Poliisi tarkasti "marjaleirejä" Kainuussa – vain yhdessä kohteessa huomautettavaa

Oulun poliisilaitos, Aluehallintovirasto ja Rajavartiolaitos valvoivat "marjaleirejä" Kainuun alueella.

Poliisin tiedotteen mukaan tiimi totesi, että asiat olivat "pääpiirteittäin" kunnossa jokaisessa kohteessa. Vain yhdessä kohteessa oli työvuorolistojen puuttumisesta huomautettavaa. 

75 thaimaalaista

Valvonnan aikana tavattiin yhteensä 75 työsuhteessa olevaa Thaimaan kansalaista, jotka olivat saaneet työsuhteen perusteella työntekijän oleskeluluvan. 

Marjanpoimintaan Suomeen pääsee Thaimaasta tällä hetkellä ainoastaan hakemalla työntekijän oleskelulupaa. 

Moniviranomaistiimi tarkasti yhdeksän eri kohdetta, joista tavattiin yhteensä 159 marjanpoimijaa kahdeksasta eri kansalaisuudesta.

Suomussalmen valvontakohteessa osalla poimijoista ei ollut oleskelulupaa Suomeen.  

Nämä henkilöt olivat oikeutettuja maahan saapumiseen EU-kansalaisiin rinnastettavalla oleskeluoikeudella. Marjoja he poimivat niin sanotun marjalain perusteella.

Suomeen tulleita poimijoita tämän perusteella oli esimerkiksi Ukrainasta. Nämä poimijat saavat olla Suomessa oman oleskelulupansa perusteella (EU-maa) 90 päivää ja poimia marjoja marjalain mukaisesti. 

Lue myös:

    Uusimmat