26-vuotias ruotsalaishiihtäjä Moa Ilar on ollut yksi alkukauden hiihtosensaatioista.
Ilar aloitti maailmancup-kautensa upeasti viime viikonloppuna Rukalla, kun hän sijoittui 10 kilometrin perinteisen hiihtotavan kilpailussa neljänneksi ja voitti 20 kilometrin vapaan hiihtotavan yhteislähtökilpailun.
LUE MYÖS: Hurjaa ylivoimaa naisten kympillä Jällivaarassa – suomalaisten kilpailusta murheellinen pannukakku
Vahvat otteet saivat jatkoa lauantaina Jällivaarassa, kun hän hiihti kolmanneksi 10 kilometrin vapaan hiihtotavan väliaikalähtökilpailussa.
Ilar on nostanut tasoaan täksi kaudeksi merkittävästi. Viime kaudella Ilar sijoittui kokonaiscupissa vasta sijalle 28.
LUE MYÖS: Onko tässä yksi syy suomalaisten konttaukselle? Jari Isometsä esitteli mielenkiintoisen teorian: "Lisäävät kisojen raskautta"
Huima tasonnosto on näkynyt myös palkkapussissa. Expressenin mukaan Ilar oli kerännyt neljän edellisen maailmancup-kaudella palkintorahoja 272 000 kruunun (noin 24 000 euron edestä), mutta nyt ensimmäisen maailmancup-viikon aikana palkintorahaa on kertynyt tämän kauden osalta jo 292 000 kruunua.
– En ole edes laskenut niitä, mutta tuo kuulostaa hyvältä, Ilar nauroi Expressenin haastattelussa.
– Tuo on kova viikkopalkka, mutta täytyy muistaa, että tähän on tehty töitä monta vuotta. Kun sen laskee tuolle ajalle, ei se olekaan enää niin hyvä, Ilar huomauttaa.
Maastohiihdon maailmancup-kausi jatkuu sunnuntaina Jällivaarassa naisten ja miesten viesteillä.