Sukupuolikohun keskelle joutuneille nyrkkeilijöille upea kunniatehtävä Pariisissa

Pariisin olympialaisissa kohun keskelle joutuneet nyrkkeilijät Imane Khelif ja Lin Yu-ting kantavat maidensa lippuja kisojen päätösjuhlissa.

Algerialainen Khelif voitti Pariisissa olympiakultaa 66-kiloisten ja taiwanilainen Lin 57-kiloisten sarjassa

Kaksikon osallistuminen Pariisin olympialaisiin on kyseenalaistettu pitkin matkaa, sillä Kansainvälinen nyrkkeilyliitto IBA sulki heidät viime vuoden MM-kilpailuista. IBA:n mukaan Khelif ja Lin eivät täyttäneet naisten sarjaan osallistumisen ehtoja.

Kritiikki järjestelmää ja nyrkkeilijöitä kohtaan on äitynyt kovaksi ja paikoin asiattomaksi. Khelifin asianajaja kertoi lauantaina, että algerialaisnyrkkeilijä on jättänyt pariisilaissyyttäjille valituksen verkossa tapahtuneesta häirinnästä.

– Tutkinnassa selvitetään, kuka oli tämän naisvihamielisen, rasistisen ja seksistisen kampanjan takana, Khelifin asianajaja Nabil Boudi sanoi.

Khelifin ja Linin olympiaurakka saa kohusta huolimatta komean huipennuksen, kun he pääsevät kantamaan maidensa lippuja olympialaisten päätösseremoniassa sunnuntaina. Khelif kantaa Algerian lippua yhdessä olympiapronssia voittaneen 800 metrin juoksijan Djamel Sedjatin kanssa. Linin kanssa Taiwanin lippua kantaa pikajuoksija Yang Chun-han.

 

 

 

 

Lue myös:

    Uusimmat