomessa juurikaan tutkimusta.

– Parisuhdeväkivallan tutkimuskentällä tätä (perheväkivaltaa) on tavallaan usein käsitelty naisiin liittyvänä ongelmana. Siinä on ehkä jotain perusteita sen takia, että naisia kuolee vakavimman väkivallan uhreina miehiä enemmän, sanoo Helsingin yliopiston Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutin tutkijatohtori Karoliina Suonpää STT:lle.

Toisaalta sukupuolivähemmistöön kuuluvat parit puuttuvat puuttuivat pitkään virallisista tilastoista myös siksi, että samaa sukupuolta olevien parien yhteiskunnallinen tunnustaminen on kehittynyt viiveellä.

– Meidän käyttämään Henkirikostietokantaan poliisi on toki jo aiemmin voinut kirjata oman arvionsa siitä, että millainen suhde uhrilla ja tekijällä on ollut.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen erikoistutkija Johanna Hietamäki kertoo, että erään kansainvälisen tutkimuskatsauksen perusteella vaikuttaisi, että samaa sukupuolta olevilla kumppaneilla parisuhdeväkivaltaa esiintyy joko yhtä paljon tai hieman enemmän kuin eri sukupuolta olevien parisuhteissa.

Parisuhdesurmia näyttäisi esiintyvän enemmän miesten kuin naisten välisissä parisuhteissa.

Suonpää näkee mahdollisena, että seksuaalivähemmistöihin kuuluvien ihmisten voisi olla keskimääräistä vaikeampi hakea väkivallan vuoksi apua.

– Voi olla, että sukupuolivähemmistöihin kuuluvilla on enemmän vaikeita kokemuksia virallisista instituutioista. Tällainen kokemus voisi entisestään vaikeuttaa avun hakemista.

Myös Hietamäki tuo esiin, että seksuaalivähemmistöillä voi olla pelko siitä, miten ammattilaiset kohtaavat heidät.

Apua parisuhdeväkivaltaan

Apua parisuhdeväkivaltaan saa esimerkiksi seuraavista kanavista:

–  Nollalinja on ilmainen auttava puhelin, joka palvelee vuorokauden ympäri. Nollalinjan puhelinnumero on 080 005 005. Palvelu on tarkoitettu myös miehille.

–  Naisten Linja tarjoaa tukea ja neuvontaa väkivaltaa kokeneille tai siitä huolestuneille naisille ja tytöille sekä heidän läheisilleen. Naisten Linjan puhelinnumero on 080 002 400.

–  Kriisikeskus Monika tarjoaa tukea ja apua lähisuhdeväkivaltaa kokeneille maahanmuuttajataustaisille naisille ja lapsille eri kielillä. Kriisikeskuksen numero on numeroon 0800 05058.

–  Väkivaltaa Kokeneet Miehet tarjoaa apua henkistä tai fyysistä väkivaltaa kotona tai kadulla kokeneille miehille. Päivystysnumero 044 751 1340 on avoinna ma–ke kello 9–12.

–  Turvakotipalvelut on tarkoitettu kaikille lähisuhdeväkivaltaa tai sen uhkaa kokeneille henkilöille tai perheille. Turvakodin palvelut ovat asiakkaille maksuttomia.

Lue myös:

    Uusimmat