Alkuvuoden poikkeuksellinen lämpöaalto Siperiassa oli erittäin todennäköisesti ihmisen aiheuttaman ilmastonmuutoksen seurausta, arvioi kansainvälinen tutkijaryhmä eilen.
MTV Uutiset aiemmin: Siperiassa kärsitään pitkittyneistä ennätyshelteistä – Pekka Pouta: Myös Pohjoisnapa sulaa ennätystahtia
Ilmastodatan ja mallinnusten perusteella ryhmä päätteli, että ilman ihmisen toimien vaikutusta vastaava pitkittynyt lämpöaalto olisi todennäköinen harvemmin kuin kerran 80 000 vuodessa.
Siperiassa oli poikkeuksellisen lämmintä tammikuusta kesäkuuhun, kun lämpötilat pysyttelivät noin viisi astetta keskiarvojen yläpuolella.
Tutkijoiden mukaan kuuma jakso oli yli kaksi astetta lämpimämpi kuin mitä se olisi ollut ilman ihmisen vuosikymmenien saatossa aiheuttamien kasvihuonepäästöjen vaikutusta.
– Tämä osoittaa, että jatkossa näemme todennäköisesti äärilämpötiloja eri puolilla maailmaa aiempaa useammin, tutkija Andrew Ciavarella Britannian ilmatieteen laitokselta arvioi.
Juhannusviikonloppuna Siperiassa Verhojanskin kylässä mitattiin 38 asteen lämpöennätys. Verhojanskissa on mitattu lämpötiloja vuodesta 1885 lähtien.
Lämpöaallolla laajoja seurauksia
Mittaushistorian viisi lämpimintä vuotta ovat viisi viime vuotta. Kuluva vuosi saattaa olla jälleen historian lämpimin. Maapallon napaseutujen tiedetään lämpenevän muita alueita nopeammin.
Ilmastonmuutoksen vaikutus äärimmäisiin sääilmiöihin, kuten rajuihin myrskyihin tai kuivuuteen, tunnetaan hyvin.
Tutkijoiden on kuitenkin aiemmin ollut hankalaa osoittaa yhteyttä ilmastonmuutoksen ja tietyn ilmiön välillä. Siperian lämpöaallon tapauksessa kasvihuonepäästöjen vaikutus lisäsi pitkä kuuman kauden todennäköisyyden 600-kertaiseksi, tutkijaryhmä päätteli.
– (Ilmiö) olisi ollut lähes mahdoton ilmastossa, jota kasvihuonepäästöt eivät olisi lämmittäneet, ryhmä toteaa.
Tutkimus ei ole vielä käynyt läpi vertaisarviointia.
Siperian lämpöaallon vaikutukset eivät jää paikallisiksi, tutkijat sanovat. Seurauksena oli muun muassa poikkeuksellisen voimakkaita, laajoille alueille levinneitä metsäpaloja, jotka huononsivat ilmanlaatua.
Merijää jäi Jäämerellä ennätyksellisen alhaiseksi.Ennen kaikkea ikiroudan sulaminen kiihdyttää ilmastonmuutosta.
6.04: Juttuun lisätty kappale lämpöaallon seurauksista ja Ciavarellan kommentti.