Saako aseen tuoda ulkomaisella aseluvalla Suomeen? Asiantuntija vastaa

Entisen jääkiekkoilijan Janne Puhakan norjalaisen ex-puolison Rolf Nordmon epäillään murhanneen Puhakan haulikolla, jolla on norjalainen aselupa. STT kysyi poliisilta, onko luvallista tuoda tilapäisesti tai pysyvästi ase Suomeen ilman suomalaista aselupaa.

Asehallintopäällikkö Pasi Vuorenmaa Poliisihallituksesta, millaisia sääntöjä tai rajoituksia on aseen tuomisessa Suomeen ulkomaisella aseluvalla?

– Pohjoismaisella aseluvalla voi tuoda mukanaan aseen Suomeen esimerkiksi metsästys- tai ampumaurheilutapahtumaan. Mutta se, että toisi aseen pysyvästi Suomeen jonkin muun Pohjoismaan tai minkä tahansa muun maan aseluvalla, ei ole sallittua. Kommentoin tässä asiaa yleisellä tasolla, en mihinkään yksittäiseen tapaukseen liittyen.

Mikä on aikaraja, jonka kuluessa ase on vietävä pois Suomesta, jos sillä ei ole suomalaista aselupaa?

– Aikaraja on kolme kuukautta aseen tuomisesta maahan.

Onko Pohjoismaiden välillä aseluvissa jollakin tapaa matalampi kynnys kuin muualta Pohjoismaihin tuotavilla aseilla?

– Pohjoismaiden välillä on luvallista vierailla aseen kanssa vaikkapa metsästystapahtumassa oman maansa aseluvalla. Sen sijaan esimerkiksi muiden maiden osalta Euroopan sisällä tarvitaan Euroopan asepassi, jotta voi tuoda aseen lyhyeksi ajaksi Suomeen tai muihin Pohjoismaihin.

–  Euroopan asepassi ei sekään anna oikeutta tuoda asetta Suomeen pysyvästi, vaan myös siinä tapauksessa ase saa olla maassa vain lyhyen ajan. Erona on siis se, että Pohjoismaiden välillä ei vaadita aseen lyhyelle maahantuonnille Euroopan asepassia. Aina, kun muutetaan pysyvämmin maahan, aseelle vaaditaan sen maan oma aselupa.

Onko asetyypillä mitään merkitystä siihen, voiko sen tuoda ulkomailta maahan lyhytaikaisesti?

– Jotkut maat ovat rajanneet pois mahdollisuuden tuoda tiettyjä asemalleja. Muistaakseni kyse on ollut esimerkiksi itselataavista aseista.

Miten yleistä tai harvinaista on se, että Suomeen tuodaan ase, jolla on ulkomainen aselupa?

– Ei se nyt mitenkään poikkeuksellista ole, varsinkaan tuolla rajan pinnassa Lapin seudulla.

Lue myös:

    Uusimmat